Mies sanoi silloin yhtenä yönä, että ei voi luvata mulle olevansa mun kanssa viiden vuoden kuluttua. Kyllä mä jossain määrin ymmärrän, että Mies (=pettäjä) ei voi luvata olevansa vain mun kanssa. Jos mä en ole hälle riittänyt _koskaan_, miksi riittäisin jatkossakaan :/

Laitoin aamulla Miehelle viestiä, että olen miettinyt tuota ja pakko antaa pisteet hänelle rehellisyydestään. Aiemmin on tuota valehdellut pokalla naamalla, että haluaa olla vain ja ainoastaan mun kanssa ja todellakin haluaa olla viiden vuoden kuluttuakin. Ehkä sillä on itsensä suhteen vielä toivoa, kun pystyi olemaan rehellinen kerrankin?

Mies vastasi, että kukaan ei voi rehellisesti luvata sellaista, että on jonkun kanssa viiden vuoden kuluttua. Mä olen tuosta niin eri mieltä! Jos sä haluat olla jonkun kanssa, et sä mieti, että se voi kuolla neljän vuoden kuluttua, joten en ei, en mä voi luvata olevani sen kanssa viiden vuoden kuluttua. Ihme ajattelua. No, onhan Mies käynyt alttarillakin valehtelemassa tahtovansa ..ja kuitenkin pettänyt silloinkin. Että kyllä mä Miehen suuhun tuon lauseen ymmärrän hyvinkin. Mutta ei sitä saa yleistää koskemaan kaikki ihmisiä.

"Älä luulekaan, että mä olisin luovuttanut sun suhteen ...mulla on paljon tehtävää ja toivottavasti säkin joskus huomaat että mä teen ja yritän ja onnistun parantamaan itseäni", jatkoi Mies vielä kirjoitustaan. Ihana oivallus, jos tuo tuli täydestä sydämestä. Siinä on vaan se ikävä puoli, että että multa loppuu aika odottaa ja huomata, että onko Mies todella muuttumassa ja parantumassa. Aika siihen paranemisprosessiin on kyllä ollut.

Vastasin: ”Kyllä voi luvata, jos tarkoittaa sitä! Sitähän ei kukaan voi tietää, kuoleeko huomenna tms. mutta jos haluaa olla jonkun kanssa NYT niin kyllä se tunne pitää olla, että sama tapahtuu viidenkin vuoden kuluttua. Sun tapauksessa ymmärrän täysin, ettet sellaista sano. Ennen sanoit, en uskonut. Jos sä oisit ”parantunut” ja haluat olla jatkossakin silloin sun ei tarvitsisi miettiä, että petätkö viiden vuoden kuluttua vai riittääkö sulle vain yksi ihminen. Musta tuo asia on joko tai. ”

Tuossa nimenomaan se, että jos ei lupaa sitoutua muhun viisi vuotta eteenpäin niin mulle se on pelkkää 1+1=2 matikkaa, eli ei ole valmis elämään vain mun kanssa :(

Mies kirjoitti työstäneensä asiaa toukokuusta asti ja tuntee onnistuneensa paljonkin. Kirjoitti myös, että joo, voisi sanoa tuohon viiteen vuoteen kyllä, koska haluaa olla mun kanssa hautaan asti ...hänellä kuulemma on se tunne.

Se on hyvä, jos Mies on työstänyt asiaa. Hyvä Miehelle! Kyllä mä haluan, että se paranee epänormaaliudestaan. Kirjoitin vielä, että mäkin oon työstänyt asioita paljon ja mm. siksi hakenut asuntoa. Miehellä oli mahdollisuus työstää asiaa mun kanssa mutta sitähän hän ei halunnut. Olemme kuitenkin yhdessä, joten asia koskettaa monella tapaa enemmän mua, koska mä olen se uhri ja petetty ja sen takia asia on yhteinen. (Vaikkakaan mä en ole sitä halunnut!) Noihin edellä mainittuihin seikkoihin pohjaa mun päätökset. Muuta mä en tiedä, Miehen ajatuksia en osaa lukea.

"Kyllähän me työstetään yhdessäkin ja ollaan työstettykin ...päästä kasvotusten puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä on mulle tosi vaikeaa ja siihen yritän kokoajan päästä ..en mä luovuta ..ei oo käynyt mielessäkään mutta helppoo ei oo ..enkä myöskään oo luovuttanut sun suhteen."

Oli pakko kysyä Mieheltä, että ymmärtääkö se oikeasti, että jos mulle tarjotaan asuntoa, kaikinpuolin sopivaa asuntoa, mä otan sen vastaan. Että "sä et voi enää montaa viikkoa, kuukautta miettiä puhutko vai et ja mitä sä haluut. Se on jo nyt monella tapaa mahdotonta. ”

" Kyllä kai mä ymmärrän :( Onneksi ollaan kahestaan tuleva viikonloppu, koitan saada suuni auki ja alotettua keskustelun ...se on mulle vaikeeta :( "

”Musta se on vähintä, mitä sä voit tehdä kantaakseni edes murto-osan vastuuta teoistasi.”

Mies sanoi ymmärtävänsä tuon mutta silti se on sille vaikeeta. Myös se mistä aloittaa ..."mitään hävittäväähän mulla ei oo..." 

”Ymmärrän sen, enkä aio helpottaa siinä sua yhtään. ”

 

Voisinpa vetää sinisille silmilleni ruusunpunaiset lasit ja ottaa kaiken tuon avosylin, sokeasti luottaen vastaan. Miten helppoa elämä olisikaan, kun vain luottaisi ja uskoisi kaiken kuulemansa ja lukemansa. Hienoa, että Mies on tajunnut, että hänellä ei ole enää mitään hävittävää. Ei todella olekaan, hän on menettänyt jo kaiken. Mutta niin olen minäkin! Ja miksi. Siksi, että Mies on pettänyt. Siksi, että Mies on valehdellut, haukkunut, raivonnut, pilkannut, arvostellut. Siksi, että Mies ei ole saanut pidettyä kyrpäänsä housuissa vaan on ollut tunkemaassa sitä milloin minnekin rakoon. Siksi mä oon menettänyt kaiken :(

Odotan todella viikonloppua, että puhuuko se oikeasti! Ja jos puhuu, mitä puhuu. Onko rehellinen? Kertooko asioista asioiden oikeilla nimillä? Pystyykö _oikeasti_ tunnustamaan kaiken? Paria asiaa varsinkin odotan mielenkiinnolla. Pystyykö myöntämään esim. jotain sairasta fetissiään, joka on elämäänsä hallinnut. En usko, että pystyy tai, että on täysin rehellinen -en vaan usko. Mutta jäädään odottamaan ja toivotaan parasta! Jokainen sana, jonka sanoo, on kuitenkin eteenpäin. Myös omassa parantumisessaan.