Suhdesopan sivuilta löytynyttä:
http://www.suhdesoppa.fi/uskottomuus/petetyn-14-askelta-toipumiseen/

En ole aiemmin moiseen listaukseen törmännyt. Tuo on hyvä listaus, todentuntuinen! Käyn tämän läpi omien kokemusteni kautta.

1. sokki ja järkytys

Jos ajattelen nyt tuota toukokuun alkua, kun Mies vihdoin jäi kiinni. Se oli sokki ja järkytys, molemmat kerralla. Sokki oli iso ja lamaannuttava, sillä menetin konkreettisesti tajuntanikin hetkeksi. En tiedä, mikä mua siinä eniten järkytti. Mitään uuttahan en tietooni saanut, koska tiesin Miehen pettämisistä. Ehkä se oli juuri se, kun vihdoin Mies ei voinutkaan valehdella, kieltää, selittää vaan vihdoin puhuttiin oikeilla sanoilla asioista, joita Mies oli oikeasti tehnyt. Vaikka minulle asiat olivat jo aiemminkin olleet olemassa, olivat ne nyt sitä ihan konkreettisesti, mustaa valkoisella kaikkine “pikku narttu, elämäni piriste” -kirjoituksineen Miehen sähköpostissa, mesessä. Ehkä mua järkytti juuri se, kun luin mitä hän oli kirjoittanut. Millä nimillä kutusi näitä nettipanojaan. Mitä heidän kanssaan haaveili tekevänsä. Miten ei malttanut näitä tapaamisia odottaa. Miten niitä suunnitteli joka käänteeseen. Varsinkin tämä Lahden Linnea, Miehen pikkuinen ykkösnarttu, sai osakseen sellaista verbaalista kielenkäyttöä Mieheltä, että enpä olis kovin äkkiä uskonut hänen sellaiseen enää taipuvan. Vaikkakin lähes kaiken tuon saman hän on sanonut joskus muinoin mullekin tai kirjoittanut.. Mutta silti, kuka haluaa oman miehensä kirjoittavan toiselle niin? Se ja kaikki muut mailit ja kirjoittelut, oli järkyttävää luettavaa.

