Mies lähti lastensa kanssa mummonsa synttäreille. Tais olla isommatkin juhlat, kun puku päällä lähdettiin? En tiiä, ei mulle kerrottu. Jo ennen kuin edes kysyi, lähdenkö mukaan, oli olettanut etten lähde. No, tässä elämän tilanteessa en edes kuvittele olevani äitinsä kanssa samoissa juhlissa.
 
Kävin kattomassa yhtä hirveää kämppää muutama päivä sitten, eipä oikein muu enää auttanut. Alkuviikon viestittelyn tulos on se, että me erotaan, koska mä haukun ja vittuilen Miehelle _koko ajan_ ja koska sen lapset ei voi olla täällä normaalisti, koska mä olen täällä. 
 
Mä en osaa selittää tätä itselleni mitenkään, miksi itkettää ja saan kohatuksia tästä erosta. Ehkä siks, kun rakastin tuota Miestä joskus niin paljon. Ehkä siksi, että edelleenkin näen  tämän ero olevan turha, sen olisi voinut halutessaan välttää. Ehkä siksi, että eroamme aivan vääristä syistä.
 
Kaikki lähti siitä, kun kysyin tekstiviestitse, että onko Miehen lapset täällä nyt tänä vkl. Eivät ole. Pakko oli kysyy, koska mähän olen niin mitätön ihminen tässä yhtiössä, että mulle ei kerrota koskaan. Eikä ole kerrottu koskaan niiden tulemisia. Ei siitä sen enempää, seuraavassa viestissä Mies kirjoittaa olleensa edellisillan kaverinsa luona mutta ei viittinyt ilmoittaa mulle menevänsä sinne, koska tulisi sanomista joka tapauksessa. Just. Noinhan sitä luottamusta kerätään ja suhdetta yritetään paremmaksi. Tähän tuli vastauksena huutoa, että mun pitää vähän miettiä, miten mä käyttäydyn, kun Mies ilmoittaa menoistaan. Tässä viitattiin siis alkuviikkoon, jolloin tää tuli puolen yön aikaan töistä. Olivat kauempana keikalla. Seuraavana iltana olivat taas muualla keikalla mutta sen jälkeen piti mennä vielä töihin. Voihan se olla tottakin? Mistä vitusta mä voin tietää vuosien valehtelujen jälkeen ja kun mulle ei puhuta mitään! Tästähän otettiinkin yhteen, koska mä epäilen turhaan ja Miestä vituttaa, kun en usko sitä. Kirjoitinkin jo tuosta, että se ei ole se töissä töiden tekeminen vaan se mitä siellä on satoja kertoja tehty ja mulle valehdeltu ja se Miehen käytös. Etenkin se käytös. Eli nytkin mä itkin ja mietin sen tekemisiä töissä tai jossain ja mietin mitä oikein tekisin niin tämä juokin tyytyväisenä kahvia kaverillaan. Samahan se tosiaan, eihän normaalit ihmiset tuollaisia asioita ilmoittele. Eikä varsinkaan epänormaalit, jotka lupaavat yrittää pelastaa suhteensa. No, tuon viestin jälkeen ilmoitin eräälle taholle meneväni katsomaan erästä asuntoo. Tähän Mies kirjoittaa, että jos mä oon sitä mieltä, et pitää erota, talo pitää myydä jne. Mä tätä taloo halua! Tai haluaisin ympäristöineen mutta ei oo rahaa. Mies: "Mutta edelleenkään mä en haluis erota vaan koittaa saada tän toimimaan ja se vaatii paljon kummaltakin." Koskahan se on ajatellut sitten ryhtyä niihin tekoihin??
Mä: "Joo vaatii mutta mä en kestä enempää, seuraukset on jo nähty ja ne on oikeasti vakavat ja jos sä oikeesti haluisit nähdä ne, sä näkisit ne ja oisit kuunnellut mua. Mä en voi tehdä enkä sanoo enää mitään, että sä ymmärtäisit mitä oot teoillas saanut aikaan. 99% on sun käsissäs mutta jos et haluu yrittää ja korjata tilannetta, en mä voi sille mitään. Jos sun pitää säännöllisesti käydä netissä lohtua hakemassa ja purkautumassa, se on sun valinta mutta sen valinnan ja kaiken salailun takia, ollaan me kaikki tässä tilanteessa. Jos mä oon surullinen meidän erosta, en mä voi sillekään mitään enkä pyytele sitä anteeks. Sitä en voi edes tarpeeks pyytää, et oon ollut niin paska ja väärä ihminen sulle. Sun elämähän tästä vaan paranee,  mikä on mustakin hyvä ja tavoittelemisen arvoinen asia".
 
