Näin kysyi eräs lukijani. Luvallaan otan esille muutamia ajatuksia, tuttuja varmaankin monille. Tämä henkilö otti minuun yhteyttä ja kirjoitti viestin, jonka jouduin lukemaan moneen kertaan. Sitten tuli täydellinen pysähdys, kyyneleet ja lopulta ymmärtäminen. Siinähän oli selkeästi sanottu ne kaikki, mitä olen mielessäni pyritellyt, osaamatta lokeroita mitään minnekään! Meni muutama päivä ennen kuin pystyin vastaamaan hänelle. Tarvitaan toinen ihminen sanomaan asiat, jotka ovat olleet koko ajan "tuossa noin" mutta joita ei vain ole nähnyt.

Miksi tosiaan Mieheni muuttuisi? Toivon, että hän on nyt ymmärtänyt sen, että lähtöni on ihan käsillä. Jos hän välittää musta tai tästä mitä meillä on, sen luulisi olevan motivaatio muuttua. En tiedä. Kyllä mä ymmärrän, että olen paljon puhunut erosta ja ollut lähtemässä ja siltikin jäänyt. Mutta nyt, tällä hetkellä asia vain on erilainen, eritasolla. Mä olen niin paljon työstänyt tätä eroasiaa, että olen siihen valmis. Tiedän pystyväni jatkamaan elämää eronkin jälkeen. Helppoa se ei tule missään nimessä olemaan mutta joskus tulevaisuudessa tulee tuntumaan helpommalle. Olen myös nähnyt tämän, että vaikka olen jäänyt, se ei ole muuttanut mitään. Hetkellisesti ehkä mutta pysyvästi ei. Se en ikävä kyllä ole minä, joka saa Miehen muuttumaan :( Se on Mies itse. Vain hän tietää, mitä haluaa ja tekee, miten paljon on valmis tekemään töitä ja taistelemaan. Vaikka mä olen jäänyt tähän elämään, mä en ole hyväksynyt Miehen pettämistä. Mies on ehkä ajatellut niin, en tiedä mutta olen ehkä tiedostamattani antanut sellaisen viestin. Se että elän tässä, ei tarkoita että pettäminen voi jatkua, kyllä mä kestän kun olen tähänkin asti kestänyt. Kun mä en enää kestä! En kestä. Jatkuva paha olo muuttaa ihmisen, se muuttaa ulkonäön, se muuttaa tunteet, se muuttaa ajatukset, se muuttaa luonteen. Mä en olisi halunnut noita muutoksia. Sain ne kuitenkin ja joudun niiden kanssa elämään. Loppuelämäni. Enkä ole edes vanha, joten loppuelämää on todellakin vielä jäljellä! Miehellähän tuossa on tietty ollut myös se, että se raukka luuli pettävänsä mua salassa, että mä en tiennyt mitään, että sai hyvin huijattua mua. Koki mielihyvää siitä, että teki jotain ja siitä, että mä en tiedä.