Järkytys minulle tuli ensimmäisen kerran jo vuosia sitten. Pikkuhiljaa huomasin, tajusin Miehen nettisuhteet. Jossain vaiheessa huomasin, että ei se olekaan hänelle vain yksi kaksi “juttelua” (näin Mies sitä aina nimitti) silloin tällöin, niin kuin Mies asian ilmaisi. Siitä on jo yli 6 vuotta, kun selvitimme ensimmäisen tapauksen. Mies muka luuli juttelevansa minun kanssani. No, kun selvisi ettei jutellutkaan (siis, alussa ei jutellut, myöhemminhän juttelin tuon nimimerkin siivillä Miehen kanssa muutaman kerran, puhuin myös tämän nimimerkin takana olevan ihmisen kanssa), jatkoi hän kuitenkin tuon naisen lämmittelyä. Tämä oli juuri se, jonka Mies haukkui, kun häntä panetti ja tämä nainen ei suostunut nettiseksiin kanssaan. Naiselle nettiseksi oli pettämistä.) Mm. tähän tapaukseen Mies on menneet vuodet, terapiassakin moneen kertaan, vedonnut “sä olet jumittunut niihin kahteen tapaukseen vuosia sitten, ei mulla ole muita juttua, sä riität mulle ja sua mä rakastan, sun pitää vaan päästä niistä irti, ei ole mitään hyötyä elää menneisyydessä ja niissä tapauksissa, jotka on jo selvitetty”. Niin. Huomasin, että Mies valehtelee minulle yhä enemmän ja enemmän näihin nettisuhteisiinsa liittyen. Se oli järkytys. Hän myös valehteli mulle jättäneensä tietokoneensa töihin, että emme voi nyt illalla jutella mesessä/kameran kautta. Pisteet Miehelle tuosta keksinnöstä -emmehän tosiaan voisi olla yöllä netitse yhteydessä, koska hänellä ei ole tietokonetta! Välillä mentiin muka aikaisin nukkumaan, koska oltiin niin väsyneitä aamulla, kun oltiin yö valvottu. Eräskin kerta oli sellainen, että Mies sanoi ip:llä, ettei ota konetta kotiin, että tänään mennään aikasin nukkumaan. Oikeesti ....Mies ei ikinä, ei väsyneenä, ei kipeenä, ei mitään mene nukkumaan ennen kymmentä! Puhuimme puhelimessa ennnen kymmentä ja hän "haukotteli" ja pari kertaa jo oli lopettamassa puhelua, koska oli niin väsynyt. Mä valehtelin Miehelle olevani sängyssä. Oikestihan mulla oli tietokone sängyn vieressä päällä, mese offline asennossa. Puhelu loppui ja meni muutama sekunti, kun Mies kirjautui meseen. Unissaan varmaan.. Aamulla soitti ja oli muka niin pirteä, kun oli nukkunut pitkät unet. "Päätimme" mennä sinäkin iltana ajoissa nukkumaan. Ysin jälkeen Mieheltä tuli tekstaria, että soitellaan aamulla, hän on nyt sängyssä. Väsynyt. Jep. Sinä yönä Mies kärtti "minulta" meseosoitetta, että saataisiin runkkailla kameran välityksellä ja katsoa, miten toiselta lentää.. Mies parka ei ole koskaan oppinut valehtelemaan ilman, että sitä huomaa puheestaan tai kirjoituksestaan. Ekoja kertoja, kun valehteli jättäneensä tietokoneensa töihin, puhui kerran heti aamulla itsensä rajusti pussiin. Kertoi jostain, mitä oli löytänyt meille netistä. Tietokone töissä ja aamulla kotona löysi sieltä jotain? No, olin yöllä vakoillut touhujaan ja vakichatissaanhan tuo touhuili. Järkytyksiä on siis tullut matkan varrella useamminkin. Aina jonkun uuden ja isomman jutun tullessa ilmi. Muutamiin niihin liittyy sokkikin. Mm. suhde entiseen kaveriini oli yksi isoimmista sokeista, mitä olen koskaan kokenut. Siitä järkytyksestä en ole tavallaan toipunut vieläkään, enkä toivu. Jos ajattelen kokonaisuudessaan tätä juttua ja Miehen tekoja, olen järkyttynyt miten ihminen voi tehdä niin. Miten voi niin suunnitelmallisesti edetä ja touhuta. Miten voi valehdella niin paskasesti ja uskoa siihen, että toinen uskoo, vaikka takuulla näkee, että toinen ei usko. Miten alas ihminen voikaan vajota. Se on ollut järkyttävä huomata.

Kun tässä olen pikkuhiljaa saanut pienen otteen elämästä, olen järkyttynyt myös siitä, miten olen antanut itseäni kohdella. Olen muuttanut jopa yhteen petturin, hyväksikäyttäjän, patologisen valehtelijan, exäänsä palvovan itsekeskeisen ihmisen kanssa. Välillä en voi uskoa sitä itsestäni!


2. univaikeudet

Näitä minulla on ollut enemmän ja vähemmän. Alkuun, vuosia sitten meni monta viikkoa putkeen, etten nukkunut ollenkaan. Tein todella pitkää työpäivää, vastuullista työtä, joten jouduin ottaa välillä sairaslomaa. Tällöinhän Mies haukkui mut aivan täysin, kun en saanut nukuttua. Nukkuminen tapahtuu kuulemma niin, että sänkyyn ja silmät kiinni, pitää haluta nukkumista niin kyllä se uni tulee. Hänellä ei koskaan ole ollut univaikeuksia, joten eihän niitä ole muillakaan. Nykyään Miehellä on ja enää ei sama juttu toimikaan, että sänkyyn, silmät kiinni…. Joka kerta kun mainitsen asiasta, Mies loukkaantuu. Vieläkin minulla on univaikeuksia, välillä enemmän välillä vähemmän. Ajatukset pyörivät mielessä, Miehen teot pyörivät mielessä. Unen kyllä saan useimmiten nopeasti mutta sitten herään. Tai sitten näen painajaisia, jotka tekevät unesta liian kevyen. Miehen ns. työmatkat aiheuttaa unettomuutta. Kun hän valehtelee tekevänsä töitä mutta salailee kenen kanssa ja missä ja mitä muuta siihen on liittynytkään -nämä kaikki tulevat uniin.