"Miten luotettava sä oot?" "No en varmasti mikään luotettavin mutta enpähän oo netissäkään laukannut lohtua hakemassa!! Mut en mä kyllä jaksa sun jatkuvaa vittuiluakaan kuunnella... :( " Ei ole kuulemma viime aikoina netissä käynyt, mä vaan hoen sitä koko ajan ja haukun, viimeks touko-kesäkuun vaihteessa. Tarkentuu ja muuttuu tuokin vähitellen..
 
Tässä vaiheessa mä tärisin jo kauttaaltani ja mietin lopetanko työt tältä päivältä. Kirjoitinkin, että kiva, kun meidän eron syyksi tuleekin nyt se, että mä vittuilen koko ajan Miehelle. Eihän siinä mitään, en mä Miehen tunteita mollaan, jos siltä tuntuu tuosta, sithän eropäätös on oikea. Mä toivon, että Mies jossain vaiheessa tulisi heräämään ja hakemaan apua itselleen, et ymmärtäis tän kaiken. "Saan aika usein kuulla, että haukun ja vittuilen sulle ja mun pitäis kestää se. Mut sit kun pitäis puhua niistä oikeista ongelmista, mistä tää kaikki johtuu, sit susta ei enää ookaan siihen puhumiseen". Tästähän pääsimmekin Miehen yhteen lempiaiheeseen, eli vanhojen asioiden kaiveluun.
 
Tuo vittuilu ärsyttää, siis se että mulle sanotaan, että vaan vittuilen koko ajan. Vittuilu tarkoittaa tässä sitä, jos sanon tuosta pettämisestä. Haukkuminen tarkoittaa samaa. Kerran olen Miehelle sanonut jotain vitun käteen vetäjästä, yhden kerran ja sen ottaisin haukkumisena, jos pitäisi kertoja etsiä. Tosin faktaahan se, että.. Myönnän, olisi voinut jättää sanomatta mutta jos kerran.. Vittuilua on siis, jos sanoo aiheesta tai epäilystä ja oikeesti, mä en edes anao niistä usein. Jos Mies suostuu puhumaan, väistämättähän ne tulee esille, koska se on kaiken pahan alku ja juuri. Eihän me edes riideltäis tai oltais tässä tilanteessa illan pettämistään! Mies ei kestä kuulla totuutta, ei totuuden hiventäkään. Tai jos ei ole juuri sinä päivänä tehnyt mitään kiellettyä, loukkaantuu sanomisesta/epäilystä. Sitä mitä on tapahtunut edellispäivänä tai on suunniteltu seuraavalle päivälle, sitä ei mun fiiliksiin mukaan ollenkaan lasketa. Tietenkään. Kun mä tässä blogissa jauhan samaa asiaa tai sanon Miehelle silloin kun suvaitsee kuunnella, se on vittuilua. Vittuilen sille aiheetta ja turhasta. Jatkuvasti ja koko aika, Miehen sanoin. Miksi se ottaa faktan sanomisen vittuiluna? Jos oikesti sanoisin ja hokisin koko ajan, olisi sanomisessaan ehkä tottakin mutta kun en mä todellakaan ole. Miten voisin hokeakaan, kun ei puhuta. 
 
Kun Mies tuli puolen yön aikaan kotiin ja myöhemmin sänkyyn, kysyi hän, et haluunko puhuu. En halunnut. Ei olisi ollut kovin hedelmällistä sillä hetkellä enkä mä edes halunnut, turhana koin sen. Tiesin, että saan siitä kuulla ja se käännetään mua vasten. Aivan varmasti. Niin kävi tässä viestittelyssä. Ei ole munkaan puhumisessa kuulemma kehumista, koska HÄNhän kyysi puhutaanko ja MÄ vastasin, ettei. Kysyin kyl, että oisko Mies oikeasti halunnut puhuu silloin näistä ongelmista. Aiemmin ei ollut sanakaan, ei puolikastakaan sanonut sitten parin viikon takaisen vkl:n puhumisen. Sen jonka jälkeen puhumista piti aloittaa. Miksi muka nyt yhtäkkiä puolen yön jälkeen töistä tultuaaan olisikin halunnut puhua elämästämme? Sanomattakin selvää, että vastausta tuohon ei tullut.
 
