Olen pitänyt Miehen äitiä aina erittäin fiksuna ihmisenä, nyt on pakko vetää sanat takaisin. Enää en ihmettele Miehen syyttely intoa, ei ole omena kauaksi puusta pudonnut.

Meillä oli Miehen äiti ja muutamia muita vieraita synttärikylässä, myös Miehen lapset. Osasin kuulemma käyttäytyä hyvin, olin ollut pirteä ja iloinen. Kiva :D Muut vieraat lähtivät, Miehen äiti ja penskat jäivät vielä. Kun olivat lähdössä sain kuulla, että lapset ovat meillä ensi viikolla, ehkä jo viikonloppuna. Viikonloppuun Mies ei sanonut mitään, äitinsä kommentoi jotain. Tähän tää vanhempi lapsi: ”niin, kun isi viettää laatuaikaa *kirjoittajan* kanssa”. (Voi ristus, ei taas pikkasen puhunut äitinsä sanoilla!)
Miehen äiti: ”niin, isi saisi välillä viettää laatuaikaa lastensakin kanssa”.
Vittu, mun oli aivan pakko sanoa, että anteeksi nyt mutta ei vietä kyllä mitään laatuaikaa mun kanssa. Koskahan ollaan kahden oltu.
Miehen äiti: ”justhan te olitte monta päivää kisamatkalla, sitä ennen ainakin viikon toisessa paikassa”.
No, ei olla kahdestaan olla, mekaanikko ja *poikani* on aina mukana!
Tähän Miehen äiti erittäin vittumaisesti vastaa, että ”niin, *poikasi*, se pääsee aina mukaan. Välillä pitäisi olla *lapsetkin* mukana.”
”Täh, mulle on aivan turha huutaa tuosta ja toiseksi *poikani* kilpailee, eli pakkohan se on mukana olla*
”Niin, pakkohan… ja tekisi kyllä mieleni huutaa.”
Voi jumalauta, oikeesti. Aloin itkemään ja kävelin saman tien tietokoneelle, kun siitä lähtivät. Laitoin mun ja lasteni asuntohakemuksen menemään saman tien. En mä jaksa tätä paskaa enää. Tuolla Miehen äitillä ei ole mitään käsitystä asioiden oikeasta tilasta niin mikä oikeus sillä on puhua tuollaisia. Oli lähellä paniikkikohtausta.

Sanoin Miehelle, mitä tein ja että nyt laitan äitilleen tekstarin, pääsette piinasta kaikki eikä tarvitse syytellä mua eikä ainakaan mun täysin viatonta lasta. Mieshän ei tajunnut tietenkään. Yhtä paha, ku äitinsä sanat, oli sekin että Mies ei sanonut mitään. Kiemurteli taka-alalla. Jos olisin sille niin tärkeä kuin väittää ja haluaisi sitä normielämää, se oli ollut mies ja puolustanut mua tuossa. Ylipäätään olisi sanonut jotain. Ei kuulemma halunnut, ettei tulisi enempää riitaa. No, enpä osaa kuvitellakaan tilannetta, jossa mies olisi mun puolella, puolustaisi mua. Ei sellaista ikävä kyllä ole :(

Miehen äiti tuli takaisin. Jouduin tuomiolle: Mies istui toisella puolellani, äitinsä toisella, tekstiä sateli molemmista suista. Asian hyvä puoli se, että Mies puhui, sanoinkin siitä. Äitinsä, kun lähti, Mies sulki suunsa. Odotetusti.

