En todellakaan ole aamuihminen. Ennen Miestä, tai oikeammin ennen hänen lapsiensa kanssa vietettyä aikaa, viikonloppuisin nukuttiin pitkään ja heräiltiin pikkuhiljaa. Nykyään on toisin :( No, tänään heräsi ihan mielellään ajoissa sillä oli terapian aika. Myöhästyin sieltä vartin, sillä junat eivät kulkeneetkaan mun aikataulun mukaan.
 
"Sinun tehtäväsi on kulkea edellä ja näyttää tietä, minun tehtävä on seurata perässä katsoen, että kuljet turvallisesti ja välillä pysäyttää kulku kohtaamaan ympärillä olevia asioita", kiteytti terapeutti yhteistä matkaamme. Tykkään muutenkin tuosta ihmisestä mutta nämä tällaiset metaforat ovat aika ihania selventämään tilannetta :) 
 
Viime kerralla käynti osui täydellisesti edellisyön puhumisen ja tapahtumien jälkeiseen päivään. Nyt jatkoimme siitä. Mitä seurasi? Ei tietenkään mitään. Pessimisti ei pety ja niin kävi tässäkin asiassa. Kun ei odotakaan enää mitään puhumista ja asioiden selvittelyä, ei pety kun sitä ei tapahdu. Vaikka oikeasti, kyllä sitä pettyy joka kerta :( Ainahan se tuntuu pahalle, kun mut syrjäytetään. Näen asian niin, että jos ei haluu puhuu, ei haluu selvittää asioitakaan. Ja kun taas tulee mielikuvaa menneisyydestä, miten exän kanssa kyllä puhuttiin ja selvitettiin asiat, koska ex halusi ja koska ex tarvitsi sitä ja koska Mieskin halusi selvittää asiat. Miten voisin olla tuntematta itseäni täysin arvottomaksi, kun mun kanssa ei haluta puhua ja mun tunteilla ei ole koskaan ollut mitään merkitystä, ex meni haluillaan aina siinäkin mun ohi? Jeesus sentään!! Kyse vieläpä asioista jotka Mies on sotkenut ja joilla hän on saanut aikaan nykytilanteemme. Tiedän, mun olisi pitänyt kestää ja ottaa kaikki vastaan. Niinhän mä todella pitkään teinkin, kunnes tuli rajat ja kroppa vastaan ja en vaan enää kestänyt. Terapeutti sanoi mua taas kerran taitavaksi puhujaksi ja pohdiskelijaksi ja kysyi taas, olisiko se syy Miehen puhumattomuudelle. En usko. Mun silmissä Mes vaan ei haluu puhuu, koska kyseessä on hänen teot ja addiktiot. Loppupeleissä Mies ei saa niitä enää mitenkään mun syyksi ja tiedän se olevan syy, miksei asioista puhuta. Mieshän joutuisi laittaa itseään likoon ja tiedä, vaikka asiat alkaisivat parantuakin sen takia -ei, eihän se mun takia sellaiseen ryhdy :( 
 