3. ruokahaluttomuus ja laihtuminen

Tuttua nämäkin. Jossain vaiheessa erään järkytyksen jälkeen menetin ruokahalut aivan täysin ja silloin laihduin. Sittemmin olen sairastunut todella vakavasti ja sairauteeni kuuluu painon nousu. Ikävä kyllä :( Ruoka mulle ei silti maistu, en saa siitä mitään mielihyvää. Syön mitä suuhu sattuu menemään ihan vaan siksi, ettei olisi nälkä. Tyypillistä masentuneelle. Minunkin kuuluisi pitää yllä tietynlaista dieettiä ja välttää monia ruoka-aineita mutta ei ole motivaatiota. Eikä rahaakaan.


4. viha ja raivo

Vihaa Miestä kohtaan mulle ei ole tullut koskaan. En mä osaa vihata ketään. Tai no, sitä entistä ns. kaveriani ja mieheni exää voin kyllä sanoa vihaavani. Raivoa olen kyllä tuntenut. Ikävä kyllä, en ole sitä voinut ulos päästää, joten sisälle jätettynä se on mm. sairastuttanut mut. Ihan niin kuin patoutuneilla tunteilla on tapana tehdä. Raivo tulee hetkessä, se purkautuu nanosekunnissa. Se tulee myös yksin ollessa ja silloin tekisi mieli hakata seinää. Raivo saattaa tulla esiin ihan pienestä. Esim. Miehen äänesävystä, sanoista, jostain tulee assosiaatio johonkin menneeseen asiaan ja sillä hetkellä voisin oikeasti lyödä tai huuutaa kovaa. Raivo ei aina tule suoraan Miestä kohtaan, vaikka usein raivo onkin sitä, että miksi sun piti tehdä näin mulle. Miksi? Kun Mies lähti töihin ja tiesin sen olevan tietokoneella, raivosin. Ikävä kyllä asia, jota en voi koskaan antaa anteeksi, se purkautui usein lapsiini. Noihin viattomiin sivussa kärsijiin! Ikinä ennen Miestä ja tekojaan en ole raivonnut lapsilleni, en edes huutanut. Musta omaa pahaa oloaan ei saa missään tapauksessa purkaa lapsiinsa. Ei ikinä. Nykyään poden niin huonoa omaatuntoa siitä, että olen tehnyt niin :( Toivottavasti ne ajat on kuitenkin takana. Isommat lapseni ovat asian ymmärtäneet, pienimmästä en tiedä.

Itselleni olen ollut todella usein vihainen. Alkuun, kun syytin itseäni Miehen toiminnasta, oli hirvittävän vihainen itselleni. Miksi teen niin? Miksi sallin sen?


5. itsesyytökset

Noista olen päässyt jonkun verran pois. Mutta alkuun ja vuosia siitä eteenpäin, syytin todellakin Miehen touhuista itseäni. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Mies halusi olla kanssani, minä halusin erota ja Mies tiesi sen. Olin kuitenkin liian heikko eroamaan. Mies vain petti. Itsesyytökset purkautuivat monesti itkuna. Saatoin tuntikausia vain maata sängyllä ja itkeä. Itkeä itkemisen perään, kyyneleet eivät loppuneet hetkeksikään. Kun erillään asuessamme lähdin junalla miehen luota kotiin, itsesyytökset iskivät heti asemalla, junassa. Itkin paljon junamatkoilla. Jossain vaiheessa aloin olla välittämättä sivullisista. Kysyttäessä, sanoin vain ettei ole hätää.

Toukokuussa itsesyytökset olivat valloillaan. Ne menevät niin ylämäkeä ja alamäkeä. Sisimmässäni, jossain syvällä tiedän, etten ole syyllinen Miehen käytökseen. Olen antanut hänelle vain oivan mahdollisuuden ja elämän pettää, hyväksikäyttää, valehdella. Omalla käytökselläni olen sallinut nuo kaikki. Siitä en pääse yli. Vaikka tiedän, että en ole syyllinen Miehen pettämiseen, siltikin se on vaikea hyväksyä. Jos oisinkin tehnyt niin enkä näin, jos oisinkin sanonut niin enkä näin, jos oisinkin näyttänyt siltä enkä tältä …onhan noita jossitteluja. Toivon, että joskus tulee aika, jolloin ei tarvitse jossitella. Tulee aika, jolloin hyväksyn sen, että Mies se on paha, en minä. Siihen asti pahoina päivinä mietin, että miksi minun piti edes syntyä :/