Miehen äiti hyökkäsi mun kimppuun oikein todella varsinkin Miehen nuorimman lapsen takia. Olkoot nuo lapset tässä kirjoituksessa vaikka Matti ja Maija, on helpompi kirjoittaa. Matti on vanhempi, Maija nuorempi. Maijasta olen kirjoitellut ennenkin, se on se hemmoteltu pikkuipana, joka on aina, etenkin pienenä saanut kaiken haluamansa kitinällään, valehtelee ja manipuloi ja Mies uskoo kaiken. Siitä sain syytökset ensin, miten pari viikkoa sitten vkl, ku olivat Miehen harrastusmatkalla mukana, en siellä puhunut mitään näille lapsille. Yritin valaista, että en niin, en puhu kotonakaan, koska se lupa multa on viety jo kauan sitten. Tai itse ratkaisun tein, kun viimeisen kerran sanottuani Maijalle hei, sain Mieheltä sellaiset haukut, että päätin lopettaa puhumisen niille. Jäisi ainakin ne raivarit mua kohtaan pois. Kun en mä Maijaa kohtaan osaa olla mitenkään niin, että Miehelle kelpaisi. Aikanaan olin vkl:t niistä täysin vastuussa ja touhusin ja leikin ja tein ruuat jne. Sama jatkui myös yhteenmuutettuamme. Ei kelvannut täyshoito Miehelle, joka kerta tuli haukut päälle. Pitkään mietin, että helpompihan sitä on olla tekemättä mitään ja lopetin kaiken. Muutaman viikon ajan meillä meni hyvin. Sitten repesi, kun ”sä et puhu Matille ja Maijalle enää mitään, et touhuu niiden kanssa”. En, mutta silti haukut tuli. Miehen äiti käski mun miettiä, että mitäs jos Mies ei puhuisi mun nuorimmalle lapselle mitään, tuntuisko se reilulta musta. ”Ei tuntuisi mutta ei tunnu reilulta sekään että tämä lapsi on kärsinyt kaikista eniten tästä kaikesta paskasta, koulunsa menee päin helevettiä ja muuttaisi isälleen heti, jos saisi siihen luvan”. Jaa, en ole tiennyt, vastasi hää. En ole tiennyt, oli vastaus tai kommentti moneen asiaan. Huusin kerrankin aika kovaa, että vittu, jos ei tiedä, silloin pitää ottaa asioista selvää ennenkun alkaa toista haukkumaan ja arvostelemaan asiasta, jossa ei ole perää. Tai ainakin miettii, miksi on niin. En mä ole herännyt yhtenä aamuna ja ennen nousemista päättänyt, että nyt alan inhottavaksi ja pilaan kaikkien elämän ja ensimmäiseksi Maijan. Joo, et varmaan mutta ei hän tiedä, vastattiin taas. Koko tämän keskustelun aikana kävi ilmi, että Mies ei ole puhunut juuri mitään äitilleen, vaikka on mulle niin väittänyt. On sanonut, että on puhunut lapsistaan ja meistä ja miten nyt yritämme parantaaa. Nettipettämisen on tunnustanut mutta äitinsä ei edes tiennyt mitä se on! Eikä Mies selittänyt, vaikka äitinsä kysyi, että mitä se on siis jotain juttelemista. Ei tiedä siis mamma, miten Mies on viettänyt tuntikausia kestäviä sessioita oma kyrpä kädessään tietokonetta naputtaen ja toisia näytöltä tuijotellen, ei tiedä miten on töitä jäänyt tekemättä ties millaisten kaupankäyntien takia, ei tiedä mitään. En alkanut sitten minäkään selittämään sille käsitteitä seksiaddikti ja nettiseksi. Monessa asiassa hiljenin tuon keskustelun aikana, katsoin vaan Miestä ja yritin ymmärtää, että ahaa, tuotakaan ei äiti tiedä.