Teimme aikajanaa meidän suhteesta ja niistä kriisin ja karikon kohdista. Niitähän riittää. Miehellä tuo riippuvuus nettiin on alkanut tämän rakkaan, täydellisen exänsä kanssa. Silloin musta ihan perusteltua, jos toinen ei anna eikä ole kiinnostunut seksistä muutenkaan, sitä lähtee hakemaan muualta. Ja tuon exän käytös oli muutenkin aika ala-arvoista, niin en ihmettele sitä yhtään, että sieltä paettiin nettiin. Jos ihmisellä on taipuvuus riippuvuuksiin, jostain ykislöllisistä syistä johtuen joku pakenee nettiin, joku alkoholiin, joku alkaa pelaamaan. Miehillä kuulemma yleensä näin, naiset alkavat esim. helpommin syödä suruunsa. Mies siis pakeni nettiemaailmaan, se oli hänelle helppo siirto, koska töissä oli niin vaivatonta klikata niitä chatteja auki. (tätä voisi Miehen äiti, joka mut haukkuui maanrakoon, miettiä, mitä hän itse on tehnyt väärin Miehen lapsuudessa, sillä monissa tapauksissa syyt ja juuret juontaa lapsuuteen. Freudilaisittain.) Kun Mies sitten vihdoin muutti erilleen exästään ja lapsistaan, silloin hänelle avautui netin suhteen aivan täydellinen elämä. Kun me aloimme seurustella, alkoi hänelle myös täydellinen kaksoislämä pettämisineen ja valehteluineen. Silloin Miehellä levisi elämä käsiin, räjähti netti silmille ja sillä tiellä on. Terapeutti selitti tuota sillä, että siinä on yksi Miehen ja meidän elämän käännekohta. Mies olisi voinut käyttää ajan toisinkin ja sillä olisi ollut todella suuri vaikutus meidän elämään. No, Mies teki ratkaisunsa ja laittoi asiat tärkeysjärjestykseen ja tuloksen voimme nähdä tässä päivässä. (mä tykkään todella tuosta terapeutista ja siellä käymisestä, on mulle aivan elinehto nyt mutta silti... syy, miksi siellä käyn, on mulle todella kova paikka. En voi välillä uskoa, että minä aiemmin tervettäkin terveempi ihminen sekä ulkoa että sisältä, olen joutunut terapiaan pysyäkseni hengissä. Tuonkin todellisuuden kanssa joutuu tekeen töitä.) Niin. Terpapeutti analysoi tuota niin, että Miehen vihdoin tehdessä ratkaisun muuttaa erilleen exästään mutta olla eroamatta, hänelle puhkesi sisimmässään nämä kriisin tunteet, joita tuossa suhteessa oli ollut. Niitäkin oli helppo lähteä purkamaan nettiin. Voisin uskoa tuon. Mieshän itse selitti tätä niin, että hänen kaikki kaverinsa ovat perheellisiä eikä heidän kanssa siksi voinut iltaisin jutella, joten koska hän tarvitsi juttukaveria hän meni nettiin. Seksichatteihin. Sama asiaahan se on, tietty. Mun kanssa muka seurusteli mutta ei voinut tunteitaan kertoa, miltä yksinasuminen tuntuu. Sain sen selville esiintymällä eri ihmisenä ja jutellessani Miehen kanssa chatissa. Sain myös selville paljon muitakin Miehen tunteita ja suunnitekmia. Onneksi niin, sillä mullehan tuo ei mitään puhunut. Olenkin miettinyt, että miksi se mulle oiskaan puhunut, kun sillä oli rakas ex ja sitten nettisuhteensa. Mun rooli oli olla se höynäytettävä hölmö :(
 
Eli Miehen haavemaailmassa eläminen alkoi pahentua tuolloin. Pikkuhiljaa mäkin olin varma, mikä Mies on ja mitä hän tekee, miten paskamaisesti mua kohtelee ja pettää. Aloin järjestelmällisesti ottaa selvää mitä touhuilee ihminen, johon olin järjettömästi rakastunut. Terapeutti pyysi kuvailemaan tuota tunnetta ja miksi olin rakastunut. Mä en osaa enää sanoa enää miksi rakastuin Mieheen :( Hänessä vaan oli sitä jotain mulle sopivaa. Puhuimme pitkään esimerkistäni, miten olen tutkinut Miestä. Mies kysyi jossain vaiheessa tosi tarkkaan, miten olen jumpassa tai jossain liikkumassa. Ei riittänyt suurinpiirtein aika ja käynkö kaupassa vai en. Ei, vaati tarkan tiedon ja kysyessäni tuosta, häntä vain kiinnosti. Tajusin nopeaan mikä oli homman nimi. Ja niin menin valheen tielle minäkin. Jos menin jumppaan klo 19.30, sanoin Miehelle meneväni klo 17.30. Kello 17.30 istuin tietokoneelle ja aloin käydä chatteja läpi. Aina ja joka kerta tärppäsi. Moneen kertaan juttelinkin Miehen kanssa, joskus käytin kaverianikin tähän, ettei ainakaan olisi vaaraa paljastua. Monet mesekutsun jouduin hylkäämään, sillä vielä en ollut valmis kertomaan Miehelle mitä tiesin. Ei ollut se sopiva hetki käsillä, halusin tietää kaiken, miten syvällä Mies oikeasti olikaan netin maailmassa. Terapuetti kysyi, miten pystyin tuohon. En tiedä, en totisesti tiedä. Mä halusin vaan tietää varmasti ja kaiken. Jos olisin tuolloin käräyttänyt Miehen, homma ei todella oli päättynyt siihen. Siitä olen varma, että Mies ei olisi muuttunut yhtään. Kyllähän se satutti, miten esim. meidän ollessa netissä kameran välityiksellä ja Miehen laittaessa mulle kuvia niin nämä samat kuvat menikin jollekin miehelle, jnka kanssa Mies yhtäaikaa chattaili. Kuvitteli etten nähnyt mitään, vaikka näin hänen kirjoittavan ja näin ilmeensä ja kaiken. Välillä lähti näiden panojensa kanssa toisiin chatteihin, jopa ulkomaalaisiin, koska kuvitteli, etten tiedä enkä osaa mennä perässä. Mä siis vain odotin oikeaa hetkeä ja se hetki tuli vasta vuosi sitten toukokuussa. 
Puhuimme myös siitä, miten Mies vuosia sitten sai tietää munkin chattailevan. Tämä tapahtui kerran, kun juttelin jonkun miehen kanssa, jolla oli sitomisesta todella paljon kokemusta. Antoi hyviä vinkkejä ja olisi jopa opastanut käytännössä mutta en mä sellaista halunnut. Edes netissä. Mies sai tietää tuosta ja silloinhan alkoi se chatin säännöistä sopiminen. Voi jeesus sentään, Mieshän niitä saneli. Jutella saa mutta ei saa kiihottua liikaa, jos kiihottuu, pitää lopettaa, mitään ei saa tehdä. Tietenkään. Toiselle pitää kertoa, koska voimme sitten yhdessä puhua siitä. Juuh. Eli Mies oli saanut netissä naida ketä halusi, ei tosisaan lopettanut kun alkoi kiihottua. Sitten mä kun mä juttelin, alkoikin hirveä säpinä ja riitahan siitä saatiin aikaan. Mies kun vaan yritti ettei tule epäselvyyksiä ja turhaa riitaa. Muistan tuolloin hyppineeni tasajalkaa ja hakanneeni kirjaimellisesti päätäni seinään. Puimme tätä tänään ja terapeutti kysyi, olisiko Miehelle tullut mun menettämisen pelko ja alkoi siksi luoda niitä sääntöjään. Toisaalta arveli, että olisiko hän myös peilannut omia tuntemuksiaan ja tekojaan ja kokenut jonkinlaista paniikkia siinä suhteessa. Tuolloinhan Mies ei vielä tunnustanut tekojaan, tuskin edes itselleen. Ei tunnustanut edes nettiseksiä pettämiseksi. Hänhän vain jutteli, ninkuin väittää sitä edelleenkin. Ikävää vain että se juttelu taohatui käsi housuissa tai housut nilkoissa. Eli olisiko tuo alitajuisesti ajunnut mun tekevän samaa kuin hänkin, eli pettävän ja alitajuisasti kuitenkin  tiennyt tekevänsä väärin? Exänsä kohdallahan Mies koki huonoa omaatuntoa, että petti sitä netissä. Tässä kohden sanoinkin terpalle, että välillä yhä kadun etten tehnyt samaa kuin kerran mahdollisuus olisi ollut. Siltikin, nykyään olen todella tyytyväinen etten ole tehnyt mitään, oma omatuntoni on puhdas ja sieltä Mies ei voi vetää mitään asiaa asialle. Yrittäähän tuo mjtta siinä uskon hänen tietävän, että ihan omia juttujaan vetelee.
 
