Nyt, kun Vuodatuksella taas hommat toimii, kirjoitan muutamiin kommentteihin vastauksen näin omana päivityksenä. Kommentit olivat ”Raivoa” ja ”Psykiatria tapaamassa” –teksteihin.

----
 
Olette kaikki niin oikeassa :( Kiitos näistä ja muistakin kommenteista! Yhtä asiaa pyydän -älkää syyllistäkö mua lasteni kohtalosta :( Voin todella huonosti, kannan koko ajan huonoa omaatuntoa, mietin ja pyörittelen asiaa päivittäin mielessäni, kadun ja itken, itken ja panikoin, ahdistun ...kaikkea näitä sen takia, että olen lapseni sotkenut tähän, miten olen masennuksen alaisena antanut kohdella heitä, miksi ylipäätään pakotin heidät muuttamaan tänne. Tuosta en pääse yli, en ympäri ja ahdistuksen määrä on valtava.

 
Jessie kirjoitti:
” … sinä jäät miehen luo, ja annat anteeksi kaiken kun hän vain halaa sinua. Miehesi pääsee niin helpolla kaikesta, ja olen niin surullinen ja vihainen puolestasi :( ”

Mä en anna Miehelle anteeksi, kun hän halaa mua. En. Itselleni vaan tulee silloin niin paljon parempi olo. Nykyään tuo läheisyys on niin harvinaista ja koska olen itsekin lopettanut Miehen halaamisen, halauksia ei ole. Mies ei ole ollut koskaan mun tukena, kun mulla on ollut vaikeaa. Joskus on pyytänyt kainaloon mutta pääosin vaan sättii lisää, mitä enemmän minä ahdistun. Tuossa vielä se toinen puoli, eli inhoamani exänsä. Kun hänellä oli eron takia vaikeaa, Mies juoksujalkaa ryntäsi lohduttamaan, puhui puhelimessa lässyn-lässyt, mesessä oli aina aikaa jne. Kuka oli siinä toisella puolella odottamassa –minä. Olen jäänyt itkien asemalle, kun exällä on ollut vaikeaa. Olen saanut puhelimesta korvaan, kun ex soittaa. Ylipäätään mut on aina hyllytetty puhelimessa, kun ex soittaa. Olen hyllytetty mesessä, kun ex kirjautui sisään ja sillä oli vaikeaa ja sen kanssa piti puhua. Mulle sanottiin, et hän on tärkein, hänen hyvinvointi on tärkein, mun pitää odottaa sillä hänen mukaan mennään nyt. Tätä on tapahtunut pari vuotta heidän ns. eronsa jälkeenkin, ei ei mitenkään ihan alussa. Niin, että kuka lohduttaisi Nyytiä? Kuka lohduttaisi sitä toista, joka hylättiin, työnnettiin sivuun, jolle ei annettu aikaa? Ei kukaan :( Enää en odota, kun tiedän, että ykköseksi en pääse ikinä. Silti, terapiassa tulee olemana pitkä ja itkuinen taival, kun näitä aletaan purkaa. Siitä olen silti niin iloinen, että se terapia alkaa!


Jessie kirjoitti  myös:
” Blogiasi aika kauan lukeneena en voi kuin ihmetellä tilannettasi... Joka kerta kun päivität, toivon hartaasti saavani lukea siitä kuinka olet muuttanut omillesi, hylännyt lähes tulkoon sadistiselta vaikuttavan miehesi ja alkanut elää elämääsi vain lastesi kanssa, parantuen pikkuhiljaa menneistä. ”
 
mia kirjoitti
” ...tuota, taidan olla tyhmä kun jäin suu auki lukeen näitä kertomuksia: Mitä varten yleensä oot enää ton kaa ???????!!! Öö, en ymmärrä. Pitää olla vähintääkin sadistinen luonne jos tuollaisen kanssa jää elämään ! Sori, ihan hirveetä elämää ! ”
 
Niin :( Välillä ihmettelen mäkin, enkä osaa selittää. Aloin viime viikkoina jo parantua, tunsin itsekin sen pienen pienen parannuksen. Sitten, kun tulee taas jotain, vajoan yhä syvemmälle. Varsinkin, kun Miehen raivo on alkanut menemään pelottavaksi. On ihan kontrolloimatonta. En mä tiedä, miksi olen Miehen kanssa. Rakastunut en enää ole, välitän kyllä siitä. Ja säälin. Olen sinnitellyt pitkään siksi, koska en halunnut lasteni joutuvan muuttamaan heti tänne muuttamisen jälkeen uudelleen. Kaupunkimme vuokra-asuntotilanne on mitä on ja en millään halua heitä keskelle narkkareita ja spurguja pieneen kerrostalokolmioon. Palkkani ei vaan oikein muuhun riitä. Välillä, yhtäkkiä Mies on sellainen johon häneen joskus aikoja sitten rakastuin. Silloin herää heti toive, että ei nettiä, ei exää, se haluu tätä _oikeesti. Yksi syy, miksi en kai ole saanut repäistyä itseäni tästä irti, on yksinolon pelottavuus. Mä en halua olla yksin. Sinänsä ristiriitaista, sillä henkisesti varsinkin olen nytkin yksin tässä suhteessa. Mutta sitten se konkreettisesti yksin oleminen, se on suuri pelko ja este. Ja se, että sitten mulla ei ole enää ketään. Sekin on niin ristiriitaista selittää, kun eihän mulla nytkään ole vierellä ketään niin kuin parisuhteessa pitäisi.
 