Mua on aina loukannut ja loukkasi tänkin keskustelun aikana se, että syytetään ja syytetään, sanotaan pahaa, haukutaan, arvostellaan. Koskaan ei ainuttakaaan hyvää sanaa. Mä olen todella elänyt erilaisessa kulttuurissa ennen tätä elämää. Meillä kannustettiin ja kehuttiin ja näytettiin toiselle, että välitetään jne. Elämän päämäärä ei ollut se, että mollataan toista. Ymmärrän kyllä, jos mussa ei ole mitään hyvää niin eihän sitä valehtelemaan pidä alkaa (joskus kyllä heitin Miehelle, että kun muutenkin koko ajan valehtelee, niin ois oikein pinnistänyt ja heittänyt jonkun valkoisen valeen mullekin, jonkun hyvän sanan. Tiedä, miten olisin piristynyt) mutta mulla on tuo syyttämisen raja mennyt jo kauan sitten täyteen. Ei tästä ole kuin reilu pari vuotta, kun meillä meni Miehen lasten kanssa ihan hyvin. Mies oli illat töissä hoitamassa nettisuhteitaan, mä illat kotona meidän lasten kanssa. Meillä ei ollut yhtään ongelmaa silloin, siivoukset sujuivat, nukkumaan meneminen sujui, syöminenkin sujui koska Mies ei ollut paikalla sain sanoa lapsilleen oikeista ruokatavoista. Kun Mies tuli, silloin se helevetti repesi. Kun sitten ilmeisesti yritti päästä nettiaddiktiostaan eroon ja alkoi olla kotona iltoja, siihen kaatui kaikki. Mä en osannut enää mitään, mulla ei ollut enää lupa sanoa lapsilleen mitään esim. pyytää niitä siivomaan illalla sotkunsa pois. Hyvin äkkiä alkoi mun nuorimmainen joutua siivoamaan muidenkin leikit ja pelit pois. Onko se reiluu? Tuo Miehen äiti vois miettii sitäkin, onko se reilua yhtä kohtaan, jos Maija ei haluu siivota ja kun vähän vinkuu niin isänsäkään ei pakota. Yks siivoo ja Matti lällättää vieressä, että sunpa pitää siivota, meidän ei tarvitse. Monet anteeksipyynnöt olen lapseltani pyytänyt mutta eihän niillä mitään poisteta. Ei mua silloin kehuttu tai kiitetty, kun Mies ja lapsensa elivät täyshoidossa täällä. En saanut hyvää sanaa silloinkaan. Haukkuja tuli heti, jos niihin vain vähänkin oli mahdollista. Maija on valehtelemalla saanut hirveetä sotaa aikaan. On valehdellut mun pöllineen sen tavaroita, rikkoneen niitä, laittaneen roskiin, on väittänyt mun kieltäneeet otata papereita, saksia jne. Mitä teki Mies? Entä ex? Haukkuvat, ihmettelivät ja syyttivät mua. Jossain kohtaa sitten kävikin ilmi, että pentuhan olikin valehdellut. "Anteeksi, en mä tiennyt, kun Maija sanoi niin". Mä sanoin toista, asiasta ei edes keskusteltu. Mä olen oikeasti tehnyt noiden ipanoiden eteen aivan jumalattoman paljon! Maija on viettänyt monia vapaapäiviä päiväkodistaan mun ollessa kotona, olen vienyt sitä sinne myöhemmin ja hakenut aikaisemmin, koska halusi. Ollaan oltu uimassa, kun Mies töissä. Ollaan pelailtu, ollaan tehty vaikka ja mitä, kun Mies on ollut töissä. Tai kipeenä. Mutta nyt nuo kaikki on unohdettu :( Mä olen vain paha ääliö, joka on pilannut kaikkien elämän.

