Se olen varmaan minä nykyään. Ajoittain on hyvä olla, kuten viime viikonloppuna. Meillä oli pojan rippijuhlat ja päivä meni hyvin. Edellisiltana Mies oli ollut kavereidensa kanssa sauna-iltaa viettämässä. Jossain vaiheessa ennen sinne menoa sanoi, että käy vain saunomassa ja tulee sitten kotiin. Silloin ajattelin, että ok, onhan noita lupauksia kuultu vuosien varrella jos jonkinmoisia. Yllätys! Mies tuli kotiin ajoissa, ei mennyt edes syömään muiden kanssa. Tämä oli suurinpiirtein ensimmäinen kerta suhteemme aika, että piti lupauksensa! No, ihan hyvän humalatilan oli itselleen kerännyt, eli oikein hyvä että kotiutui tuolloin. Mies sanoo itseään avoimeksi mutta ei hän sitä ole juuri koskaan ollut. Tietenkin tuo nettielämänsä on vaikuttanut siihenkin :( Tietyssä humalatilassa hän on aina puhunut, puhunut niin eri tavalla kuin selvinpäin. Niin myös tuolta saunasta tultuaan. Avautui monesta asiasta aivan oudolla tavalla. Vanhingossakaan ei nettisuhteistaan puhunut, vaikka yritin saada puheen kääntymään siihen. Saatiin jopa riita aikaiseksi, kun alkoi vänkäämään jostain, että nyt ymmärtää miksi mä toimin niin. Yritin saada hänet kertomaan, että miksi ymmärtää sen nyt mutta koskaan aiemmin ei ole edes suostunut yrittää ymmärtää. Mä kuitenkin toivon, että tuo ymmärtäminen liittyi noiden nettijuttujensa lopettamiseen. Toivon, että ne on loppu. Varmastihan en sitä voi todellakaan tietää.

Olimme viikonlopuna myös toisissa juhlissa. Sielläkin oli todella rentoa yhdessä oloa. Miehellä on ollut taipumusta käyttäytyä känniääliömäisesti mutta tuolla käyttäytyi kuin kuka tahansa mies. Koska käyttäytyy kunnolla, munkin olo on rento.

Pinnallinen onnellinen. Onnellinen en ole, mutta tunnen onnen hetkiä välillä. Kuten viime viikonloppunakin moneen kertaan. Kuitenkin aina niiden jälkeen pamahtaa päähän karu todellisuus Miehen todellisesta minästä. Sen jälkeen on suoraan sanottuna paska olo. Ne onnen hetket on niin ohikiitäviä, pinnallisia tunteita. Sisältä olen kuitenkin petyetty, hyväksikäytetty raukka. Noiden onnen hetkien aikana on kuitenkin helppo hymyillä ja olla oma itsensä. Eräs toinen samasta aiheesta bloggaava kirjoitti, että ennen miehensä kiinnijäämistä hän oli tosi onnellinen, nyt hän on vain niin onnellinen kuin vain tässä elämäntilanteessa voi olla, eli ei hirveän onnellinen. Pitkä lause mutta niin kuvaava. Jos meillä olisi ollut normaali parisuhde, olisin välillä varmaan tyypertynyt onnellisuuteen. Nyt se kaihertaa, koska sellaista ei voi enää ikinä saada. Mä, tai mun oikea minä joka on hukutettu jo vuosia sitten, on vähästä onnellinen -yhdessä tekeminen, yhdessä sohvalla löhöily, yhteiset harrastukset, omat harrastukset, ihan vain pieni kosketus ohi mennen, kaikki nuo ja moni muu asia tekee onnelliseksi. Jos vain rinnalla olisi ihminen joka rakastaa mua ja jota mä saisin rakastaa.

Mies on myös viime aikoina sanonut mua ihanaksi, kullaksi jne. Ihania sanoja, jotka ennen muinoin merkitsi niin paljon. Kyllähän ne nytkin kuulostaa hyvälle mutta.. Sanat, joita sanoo, mitä niillä tarkoittaa. Varsinkin parille panolleenhan tuo lirkutteli, jos mitä ylisanoja mailit pullollaan. Jos nuo suhteet on ohi, niin olenko mä vain korvaava kohde noille sanoille. Vai tarkoittako ne mulle niin, että yrittää itselleen saada parempaa mieltä, psyykata itseään. Vai mitä ne tarkoittaa? Jos mä en vuosikausiin, ainakaan viime vuosina, enkä Miehen pahimpina nettiseksiaikoina kuule mitään hyvää sanaa niin olisiko tuo nyt yhtäkkiä rakastunut muhun ja ilmaisee sitä noilla sanoilla. Vaikea uskoa :( Vaikea uskoa mihinkään hyvään. Vaikeaa on myös mulle se, että mä en saa sanoa toiselle mitään "sanoja" tai tunteitani ilmaista. Mä olen täysin tunneihminen ja sellaiselle ei tällainen tunteeton elämä sovi.