Jessie jatkaa:
” … Sen sijaan tilanne vaikuttaa menevän aina vain karmeammaksi, ja
Olen saanut sen vaikutelman, että pysyt miehesi luona siksi, että hänellä on sinuun jonkinlainen henkinen ylivalta. Vai onko välillänne todellista rakkautta? Jos ei ole, niin mitä järkeä tuhlata parhaat vuotesi tuollaiseen? ”
 
Ei ole, siinä olet oikeassa! Kunpa olisin noussut masennuskuopasta jo vuosia sitten, elämä olisi aivan toisenlaista nyt. Miehellä on minuun henkinen ylivalta. Ikävä kyllä. Mies pystyy ja osaa sanoillaan satuttaa niin paljon, että mitä teen muuta kun uskon häneen. Hän myös häpeämättä käyttää lapsiani hyväkseen satuttaakseen mua. Kuten silloin 17.huhtikuuta, kun romahdin. En voinut silloin(kaan) muuta, kun antaa periksi, koska nuorimmaiseni oli juuri tulossa koulusta. Vaikka olisin kuinka paska äiti, en todella halua että kaiken muun kärsimyksen lisäksi, lapseni joutuu viemään aikuisikäänsä muistona sen, miten äitinsä on sekavassa mielentilassa viety väkisin poliisiautoon tai ambulanssiin tai minkä lie Mies oli tilaamassa. Miehellehän se olisi ollut aivan sama, ei hän välitä. Hänen pitää saada olla tilanteen hallitsija ja mun alistaja. Mähän se olen, joka olen kaiken pilannut. Hänellä on pyrkimyksenä viedä multa kaikki ja hyvin onnistunut. Todellista rakkautta ei siis ole. Mies sanoo edelleen rauhallisena ollessaan, että rakastaa mua. Raivon partaalla sanoo aina, että välillä vihaa mua ja tunteensa ovat laimenneet. Kyllä mä tosi pitkään rakastin sitä, toivoen samalla Miehen muuttuvan. Mutta sitten tuli ilmoille taas menneisyyden mörkö ja mä heräsin ja rakkaus loppui.

 
 
Sirkku kirjoitti:
” Voi Luoja, lähde ja äkkiä! ”’
 
Voi, kun olisi ollut siihen voimia :( Toivon saavani niitä nyt, kun aloitan hoitosuhteen terapeuttiin. Asuntohan on nyt hakusessa (taas). Kun vuosia elin syvän masennuksen kourissa, ei silloin näe asioita niin kuin ne oikeasti ovat. Sen tietää vain toinen masentunut, toinen samaa tilannetta elävä (ja uskokaa pois, meitä on!), miten sitä vain katsoo päivästä toiseen näkemättä oikeasti mitään. Sitä voi viikonkin maata sohvalla ja surra kohtaloaan ja myös Miehen kohtaloa (pidän sitä edelleenkin erittäin epänormaalina) mutta asioille ei vaan pysty eikä kykene tekemään mitään. Kyllä mä tästä toivun ja lähdenkin, se ei vaan tapahdu tänään. Tai sitten pitäisi vaihtaa paikkakuntaa mutta sitä en nyt lapsilleni tee, että taas uuteen paikkaan, uudet kaverit jne.
 
 
minä vaan kirjoitti
 
” Ei sua voi kohdella noin!! Ei ainakaan tuollainen pettäjä ja exäänsä paljova!! Olen niin vihainen sun puolesta, noin hyvä ihminen olet ja otat vastaan kaiken mitä mies sulle heittää. Jokin aika sitten kirjoituksesi olivat jo pirteämpiä, toiveikkaimpia ja nyt sitten taas tuota samaa. En voi uskoa, että rakastat tuollaista miestä. Jos et häneltä seksiäkään, miksi olet hänen kanssaan yhdessä?? ”
 
Kiitos myös sulle kommentista. Ei mua saakaan kohdella näin, tiedän sen nykyään! Hyvä ihminen en voi olla, koska kuitenkin saan tätä paskaa niskaani niin paljon. Tällä hetkellähän olen yhdessä siksi, että mun piti parantua tässä päivä kerrallaan ja sitten katsoa elämää uudelleen. Se toimi Miehen ekaan raivokohtaukseen asti hyvin. Olin selkeästi pirteämpi. Miehelle en ole antanut mahdollisuutta enää, sen sanoin kyllä. Sitähän en tiedä, jos se olisi oikeasti sen romahtamiseni jälkeen halunnutkin muuttua ja olisi ollut valmis tekemään töitä sen eteen ja luopumaan joistain asioita. Niin, sitä en tiedä, miten sitten olisi käynyt.
 