Samaiselta vkl-reissulla olen kuulemma ollut todella epäkohtelias, sain kuulla sen eilen, en aiemmin. (tuossa suvussa on näköjään tapana hautoa asioita, ei edes yrittää selvittää niitä heti?) Miehen äiti nukkui Maijan kanssa vaunussa paikassa, johon piti tehdä peti erikseen. Koska mä en ollut lähdössä mukaan, en pakannut niille petivaatteita, en pyyhkeitä. Ne luki kyllä mukaanotettavien listassa ja kauppalistassa luki niille hammasharjat (ja niistäkin sain kuulla, että en ollut tuonut niille hammasharjoja, olivat luulleet että vaunussa on) No, musta vastuu kaikesta siirtyy silloin Miehelle, jos en ole lähdössä mukaan, sen pennuistahan on kuitenkin kyse ja kun en muutenkaan kelpaa niiden kanssa tekemään mitään. Kun sitten lähdinkin mukaan, en tosiaan muistanut mitään ylimääräistä. Eilen sitten sain Miehen äitiltä ripityksen tuostakin. Olin ollut meidän sängyssä peitto korvilla, kun tulivat iltapesuilta. Miehen äiti kysyi multa, että missä heille on petivaatteet. Olin vastannut, etten tiedä, kysy Mieheltä (totta, sanoin niin, koska en tiennyt). Nythän mä olin niin törppö, että luulin sen tarkoittavan lakanaa, pussilakanaa ja tyynynliinoja. Sainkin eilen kuulla, että tarkoitti peittoja ja tyynyjä ”ja ne oli siellä sun takapuolen alla”. Meidän sängyn alla on tilaa paljon ja siellä säilytetään tuollaiset. Sieltä ei saa yksin otettua, tarvii olla kaksi ihmistä nostamassa sitä kantta. Mies tuli, otettiin peitot ja tyynyt. Kysyin eilen, että kävitkö kysymässä Mieheltä petivaatteista. ”En kai mä käynyt, ku mulla oli vaan yöpaita päällä”. Ja mulla ei ollut päällä mitään peiton alla, ei kyllä käynyt mielessäkään lähteä kyselemään. Jaa, oli kommentti tähän. Noin ei kuulemma vastata Miehen äitille, sen pitäisi tajuta jokaisen. Mun pitäisi kuulemma miettiä, miltä musta tuntuu, jos Mies vastaisi mun äitille ”en tiedä, käy kysymässä *kirjoittajalta*. Ja juu, tuli tuossa mieleen, miten Miehen tultua vaunuun sanoi kaikille hyvät yöt (ainakin Matti vastasi siihen) , riisui ja kömpi sänkyyn. Hetken kuluttua äitinsä tokaisee Miehelle, että onko tää jo sängyssä eikä sanonut lapsille edes hyvää yötä. Olen huomannut, että tuo on tuollaista että oikein etsimällä etsitään kaikkea, mistä saisi jotain vääntöä ja ongelmaa aikaiseksi. Aivan, kun niitä ei olisi ennestäänkin jo riittävästi!