6. suru ja hylätyksi tulemisen kokemus

Mä elän surussa. Suren sekä tapahtuneita asioita että tulevaisuutta. Itseni puolesta surettaa, etten voi ikinä enää rakastaa. Multa on viety mahdollisuus elää normaalia elämää. Se multa on viety täysin. Sellaiseen ei ole enää mahdollisuutta. Sitä minä suren, sillä aina koko ikäni suurin haaveeni, unelmani on ollut elää perhe-elämää. Perhe-elämää jossa on paljon lapsia, rakastavat vanhemmat. Perhe-elämää, jossa yhdessä tehdään asioita ja jossa kaikille se yhteisyys on tärkeä. Minulla oli joskus tällainen perhe, josta itse halusin pois. Sen pohjalta osaan kaivata, jotain mitä en enää saa. Tiedän, että sellainen perhe-elämä on mahdollista. Olen nähnyt niitä muillakin. Kun olen murrosikäisestä, ehkäpä nuoremmastakin asti, haaveillut ja unelmoinut vain ja ainoastaan lapsista ja perhe-elämästä, ei siitä niin vain eroon pääse. Siitä unelmasta. Kun nyt elää keskellä aivan erilaista perhe-elämää, ei voi kuin olla surullinen.

Minut on hylätty. Mies teki sen jokaisella netti-istunnollaan. Hän hylkäsi minut, kun lähti töihin. Varsinkin silloin, kun riidan jälkeen lähti töihin. Panoilleen. Voiko toista enempää hylätä? Vähitellen hylkäsi enemmän, koko minuuteni, koko elämäni. Hylkäsi minut myös lastensa kanssa, lastensa takia. Minä hoidin heitä, kun Mies pani. Lastensa käytöksistä syytti minua. Suren tässä sitä, että en voi sietää Miehen yhtä lasta. Lasta, joka vuosia sitten oli mulle todella tärkeä ja jonka kanssa olen touhuillut todella paljon. Nyt en voi sietää tuota ihmistä, jonka kitinöiden mukaan kaikkien pitäisi toimia, jonka kitinöillään on saanut kaiken mitä on halunnut, jonka kitinöiden ja valehteluiden takia Mies on haukkunut mut aivan maan alle kaikkien kuullen. Useamman kerran. Nämä haukut, arvostelut, piikittelyt tapahtuivat erittäin usein noiden nettijuttujensa jälkeen :(

Suren myös sitä miten hän on arvostellut minua ja miten on puhunut minusta näille nettipanoilleen. Miten on selitellyt syytä, miksi on netissä, miksi pettää, miksi hakee seksisuhteita. Ne syyt eivät ole totta : ( Se miksi olen nykyään tällainen, miksi teen mitä teen, miksi en tee mitä en tee, miksi puhun niin kuin puhun, ne on kaikki seurausta Miehen elämästä. Miehen pettämisestä ja mun hylkäämisestä, mun arvostamattomuudesta. Meidän taivaaallinen seksielämä ei loppunut siksi, että mä en halunnut Miestä. Ei siksi, että mä en enää halunnut leluja, uusia juttuja, ylipäätään rakastella. Ei. Sen mä olen todella ymmärtänyt täydellisesti, että mun teoilla ei noissa ollut mitään merkitystä. Se mua on yllättänyt, että Mies halusi muiden kanssa aivan samoja asioita kuin mitä me olemme kokeilleet, harrastelleet? Että tykkäsikö se sitten kuitenkin niistä minunkin kanssani? Vai olenko ollut vain koekaniini, jonka kanssa Mies on erijuttuja kokeillut. Aikana ennen mua ei ole kuulemma saanut kokeilla mitään. Mitähän tässä uskoa, en tiedä.