Sanoin Miehellekin tuosta, et miten se ei oikeesti tajuu, miksi epäilen sitä ja miksen luota. Pikajanana jälleen kerran: saan vihdoin Miehen käräytettyä nettijujutuistaan, myöntää touhunsa lupaa lopettaa. Sit muutamien viikkojen kuluttua aloittaa "epäsäännölliset nopeat juttelut chatissa ei ihmisten kanssa, ei ole lauennut", kerran humalassa tokaisee, että sillä oli meidän seksielämään vain 10% vaikutus. Viime huhtikuussa myöntää tekojaan jälleen ja lupaa, ettei petä enää mitenkään niin kauan kuin ollaan yhdessä. Menee joitain päiviä tai aikoja kun jonkun riitamme (koskee pettämistään) jälkeen päättääkin lohduttautua netissä, silloin lauetaan. Tästä ajan kohdasta puhutaan "touko-kesäkuun vaihteena". Sittemmin ei ole käynytkään netissä. Näin omien sanojensa mukaan, osa varmaaan totta, osa aivan valehtelua, osa sekoitusta fiktiosta ja faktasta -kuka noista tietää, kun koskaan ei voi tunnustaa kerrallaan kaikkea eikä ainakaan oma-aloitteisesti, aina pitää sekin vesittää valehtelulla, salailulla, selittelyllä. Eli kuten Miehelle sanoin, tää ei oo kuivilla ( tuossakin Miehen omien sanojensa mukaan oli vuoden ilman nettilaukeamista -miksi piti tehdä, miksi piti riddan joka koski pettämistään jälkeen mennä nettiin) ja mikä tahansa mun sanominen tai sanomatta jättäminen, hyvä olo tai paha olo, saa sen menemään nettiin. En mä voi kahden hyvin menneen päivän/viikon/kuukauden jälkeen luottaa siihen,e ttei mene nettiin tekemään temppujaan. Myös "vain" jutteleminen lasketaan tähän, koska Mies on sairas, riippuvainen, addikti, ei normaalisti toimiva mies. Vastausta ei kuulunut, sittemmin selvisi syykin miksei, vittu sillekin. No, laitoinkin sille viestii,e t turha jatkaa tätä, kun ei ole valmis puhumaan sanoin samoja asioita.  Sen verran jatkoin vielä, et haluisin siltä vastauksen kahteen jo kauan mielessä pyörineeseen kysymykseen: mitä mä ,olisin voinut tehdä, että suhteemme olisi saatu toimimaan ja mitä mä saan Mieheltä ja tältä suhteelta sellaista, että mun oliis kannattanut jatkaa? Tarviiko sanookaan,e ttä vastaustae en saanut.
 
Sitten tulikin tekstiä omien lastensa laiminlyönnistä. Tyypillistä, nämä kuviot voisi aina ennustaa etukäteen :/ Jos haluisin loukata ja haukkua Miestä, olisin sanonut sille,e ttä tarkoittaako laiminlyönnillä sitä, kun mä olin 100% lastenvahti pennuilleen kaikkina iltoina kun olivat täällä ja paljon viikonloppuisin, kun Mies oli töissä. Eikä todellakaan tehnyt siellä töitä. Eikä todellakaan tulllut kotiin niin,e ttä olisi näille pennuilleen sanonut hyvät yöt. Ei, tuota tuskin tarkoitti, sillä eihän hänen ykköselämänsä (netti) ollut laiminlyöntiä lapsiaan kohtaan. Tietenkään. Mieshän tarvitsi sitä elämää, joten se oli hänelle oikeutettu. Kotonahan oli nyt ihminen , joka hoiti ja huolehti lapsistaan, syötti, ruokki, juotti, leikitti, haki hoidosta, piti kotona. Sama ihminen nyt muutamia vuosia sitten on syytettynä erosta syystä, että laiminlyö ja kohtelee kaltoin näitä lapsia, joita joskus hoiteli erittäin mielellään ja rakasti niitä kuin omiaan. Jeps, elämä on muuten vitun reilua, jos joku ei sitä jo tiennyt :/
 