Samaiseen viikonloppuun liittyy vielä yksi ”palaute”. Mä, kun oikeesti luulin vkl:n menneen olosuhteisiin nähden hyvin :( Mutta, kun oon kerran ääliö ja huonosti käyttäytyvä, niin miten se olis voinutkaan mennä. Osoittaa törppöyteni, kun edes luulin toista :( Laitoin joka aamu aamupalan –keitin puuroa, paistoin kananmunia, keitin vettä, haalin kaikki ruoka-aineet esille, astiat jne. Katoimme aamupalan ulos pöydälle, koska Maija nukkui aina siinä pöydän paikalla. Mä katan muutenkin paljon ulos, ulkona on ihana syödä. No, yhtenä aamuna sitten olimme taas aamupalalla ja Maija tulikin siihen. Oli kuulemma varovasti hiipien käsiään edessä pitäen ja pelokas ilme kasvoillaan tullut mun viereiselle tuolille. Sanoin (paitsi, että eilen sain kuulla, että olin karjaissut sen. Mä en ikinä uskaltais karjua tuolle!) tälle, että siinä on *pojan* paikka, ota tuolta tuoli pöydän päähän (niin ja tämän oli karjunut, että hae oma tuolis). Juu, olin laittanut pojan vitamiinit ja muut siihen, koska oli jo tullut pöytään ja lähtenyt sitten jonnekin käymään. Ja suurempi syy oli se, että en mä Miehen ja tuolla äitinsä nähden uskaltaisi edes istua tuon Maijan vieressä. Mitä jos olisin katsonut jonnekin ja Mies luullutkin, että katsoin lasta? En mä ota tuollasia riskejä tarkoituksella, en todellakaan. Tuosta äitinsä sanoi, että Miehen olisi pitänyt puuttua mun törkeään käytökseen ja sanoa siitä, oli ihmetellyt, ettei Mies sanonut mitään. Eilen kun olimme synttäripöydässä, Mies joutui lähteä ulos näyttämään autoa jollekin. Kahvit oli kaadettu, piirakka lämmitetty, joten pyysin muut pöytään ettei jäähdy. Jonkun ajan kuluttua tulee tämä poikani pöytään ja mietin hetken ja kun Miestä ei näy, pyydän istumaan Miehen paikalle ja juomaan sen kahvin, ettei kylmety ihan. Oli muuten jo kylmää, kun sen joi. Sitten tuli Mies ja joutui hakemaan itselleen tuolin viereisestä kodinhoitohuoneesta, kupin ja lautasen annoin hänelle takaa pöydältäni. Miehen äiti oli meinannut karjaista pojalleni, että älä istu siihen, se on Miehen paikka! Sanoin, että olisit sanonut. Ei kuulemma viitsinyt, kun oli muitakin. (eli tärkeintä elämässä on pitää ne kulissit pystyssä) Voi apua, voiko olla lapsellisempaa. Mä mietin vaan sen, että poikani voi juoda sen kahvin, koska Miehellä kestää hieman. En tajunnut mitenkään tekeväni maailman yhtä isoimmista mokista :(

Sitten sain kuulla, että miksi mun lapset saa olla täällä meillä enemmän kuin Miehen lapset ja olla kuin kotonaan. Whatt? Mun lapset asuvat täällä, tää on niiden koti. Nii-in, mutta miksei Matti ja Maija saa asua ja olla kotonaan täällä, eivät saa syödäkään täällä. Niin, ne eivät kuulemma saa täällä mennä ottamaan leipää kaapista, enkä tee niille aamupalaa. Siis: mä olen kieltänyt niitä ottamaan leipää kaapista! Voi ristus. Jos niin on, niin miksiköhän ne sitten joka ilta täällä ollessaan massuttavat kuin pikku porsaat niitä leipiä jotka on kyllä ihan meidän kaapista otettu ja mun sinne ostamat, eli niillä ei ole omia eväitä mukana tänne tullessaan? En ymmärrä. Ja tuo täällä oleminen. Sanoin Miehen äitille, että mun lapset asuvat täällä, eivät voi olla isällään enempää, koska sinne on monta sataa kilometriä matkaa, ei niiden onnistu olla puolet viikosta siellä, puolet täällä. Tämä vastasi: ”ei niin mutta Mies saisi olla enemmän Matin ja Maijan kanssa”. No, voi ristus, mitä se liittyy siihen, että mun lapset asuvat täällä ja Miehen äitin mielestä ovat siis liikaa _omassa kodissaan!! Ja Mies on kuulemma liikaa mun lasten kanssa.

Sitten vielä hyökkäys mua kohtaan siitä, miksi poikani piti alkaa harrastamaan sama lajia kuin Miehen. Tää siis huudettiin mulle ja syynä se, että nyt poikani on aina meidän mukana. Yritin kysyy, että mites se voisi harrastaa, jos ei olisi mukana. Sen ei kuulemma olis pitänyt alkaa tuota harrastaa vaan sille olis kuulemma riittänyt muut ne liikuntaharrastukset, joita sillä talvella on ja jossa me kuljetaan myös. Tähän Mies onneksi sanoi, että hän pojan houkutteli saman harrastuksen pariin, koska poikaa kiinnosti laji. Miksi, intti äiti edelleen. Tuokin asia on siis laitettu mun syyksi ja niin, että saadaan mun lapsi mukaan reissuille. Tiedä, miten laajasti sitäkin on puhuttu ja puitu. Ja kaiken tämän, kuten muutkin  kuuli tämä lapseni, jonka huone on ihan keittiön vieressä. En vieläkään tiedä, mitä tuo lapsi on tehnyt Miehen äitille, että ansaitsee kuulla kaiken tuon. Kai se riittää, että on mun lapsi :(

