Mä olen ennen Miestä ollut näemmä aika naaivi, kun olen ihmetellyt, miksi puolisot riitelee rahasta. Yhteisiähän ne ovat, jos samaa taloutta eletään miksi samalla puolella elävien pitää riidellä yhteisestä asiasta? No, Miehen kanssa eläessäni olen tajunnut tuonkin. Ikävä kyllä, senkin. Esimerkki edellispäivältä. Meillä on yhteinen luottokortti -no ok, Mies muistutti, että ehei, mulla on sen rinnakkaiskortti. Aikanaan ei käynyt, että oltais otettu se molempien nimiin eikä kuulemma kannattanut erikseen ottaa. Tästä on aiheutunut ongelmia, koska mä en pysty esim. ottamaan maksuvapaata kuukautta, en pysty muuttamaan eräpäivää jne. Mies ei noita ole suostunut tekemään. No, nyt tuli taas lasku ja kas, Mies oli nostanut sieltä 1000euroa kolmen päivän aikana ja maksanut lähes 400euron laivamatkan. Mä siis maksan tuon laskun, aina! Mulle ei tälläkään kerrottu, että korttia on käytetty. Eikä edelliskerralla, kun äitilleen ostettiin kortilla uusi liesi. Eikä kun osti sillä firmalleen tavaraa 800eurolla. Tai nosti itselleen 300euroa. Tai. Tai. Koskaan ei oo mainittu mitään, aina olen laskusta vasta huomannut. Tälläkin kertaa mulle sanottiin, että hän maksaa sen kyllä, älä vaahtoo. Totta, tälla kertaa hän maksaa sen! Mun rahahanat meni kiinni sen kortin maksamisen osalta. Naps. Olen jo sanonutkin, että ero kun tulee, mä en tuota maksa, koska Mies ei ole suonut mulle yhtään helpotusta maksuihin esim. maksuvapaan kuukauden muodossa, kesällä sitä olisi todella tarvittu, kun ollaan reissattu paljon. Pitäkööän omassa nimissään olevan korttinsa.
 
Sama puhummattomuus liittyy muihinkin raha-asioihin. Aikanaan sain yhtäkkiä varoittamatta pankista ilmoitusta, että laina on maksamatta. Kerran ilmoitettiin ihan arkipuhe tyyliin, että auto myydään. Selvä, se myytiin. 
 
Mä laitan tämänkin Miehen puhumattomuuden salailun piikkiin. Se ei raukka osaa puhua vaikeista asioista :( Eikä kai haluakaan. Luulee, että kaikesta selviää salailemalla ja valehtelemalla, kaikessa aina selitys mukana. Kun se selitys on ilmoille heitetty, homma hoidossa ja unohdettu. Eipä ole tuostakaaan sanaakaan sanonut. No, ihan sama, sillä mä olen pessyt käteni tuosta luottokortista. Silti surettaa, koska pohjimmiltana pidän tuota tyyppiä hyvänä ihmisenä. Sitä ei ole mutta voisi olla.
 
Mua säälittää tuo ihminen. Se on kussut kaikki asiansa aika huolella. Raha-asioissa joutuu todella liriin, kun alkaa yksin maksella. Nyt on saanut huolella olla, kun mä olen maksanut kaikki laskut, lainaa lukuunottamatta. Mies ei osaa hoitaa raha-asioitaan :( Eikä näköjään muitakaan, on aikas solmussa.
 
Sitäkin mietin, että mikähän sen suurin ongelma oikeesti on? Mitä sillä on meneillään? Itsehän saa tietty valita hakeeko apua ja käykö vertaistukiryhmässä addiktiostaan. Kerran kävi, nyt taas ei mennyt. Mitään syytä ei ole, ei vaan halua. Kai, eihän tuo mitään puhu. Pari viikkoo sitten oli valmis käymään siellä "meidän takia", se oli mulle ehtona. Kerran siis kävi, nyt makaa sohvalla. Et se siitä(kin) yrittämisestä. Olisin vaan toivonut ihan itsensä takia, että kävisi siellä, meillähän ei mahdollisuutta enää ole kun ei toinen halua. Olen vaan miettinyt, että onko se sittenkään Miehen isoin ongelma. Varsinkaan, kun ei koe sitä ongelmana ollenkaan. No, mistäs voin tietää, kun ei täällä PUHUTA asioista. On vain epäilyksiä ja asioita mitä kuulee muilta ihmisiltä.
 
Voisi sanoa maagiset sanat, että voi vittu kun vituttaa. Asuntoa ei näy ei kuulu ja ahdistus täällä lisääntyy. Eilen sänkyyn tulttuaan Mies kysyi, etät miks mä itken, miks nyt on niin paha olo. Vastasin, että miks nyt...oliko aiemmin sitten hyvä olo. "Eiks eilen ollut, ainakin suurimmaks osaks". Tyypilinen kuvio, joka TIESIN tulevan just eilen illalla. Hetken kun olen iloinen, kaikki paska on sitä myöten unohdettu, niitä ei ole, luullaan että mä olen unohtanut ja siitä kaikki jatkuu hyvänä etenepäin, jeee. Ikävä kyllä ei vaan toimi niin. Siitä, kun Mies lupasi yrittää oikeasti ja niin, että mä huomaan sen koko aika, on puhuttu se vkl, sitten kahteen viikkoon ei sanaakaan mistään, sitten päivä pari puhetta mun romahduksen jälkeen, sitten tuo ihmetys, että  mikäs nyt on. Huomenna ois terapia, mutta jouduin peruun sen, koska ei vittu vie ole rahaa. Onneks pääsen kuitenkin käymään siellä. Olis todella tarvetta.
 
Mä en oikein tajua Miestä, enkä muitakaan samoin toimijoita (niitä muuten on!), mitä sillä salailulla ja puhumattomuudella voittaa. Siis ainahan voi elämäänsä viettää yksin ja panna ketä haluu ja kusettaa ketä haluu, silloin ei tarvitsisi salailla. Tästä on puhuttu Miehen kanssa ja on myöntänyt mun olevan oikeassa suhteensa. Hän on kaikissa suhteissaan valehdellut ja salaillut tekojaan. Mullekin sanonut asiasta ekaa kertaa puhuttaessa, että valehtelu on totuutta parempi, monesti on parempi valehdella kuin kertoa totuus. Mä en aivan näe asiaa noin! Tässä nykyhetkessä näemme tuloksen -onko se kannattanut? Jos Mies haluu tätä eroa, sittenhän se on kannattanut. Ei muuta ku seuraavaa uhria käsiin ja sama homma alusta. Saako Mies siitä tosiaan sen mitä elämältä haluu? Jotenkin mä en usko, jokin siinä tökkii. Voiko tuollaista elämää viettämällä olla onnellinen? En usko. No, mun kanssa Mies ei ole onnellinen ja pikkuhiljaa olen alkanut kallistua sille kannalle, että onkohan se kenenkään kanssa. En siis todella tarkoita enkä ajattele, että jos ei mun kanssa, ei kenenkään, vaan sitä että tuo viettämänsä elämä on yhtä lailla itsensä huijaamista kuin sen toisen. Ja kuluttavaa, sen on Mies itsekin myöntänyt. Netissä salailua. Livenä salailua. Valehtelemista. Salailua. Kieroilua. Seittelyä. 
 
Surettaa. Omasta puolesta. Miehen puolesta.