Mies haluisi, että oltaisiin yhdessä rennosti, puhuttaisiin, olisi paljon seksiä, niillä tämä suhde toimisi. Juu, oikeassa on! Unohti vaan haluta pois toimivasta suhteesta netin, salailut, valehtelun, exänsä, pettämisen, salaiset menot ja tekemiset ...kaiken mikä ei kestä päivänvaloa. Niitä jos ei olisi mutta olisi noita ekoja, sitten tämä toimisi.
Mä en voi tarpeeksi montaa kertaa enkä tarpeeksi usein sanoa, miten mua vituttaa se,e ttä Mies on teoillaan saanut aikaan tämän ja mä saan syyt niskoilleni, koska hän ei halua eikä pysty kantamaaan vastuuta teoistaan, ei tehdä asioiden eteen mitään. Se, että joskus puhuu päivänä parina ei tarkoita sitä,e ttä tekee asioiden eteen töitä. Ei. Eilen sain kuulla taas siitäkin, miten mä aina dumaan sen puheet. Hän yrittää, mä dumaan. Tässäkin toimisi niin hyvin se, että pitäisin suuni kiinni, olisin aina samaa mieltä Miehen kanssa, antaisin sen tehdä mitä haluaa ...näin meillä olisi täydellinen suhde! Mutta kun olen paska, pilaan tänkin. Tuokin lähti siitä, kun sanoin ja kysyin jotain, Mies ei viiteen minuuttiin vastannut ja sanoin siitä. Hän kuulemma mietti. Mietti! Jos on viis minuuttia hiljaa, mä otan sen puhumisen lopettamisena. Musta se ei enää mene tauon piikkiin. Ja miks pitää miettiä, miksei voi vaan sanoa rehellisesti ilman että sulattelee ja asettelee sanojaan. Silloin suusta ei tule oikea mielipide, rehellinen mielipide. 

Kirjoitinkin jo aiemmin, miten ei koskaan vo tunnustaa eikä myöntää kerrallaan mitään. Eilen myönsi seksistä, ettei ole ollut täysillä siinä aina mukana. Ihan totta? Kas, kun olen sen huomannut siinä maatessani ja itkiessäni ja miettiessäni, että ketähän nettopanoaan siihen juuri silloin kuvittelee. Jep, kolmen viikon tauoin jälkeen on niin kiva olla vain joku kohde. Tuon on aina kieltänyt, aina ja joka kerta. Mua hän on halunnut, vain mua. No, siitä en tiedä mutta jos ei huomaa toisen olevan jossian helevetin kaukana, niin silloin pitää olla itse kuollut. Tämän myönsi, kun lopetti panemisen (toisinsanoen hänellä ei seisonut enää), koska mä en ollut hommassa mukana. Totta sekin. Kun mieleen tulee Miehen teot ja mielikuvat siitä, tekisi mieli todellakin siitä kiemmurrella pois ja äkkiä ja juosta kauas pois pahasta maailmasta. Mutta kun sitten taas ei tiennyt miten monta viikko meni seuraavaan kertaan, otti kaiken vastaan. Ristiriitaista mutta kun oma seksielämä oli täysin tuon ihmisen vallassa, päätyi sitä välillä erittäin vääriin ratkaisuihin. Tia niinkuin vkl, edellinen kerta kaks viikkoo sit, sitä yrittää pyristellä pois siitä,e ttei seksiä enää muta jossai kohtaa hermo petää ja ottaakin vastaan , kun kerranmin on tarjolla. ja hyvää se olikin, sitä ei voi kieltää. Ja puhuttiinhan siitä jonkun verran, mikä on enemmänkuin todella hyvä.

Kuten itsekin sanoi, ei ole luotettavimmista päästä ihmisiä. Miksi sitten yrittää väittää, että tämä suhde toimisi? Edelleen. Kun ei ole valmis mihinkään, mitä oikeaan parisuhteesee kuuluisi. Kiva katsella Miehen kiemurtelua, kun joku manitsee esim. eräästä menostaan, joka meillä on ihan valtiosalaisuuteen verrattavissa oleva juttu. Ihan kaikki kunnossa ie ole kyllä mullakaan, kun tunnen tuosta kiemurtelusta salaista hyvää oloa. Mies itse ei pysty kuin kynsiään puremaaan tuossa tilanteessa. Tuossa ihmisessä se herkkä ja ihana puoli, joka säteilee uloskinpäin on mennyt aivan harakoille koska paha ihminen sieltä sisältä on saanut vallan :(