Miehen puhumattomuudesta ja sen vaikutusesta mm. mun päätökseeni jatkanko elämää Miehen kanssa olen usein kirjoittanutkin. Minulle kirjoitettiin nyt niin hyvä lause: "Miehelläsi ei ole oikeutta olla puhumatta". Seksiaddiktin puoliso sekaantuu tahtomattaan asiaan johon ei haluaisi. Alunperinhän se pettäminen on sen adddiktin asia, mutta jos on parisuhteessa, siitä tulee parisuhteen ongelma. Addikti ei voi väittää, että se on hänen oma asiansa, koskee vain häntä. Se ei ole. Se on jossain määrin isompi ongelma sille petetylle puolisolle. Jos sitten käy niinkuin Miehelläni, että jää konkreettisesti kiinni, seurauksetkin kuuluu sekä addiktille että puolisolleen. Jälleen puolisonkin ongelma, vaikka hän ei ole sitä halunnut. Vastuu sen sijaan on sillä addiktilla, ei puolisolla. Tässä mielessä Miehelläni ei todellakaan ole ollut oikeutta olla puhumatta! Jos hän on menneistä vuosista ja jatkuvasta pahasta olostani minulle jotain velkaa, niin puhumisen. Mä oisin kyllä ansainnut kuulla kaiken mitä oisin halunnut, oisin ansainnut kuulla Miehen tuntemuksista, ajatuksista, kaikesta. Mä olen se, ketä on loukattu, petetty. Mä olen menettänyt luottamuksen Mieheen jo ennenkun kunnolla kerkesin sitä saamaankaan. Jo terapeuttimme vuosi sitten sanoi, että luottamus on lahja, joka annetaan. Se annetaan ilman ehtoja. Minun ei kuulu sitä ansaita, pyydellä tms vaan se annetaan minulle. Tästähän Mies oli jonkun verran samaa mieltä mutta vahvasti myös sitä, että mä en suostu ottamaan sitä luottamusta vastaan, en tarttumaan edes sen kulmaan kiinni. Hänhän on luottamuksen arvoinen, mä vaan takerrun yhä johonkin vanhaan jo selvitettyyn asiaan, josta en pääse irti. Kun Mies tuon sanoi, oli hän juuri edellisenä iltana/yönä runkannut chatissa toisen miehen kanssa. Että sitähän se luottamus on.. Että ei ole minun tehtäväni voittaa luottamusta takaisin, vaan Miehen. Hänen pitäisi osoittaa olevansa sen arvoinen, hänen pitäisi voittaa se luottamus minulle. Jos mua on petetty kuusi vuotta ja mun luottamus Miestä kohtaan on ollut paljon kauemmin pois (tavallaan hän pettikin kauemmin) ei voi odottaa että kun Mies sanoo muuttuneensa niin viikon kuluttua mä luotan häneen. Ei, vaikka tällaista Mies odottikin silloin toukokuun alkupuolella. Kysyin häneltä myös suoraan, että jos mulla on huono päivä ja epäilen hänen tehneet jotain, onko mulla oikeus näyttää tunteeni. Onko mulla oikeus sanoa Miehelle, että hän on paska ja vaikka paukuttaa rintaansa nyrkeilläni. Ei mulla kuulemma ole oikeutta sellaiseen. Mies olisi saattanut silloin hypätä autoon ja lähteä. Lähteä! Hän sanoi, että olisi lähtenyt ajelemaan yksin, kiertelemään vaan ja ajattelemaan. Mitähän mä siitä oisin ajatellut? Sata prosenttisen varmasti, että lähti töihin tietokoneelle.. Mitä muutakaan? Mutta hyvä, kun kysyin ja sain vastauksen. Tokihan tuo on asia, jota mun ei tarvitsisi edes kysyä. Kyllä mulla on oikeus tuntea pahaa oloa ja myös näyttää se.

 

Kuten monen muunkin seksiaddiktin puolisolla niin myös meillä, mua on syytetty. Kun Mies itse ei suostu puhumaan ja jos mä joskus erehdyin asiasta mainitsemaan, sain hirveät syytökset niskaani.  Niinhän mä sain jo aiemminkin ennen kuin Mies jäi kiinni. Ainahan mä epäilin turhaan jne. Olen niin monet haukut ottanut vastaan ja jos Mies huomasi, että itken tai, että sanansa todella satuttivat, Mies lisäsi raivoaan ja piikittelyään. Purkautuiko siinä sitten Miehen oma paha olo? Ehkä mutta vaikea uskoa. Olisi tehnyt ns. miehen teon, halannut mua ja tunnustanut rikoksensa. Tämä lukijani kirjoitti, että addikti häpeää riippuvuuttaan, joten on aika luonnollista, ettei hän halua puhua asiasta ja jopa kääntää häpeän ja siitä johtuvan aggression minuun. Sitäpaitsi Miehelle on helpompaa, kun ei kerro, koska riita teille tulee kumminkin. Viisaita sanoja. Ja niin totta. Mä en ole kovin kokenut, että Mies olisi hävennyt addiktiuttaan ja pettämistään. Vai olisiko tuo tuollainen meiletön raivoaminen ja haukkuminen sitä? Silloin parin viikon aikana sanoi kyllä katuvansa ja näyttikin siltä. Hänhän heitti vaan fraaseja "kaikkihan netissä on", "kaikkihan itseään tyydyttää", kaikkihan sitä ja kaikkihan tätä. Ei koskaan suostunut puhumaan siitä, miksi hän niin teki. Mutta minuun on käännetty kyllä mitä uskomattomampia asioita, joilla syy on saatu minulle. Ohitettu se, että Mieshän siinä on pettänyt. Yksi ehkä parhaimmista selityksistään on se, että meillä meni niin huonosti siksi, kun olimme niin paljon yhdessä. Hän joutui siksikin menemään nettiin juttelemaan. Mutta kaikenkaikkiaan Mies on se, joka on tehnyt sen valinnan, hän olisi voinut valita toisinkin -normaalin suhteen ilman pettämistä. Valinta oli Miehen mutta hänen valintansa mukaan me kaikki joudumme elämään. Niiden valintaa seuranneiden seurauksien mukaan me joudumme elämään.