Miehen exää puolusteli totta kai. Ja haukkui mut, kun mene juttelemaan sen kanssa, kun tuo lapsiaan tänne. Teen kuulemma muutenkin tämän exän elämän vaikeaksi. Tuosta oli Mieskin samaa mieltä, että ei todella tarvitse mennä. Tämä ex kuulemma aina sumplii ja miettii kaiken niin, että mun ja Miehen väleihin ei tulisi mitään. Voi jumalauta oikeesti! Olen seurannut aika läheltä sen ihmisen touhuja pian 12 vuotta ja se ei tee mitään tuollasta. Ja erostaan lähtien vielä enemmän ja sillä ämmällä ei ole kertaakaan ollut mielessä olla sotkematta meidän välejä. Päinvastoin ja siitä olisi esemerkkejä pilvin pimein. Tulen vaan niin vihaiseksi tuota ihmistä ajatellessanikin, etten kirjoita niistä enempää. Sanoinkin, ettei varmaan puhu muiden kuullen kaikkea. Mutta lapsensa ovat niin avopestyjä monessa asiassa ja tarkkaan ohjeistettuja, että en alkanut edes selittää niitä –ei olis uskonut. Kun Maija oli pienempi eikä vielä ymmärtänyt kaikki kuvioita, Matti sille usein "kuiskaili", ettei saanut sanoa niin äitihän kielsi kertomasta ja ei sitä tavaraa/vaatetta saa jättää tänne, sen on äiti ostanut. Olen paljon kirjoittanutkin siitä exästä, se on kiero ja itsekäs kuin mikä. Ja on mulle ammatti-ihminenkin sanonut, ettei mun tarvitse olla sen kanssa väleissä. Sellaista pakkoa ei uusperheissä ole minkään lain mukaan. Kun tuohon rakkaaseen exään päästiin, aukes Miehenkin puhesuoni. Kaikki lauseet (ylipäätään koko tuon tuomion ajan) mulle alkoivat ”sä teet”, ”sä et tee”, ”sä sanoit” jne. Siis syyttelemistä syyttelyn perään. Muutaman ihan oudon jutun Mies sanoi, mutta en jaksa nyt kirjoittaa niistäkään. Äitinsä komppasi Miestä, että mä koko ajan valitan Miehelle exästä. Herran jumala sentään, mä en uskaltaisi valittaa siitä mitään! Siitähän syntyis Miehelle jumalaton raivokohtaus. Normaaliperheessähän asiat voidaan ssanoa ja mielipaha ilmaista mutta meillä se koskee vain Miestä. Exänäs on niin tabu ja jalustalle nostettu, että hänestä ei voi todellakaan sanoa mitään. Viimeiseksi tästä aiheesta Miehen äiti karjui mulle, että meillä ei ole ongelmaa mun exän kanssa, koska Mies on suvaitsevainen ja joustava, mä en ole kumpaakaan :-o Ei auttanut, vaikka sanoin ja Mieskin sanoi, ettei meillä ole koskaan olut mitään ongelmaa mun lasten isän kanssa, se ei ole koskaan ollut mikään uhka Miehelle. Mutta Miehen rakkaasta exästä ei voi sanoa samaa. Se lehmänaama hallitsee meitä koko ajan. Montako vuotta meni niiden erosta, että mä sain luvan liikkua paikassa, jossa sekin oli, ettei ex näe mua ja tule surulliseksi? Miten pitkään mun piti pysyä piilossa, kun lapsiaan toi tai haki? Montako vuotta sain kuunnella, kun puhelimessa vakuutteli exälleen, että ei hönellä ole ketään toista? Miten niiden yhdessä olo Matin harrastuksessa, jonne mulla ei enää ollut lupaa osallistua tänne muutimme, mites se ja miten olen saanut kuulla niistä paljon juttua ja ihmiset luulivat niiden palanneet yhteen? Miten olen kuullut lässytystä puhelimessa, koska pitäähän tuolla exällä olla kaikki hyvin, hänen hyvinvointi on aina tullut ensin, hänellä pitää olla hyvä olla? Vittu. Mä olen kestänyt kaiken tuon ja kaikki niiden salaiset tapaamiset ja salaiset puhelut suljettujen ovien takana ja huhut ja puheet niiden pussailuista ja muusta ja sen miten Mies elättää rakastaan. Elänyt sen ihmisen varjossa koko ajan. Jättänyt tekemättä asioita muuten ja lastensa kanssa, koska ex ei haluu. Ollut ravintoloissakin syömässä, jossa Mies puhuu tämän kanssa puhelimessa, koska ex haluaa just silloin puhuu tai sillä on paha mieli tms. Tai miten mulle ei koskaan ole kerrottu niidne suunitelmia tai etukäteen kysytty mielipdettä esim. lomiin? Tänne ne pennut vaan aina pamahtaa tai ovat pamahtamatta, ei niistä ole mulle koskaan ilmoitettu. Jos olen tehnyt ruuan seuraavaksikin päiväksi ja tulevat yllättäen, meillä ei sitten olekaan ruokaa seuraavaksi päiväksi. Jos sanon siitä, helevetti on irti. Jos olen luullut niiden tulevan ja ruokaa on tehty niillekin, eivät tulekaan niin roskiin menee ne ruuat. Kyllä se on vaatinut aika vitun paljon suvaitsevaisuutta!! Ja joustavuutta helevetti sentään! Sen lehmän mukaanhan tässä on joustettu koko ajan. Mies on niin sen paskasen tossun alla, edelleenkin jonkun verran, että voi luoja sentään..