Terapeutti ihmetteli, miten minä olen ollut niin kovassa kriisissä monta kertaa, hakenut asuntoa, miettinyt ja melkein tehnytkin itsemurhan, enkä selkeästi haluaisi erota jos asiat olisivat toisin mutta näistä huolimatta, pystyn niin selkeästi analysoimaan isteäni ja Miestäni. Niin, olen aina pitänyt puhumista ihan ykkösjuttuna, aiemmassa elämässä se kuului joka päivään. Kehuin mun olevan sitkeä enkä ainakana luovuta helpolla. Joo, siträ en ole tehnyt. Vaikka musta puhuttaisiin mitä paskaa, kukana ei voi sanoa, että en ole yrittänyt.
 
Kyllä mä tykkään Miehestä, vaikkei sitä uskoiskaan. Terapeutti sanoikin, miten mä puhun Miehestä kuitenkin niin nätisti ja tunteet paistavat läpi mun katkerienkin puheiden. Mies sanoi joskus samaa ja sanoin silloinkin samaa, että ei mulla ole mitään tarvetta mollata sitä. Vaikkakin tuo on itse omilla teoillaan saanut aikaan kaiken pahan, joten olkoot siinä riittämiin. Mä inhoan vain yhtä ihmistä ja sen tunteen annan kyllä tulla esille.

Käynti oli erittäin onnistunut. Tuo aikajanan tekeminen ja purkaminen, jatkuu ensi kerralla nythän ei päästy kuin tuohon yhteen pisteeseen asti, helpotti. Sanoinkin, miten sitä joitain asioita näki niin selkeämmin. Miehen sairautta, addiktiotaan nettiin ja exäänsä kohtaan, mä säälin. Säälin edelleen aj varmaan aina, koska se ei ole todellsta eläään, ei todellisuutta ollenkaan. Terapeutti snaoi samaa kuin olen itsekin pohtinut, että Miehelle ne ovat. Ikävä kyllä. Nuo todellisuudet ovat vieneet hyvän Miehen mennessään :(