Jossain määrin tässä koko pitkässä projektissa (nimeltä pettäminen) yksi todella iso asia mulle on valehteleminen. Yhden alkuun tapahtuneen pettämisen mä oisin voinut antaa anteeksi, olen siitä melko varma. Mutta se mitä en voi antaa koskaan anteeksi, on valehteleminen. Meidän suhteen aikana ei ole ollut varmaan montakaan päivää, joina Mies ei olisi valehdellut mulle. Ihan ykkösasia, jonka olen omillekin lapsilleni yrittänyt opettaa, on että valehdella ei saa. Mikään, ei mikään ole pahempaa kuin se. On sitten tehnyt mitä tahansa, se täytyy kertoa. Siitä puhutaan, se selvitetään ja jatketaan. Mutta jos valehtelee ja kuulen asian muualta, silloin on ns. pirun irti. Nykyään raivoan, jos kuulen pienenkin valkoisen valheen, en siedä enää edes epäröivää vastausta. Miehen kohdalla ihana sama. Olisi tunnustanut, asiasta olisi päästy yli. Mutta kun selittelee valheitaan uusilla valheilla ja puhuu itsensä pariinkin kertaan pussiin niin siitä ei ole mahdollisuutta selvitä. Onhan Mies mulle sanonutkin kauan, kauan sitten, että monesti hänen on helpompi valehdella mulle kuin kertoa totuus. Musta asia on aivan päinvastoin. Sen Mies on tunnustanutkin, että hän on aina valehdellut, ennen muakin. "Kaikkihan valehtelee..."

Kaikista eniten mua mietityttää se, jos Mies onkin lopettanut nettitouhunsa. Vähentänyt se ainakin on tai sitten pisteet sille, kun on saanut huijattua mua täydellisesti. Jos onkin lopettanut ja mä vaan mietin koko ajan pääni puhki, mitä tekisin. Silti mulla tökkii niin kovasti vastaan se, että Mies ei puhu. Jokin siinä mättää? Mies tietää, että mä kuulen koska se valehtelee ja selittelee. Sitä Miesparka ei ole koskaan oppinut. Onko puhumattomuus sitä, että ei uskalla puhua, koska pelkää jäävänsä kiinni? Pelkääkö paljastavansa jotain?

 

Niin, että mikä Miestä motivoisi muuttumaan. Mä en arvosta itseäni enää ollenkaan, en omista juuri minkäänlaista itsetuntoakaan enää, joten en voi vastata minä. Jos minä en ole ollut sille muuttumismotivaatio numero yksi tähänkään asti, tuskin jatkossakaan. Kävi mulle ja Miehelle miten tahansa, toivoisin sen silti parantuvan. Vaikka sydämeen sattuu, kun ajattelen Miehen alkavan suhteen toisen kanssa niin silti, en toivoisi kenenkään joutuvan kärsimään samoin kuin minä. (ajattelen nyt kaikkia muita kuin Miehen exiä ja nettipanojaan, he joutavat kyllä kärsimään) Vastausta en siis tiedä. Kuten en tiedä sitäkään, lähetänkö huomenna asuntohakemuksen eteenpäin vai en. :(