7. huonommuuden tunne, itsetunnon lasku

Ennen Miestä omistin todella rautaisen itsetunnon, sitä ei mikään voinut heilauttaa. Nykyään minulla ei ole itsetuntoa. Esim. vuosi sitten itsetuntoni oli miinuksilla todella paljon. Tällä hetkellä ollaan jossain nollan tai vai vähän miinuksia paikkeilla. En usko, että itsetuntoni palaa koskaan :( Se on niin moneen kertaan murrettu ja poljettu maahan. Ikinä aikaisemmin en ole myöskään tuntenut olevani huono. En, en mä ollut ennen huono. Sittemmin olen saanut kuulla asiasta jos toisestakin miten huono olen. Varsinkin Miehen pahimpina ja vilkkaimpina nettielämä aikoina sain kyllä kuulla, miten huono ja osaamaton olen. Sitä olen kuullut niin moneen kertaan vuosien varsilla, että ei ole jäänyt epäselväksi. Uskoinhan siihen itsekin todella pitkään. Pari vuotta sitten, kun Miehelle tuli töitä Lahteen (taas Lahti. Jos jotain paikkaa inhoa, niin Lahtea. Siellä on liikaa Miehelle tärkeitä, ihania, salattuja elämiä) ja valehteli mulle siitä. Silloin tajusin, silloin heräsin kuin jostain ruususen unesta, että mitä Mies mulle on tehnyt. Sillä hetkellä tunteet Miestä kohtaa laski, silloin jostain valkeni, että en mä olekaan kaikkea sitä paskaa, mitä olen vuosia saanut kuulla. Mieshän se on. Jos tuohonkin reissuun liittyi paneminen, niin miksi _mä syyttäisin siitä itseäni? Ne kaikki ajatukset tulivat yhtäkkiä päähän. Analysoin sitä silloin ja jossain kirjoituksessanikin niin, että kun rakkaus lähti, järki palasi. Ajatus alkoi solua kirkkaammin, pystyi näkemään asiat kirkkaimmin. Sittemminhän olen pystynyt työstämään eroamistakin ihan uudella tavalla. Tuo oli meidän suhteen ja mun elämän yksi käännekohta, tuo Miehen valehtelu “töistä”. Pettämistäänhän Mies jatkoi sen jälkeenkin, enemmänkin, koko ajanhan se lisääntyi. Silloinkin sain kovin sanoin kuulla, miten epäilen turhaan, hän ei valehtele ja muuta paskaa. Olin idiootti, joka yrittää sabotoida hänen työnsä.


8. masennus ja itsetuhoiset ajatukset

Jo vuosia sitten masennuin. Olin aina pitänyt masennusta (pari kaveriani olivat masentuneita, söivät lääkkeitäkin siihen) jotenkin itse hankittuna. Siis niin, että kun antaa sen tulla, se tulee. Sitten masennuin itse ja huomasin, että se ei todellakaan kysele, se vaan tulee. Pyysin anteeksi kavereiltani. Itsetuhoisia ajatuksia minulla on ollut muutaman vuoden ajan. Ekan kerran olin todella lähellä itsaria jo vuosia sitten. Pääsin siitä pois erään kaverin avulla, kävin myös teraputin kanssa pari kertaa juttelemassa. Olisin tarvinnut terapiaa enemmänkin mutta ei minulla ollut rahaa käydä siellä. Viimeksi olen yrittänyt itsaria pari vuotta sitten. Itsetuhoisia ajatuksia ilman tekoja on ollut paljon. On niitä vieläkin. Tällä hetkellä ne eivät ole lähellä toteuttamista mutta siellä taustalla ne ovat. Ikään kuin piilossa mutta valmiina tulemaan esiin. Olen edelleen sitä mieltä, että kun mua ei olisi, olisi monen elämä paljon helpompaa. Mutta lapseni. Rakkaat lapseni. Heille en halua äiditöntä elämää. Ja juuri nyt ole muutenkaan niin pohjalla, että itsetuhoiset ajatukset olisivat ykkösajatuksena. Välillä, kun elämä oli niin tyhjää, pelkkää pettämistä, surua, itkua, syytösten ja valheiden kuuntelua, en nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin poistua alueelta Elämä.


9. selviytymiskeinojen löytyminen

Mies jäi toukokuussa vihdoin kiinni pettämisistään. Vasta sen jälkeen olen todella alkanut etsiä selviytymiskeinoja. Hainhan minulle ja lapsilleni asuntoa jo aiemminkin. Sainkin mutta luovuin siitä. Enää en muista miksi mutta ehkä en silloin ollut vielä valmis lähtemään. Silloinhan Mies ei ollut tunnustanut pettämisiään. Siihen kun peilaan, onneksi jäin. Vaikka elämä sen jälkeen on ollut 99%:sti helvettiä, itsekidutusta, piti tämä mennyt 4kuukauttakin kokea. Miehen tunnustaminen on tärkeää sekä minulle kärsijänä että hänelle itselleenkin. Minusta oli äärettömän hyvä Miehen pysähtyä huomaamaan, että mitä on tehnyt. Tunnustaa.

