Toinenkin vanhempi, puolitoista viikkoa vanha, puhelimen muistioon kirjoitettu teksti. Kuten huomaatte, minä käyn tätä prosessia läpi paljonkin kirjoittamalla, yrittämällä siten saada ajatukset pois mielestä, saada ne edes jonkinlaiseen järjestykseen, kun sanat sormien läpi syöksyvät ruudulle.

Viikonloppu meni ihan ok. Vietimme sen Miehen harrastuksen parissa kaukana kotoa. Siellä pystyisi varmaan enimmäkseen unohtamaan todellisuuden, koska elämä siellä on niin hetkessä elämistä, toimintaa ja tapahtumaa koko ajan, eri tilanteita, paljon tuttuja, joiden kanssa vaihtaa sana jos toinenkin. Tavallaan ihan eri elämä, ihan eri maailma. Mutta nyt. Mielikuvat, jotka liittyvät Miehen harrastuspukuun, ovat jotain mitä tämä pää ei meinaa kestää. Liian hyvin muistan sähköpostit naiselleen, kirjoitukset, haaveet, fantasian siitä, miten Mies tapaa pikku narttunsa tämä puku päällä …nainen tulee, avaa puvun vetoketjun ja.. :( Se, miten Mies sitä tapahtumaa on odottanut, miten odottaa jotain minkä tietää olevan elämänsä parhain kokemus, parhainta mitä hänelle on ikinä tehty. Tuo mielikuva on mulle liikaa :(

Montaa kertaa viikonlopun aikana, kun näki Miehen tuo puku päällä, kyyneleet kohosivat silmiin. Mielessä vain iänikuinen kysymys miksi. Miksi?? Miksi helvetissä ovat fantasioineet tuosta puvusta. Ei kivalta tunnu. Ei, kun joudun näkemään noita varusteita niin usein. Sydän karrella niitä katsoo. Mitä miettii Mies pukiessaan pukua? Käykö hän läpi samaa, surren sitä, että se ei tapahtunutkaan? Onko tämä minulle vain itseni kiusaamista, kun yritän selviytyä itse näistä kaikista muistoista ja nykyhetkestä samalla tukien Miestä??