Ammattitaidottomaksikin tämä äiti mut arvosteli, ei kuulemma voi uskoa että olen alalla jolla olen. Mutta siitä ei enempää, onneksi työstäni palaute tulee ihan muualta.

Mä olen aina tykännyt Miehen äitistä, vaikkakin olen aina hieman varomaan sanojani Miehen takia. Mutta tykännyt silti. Ja nyt sitten tämä. Ainakaan tätä poikaani en halua tuon ihmisen lähelle enää, niin pahasti hänestä puhui. Ja ilman mitään oikeaa syytä! Perkele sentään. Toivottavasti Miehen seuraava puoliso on sellainen, jonka tuo ihminen kelpuuttaa. Ja toivottavasti sillä ei ole lapsia, ei pysty Miehen äiti näköjään sulattamaan muita, kun omien lastensa jälkeläisiä. Nekin saa käyttäytyi miten haluavat, ovat silti niin normaaleja. Syyhän on aina kaikissa muissa.

Vittu, että mulla on lyöty olo :( Oonhan mä huomannut Miehen äitin muuttuneen käytöksen mua kohtaan jo kauan sitten. Mutta en mä oo oikein tajunnut, että se onkin noin täynnä inhoa tai jotain mua kohtaan. Sanoi kyllä, ettei halua mulle mitään pahaa eikä sillä ole mitään mua vastaan mutta haloo, ihminen joka haukkuu toisen noin mitä sain tuossa kokea, ei todella halua sille hyvää. 

Sen suurin huoli on vaan se, kun mä en pidä Maijasta. Sillä, miksi niin on, ei ole mitään välii. Sillä mitä Mies on tehnyt, ei ole mitään välii. Sillä, miten mun terveys on mennyt tässä kaiken keskellä, ei ole mitään välii. Sillä miten se pentu itse on käyttäytynyt, ei ole mitään välii. Ei, vain sillä on välii että mä en pidä Maijasta. That's it, syistä viis.