Nyt mä tiedän jääväni henkiin. Tiedän, että jos ja kun ero tulee, mä nouden jossain vaiheessa. Mä tartun takaisin elämänsyrjään kiinni.Elämä ei tule olemaan ruusuilla tanssimista, ei sinnepäinkään mutta se tulee olemaan huolettomampaa joka tapauksessa kuin tämä nykyinen. Ja mennyt.

En tiedä, mitkä tulee olemaaan ne tulevaisuuden selviytymiskeinot. Sen tulee aika näyttämään. Sen ainakin tiedän, että tulevisuudessa, aikana Miehen jälkeen, mua ei enää petetä. Mulle ei valhdella. Mua ei hyväksikäytetä. Mä en anna siihen mahdollisuutta.


10. suuntautuminen tulevaan

En tiedä. Tavallaan olen iloinen, jos jään henkiin. Jos/kun eroamme Miehen kanssa, alkaa pitkä taistelu kohti elämää. Ikinä en voi kuitenkaan parisuhteeseen astua, sillä luottamus ja rakkaus miehiä kohtaan on mennyt. Ei olisi oikein jollekin joutua minun epäluulojen kanssa elämään. Suuntautuminen tulevaan on aika auki, musta aukko näkökentässä. Paljon riippuu, saammeko asunnon ja milloin.


11. ilon palaaminen ja ahdistuksen väistyminen

Välillä elämässä on iloa. Jopa Miehen kanssa. Ahdistus on välillä paljon pienempää. Mutta että otsikko olisi elämässäni koko ajan ...sitä en tiedä, milloin sellainen hetki tulee. Vuosien kuluttua. Ehkä.


12. uudet elämänarvot

Niistä en osaa sanoa vielä mitään. Tärkeimmät elämänarvoni ovat aina olleet luottamus ja rehellisyys, niitähän ei ole Miehen kanssa ollut juuri koskaan.


13. realistisempi maailmankuva

Sitä todella on! Joskus aikana ennen Miestä luulin elämän olevan aivan toisenlaista. Luulin siihen kuuluvan kunnioittamista, rehellisyyttä, luottamusta, rakkautta. Näin ympärilläni toisenlaistakin olemista mutta luulin, että kaikki on itsestä kiinni. Olen todella pudonnut realistiseen maailmaaan, jossa itse ei voi kaikkea määrätä. Ja jossa ihmiset on paskamaisia.


14. hyvä elämänlaatu

Sitä tuskin tulen saavuttamaan koskaan, sillä Mies on rikkonut liian paljon minulle tärkeitä asioita ja arvoja.


Minulla ei ole menneisyydessäni ennen Miestä käsittelemättömiä traumoja. Lasteni isän kanssa elin pitkään, hän oli ja on edelleen todella hyvä ihminen, ei loukannut minua. Aivan vastakohta Miehen kanssa. Olen sitä miettinytkin, että mua on ennen kohdeltu niin hyvin, arvostettu, kunnioitettu, rakastettu, että siksikin Miehen toiminta ja kohtelu mua kohtaan on iso järkytys. Kulttuurishokki voisi sanoa. Kohtelu on sellaista, mistä on kuullut, mitä on ehkä nähnyt mutta mitä ei koskaan ole luulut tulevan omalle kohdalle. Vähän niinkuin onnettomnuus, nehän sattuvat aina vain muille, ei minulle.

Mun toipumista vaikeuttaa se, että Mies on niin monta vuotta pettänyt ja valehdellut mulle. Vaikka olen suoraan sanonut, että tiedän, hän on silti kieltänyt ja syyttänyt mua. Minulle vaikeaa on myös, että en voi puhua tästä kenellekään. Tarvitsisin sekä terapeuttia että ystävää. Kumpaakaan ei ole tarjolla. Tämä kirjoittaminen sekä tänne blogiin että joidenkin teidän lukijoiden kanssa on ne mitkä antaa voimaa. Helpottaa tuskaa, kun saa edes kirjoittamalla sanoa ajatuksensa. Ja jos samalla yksikin ihminen välttyisi samanlaiselta kohtelulta ja elämältä, olen tehnyt yhden hyvän teon ja siitä olen onnellinen.