En mä itsekään olisi joskus uskonut, jonkun elävän näin. Nykyään ymmärrän niitä alkoholistien puolisoitakin todella huvin. On niin helppo sanoa, että lähde. Niin olen varmaan itsekin aikaisemmin sanonut tai ainakin ollut sitä mieltä! Mutta kun elää tässä, kaikki pienikin hyvä hetki tuntuu todella suurelta, herää toivo paremmasta huomisesta. Tosin tällä hetkellä mulla ei ole tuota, vaikka hetkittäin on hyvä olla, se tunne ei enää kannata päiviin seuraaviin. Olen huomannut, että mun käytöksellä on loppu viimein aika vähän tekemistä sen kanssa, mitä Mies tekee, miten Mies toimii. Toisaalta säälin Miestä, siitä mihin se on riippuvainen, mistä ei eroon pääse, mistä ei eroon halua.
 
Seksiä on kyllä ollut kausittain enemmänkin. Sitten mennään taas viikko ettei mitään. Mä haluun edelleen Miestä, sitä en voi kieltää.
 
 
 
Jessie kommentoi vielä toista kirjoitusta näin:
 
Miksi sä jaksat nähdä tämän kaiken vaivan? Ymmärrän siis todellakin että tarvitset tukea kokemuksistasi selviämiseen, mutta olen ymmärtänyt että yrität edelleen pelastaa parisuhteenne...? Olisin todella kiinnostunut kuulemaan että miksi. Miehesi pettää, valehtelee, haukkuu, on kiinni entisessä naisessaan, sättii lapsiasi, suosii omia lapsiaan, tekee suoraan sanottuna elämästäsi helvettiä.

Minusta mikä tahansa noista asioista yksistäänkin olisi pätevä syy erolle, mutta sinä vain jaksat kärsivällisesti, vaikka tiedät, että se tuhoaa fyysisen ja henkisen terveytesi, ja aiheuttaa järkyttävää surua lapsillesi. Olen pahoillani, mutta en pysty ymmärtämään miksi jaksat yrittää :( Uskon vakaasti että olisit onnellisempi sinkkuna, ja voisit löytää luotettavan ja kiltin miehenkin jossain vaiheessa. Miksi tuhlata elämää selkärangattoman ja julman miehen kanssa.
 
Ihan alkuun. Toivottavasti en ole antanut sellaista mielikuvaa, että Mies sättii ja kohtelee koko ajan huonosti mun lapsia. Niin ei asia ole! Miehellä ja mun lapsilla on tosi läheiset välit, Mies tykkää niistä paljon ja oikeastaan ainut mistä se on meidän erosta puhuttaessa itkenyt (muutenhan ei halua näyttää tunteitaan, on sanonut) on se, että joutuu luopumaan mun pojista. Olen sanonut jo vuosia sitten, että Miehellä on mun lapsiin läheisimmät välit kuin omiinsa, on niiden kanssa jotenkin luonnollisempi. Jos meidän välillä olisi kaikki ok ja Mies olisi normaali, en voisi toivoa lasteni seuraksi ketään parempaa. Myös mun lapset tykkää Miehestä, siitä ei ole mitään epäilystä. Surettaahan mua sekin, miten niidenkin välit katkeaa kun me eroamme. Nuorimmaiseni oli kuitenkin aika pieni Miehen tullessa elämäämme, hän on elänyt Miehen kanssa monia monia vuosia. Myös meidän lapset tulevat keskenään toimeen niin hyvin, ovat ihan pienestä asti olleet toistensa seurassa kuin sisarukset. Sitäkin suren mutta  kun kasvavat voivat itse päättää, pitävätkö yhteyttä vai ei. Kyllä tulee Miehellekin aivan toinen elämä, kun joutuu olla lastensa kanssa yksin, ilman mun lapsia. Mutta itsepä on sitä kerjännyt, joten sitä en ala miettimään ollenkaan.
 
Parisuhteen pelastamisesta. En mä tätä yritä enää pelastaa :( Kun ei oikein ole enää mitään pelastettavaa. Päivä päivältä tunnelma on kylmempi, päivä päivältä puhutaan vähemmän myös ihan normaaleja asioita. Vaikka käyn Miehen kanssa terapiassa (ja tulen käymään niin kauan kuin hän haluaa sinne mennä, niin kauan kuin yhdessä asumme), ei meitä pelasta, jos asioita ei oikeasti haluta muuttaa. Musta on hyvä, että Mies puhuu siellä ja jollain pienellä naiivilla tavalla toivon edelleen sen herättävän Miehen. Kun mun jälkeen Mies aloittaa uuden suhteen jonkun kanssa, en usko hänen olevan erilainen. Olen sata varma ja enemmänkin, että ihan samat ongelmat tulee sielläkin. Vaikka en kykene ajattelemaan Miestä toisen kanssa, en silti toivo, että se joku saa samanlaista kohtelua osakseen kuin minä olen saanut. Se ero on, että siinä suhteessa tulee olemaan, että  uusimmasta exästä ole mitään haittaa ei huolta! Toiseksi se, että kyllä meidän pitäisi puhua. Todellakin! Ja sitä tapahtuu tuolla terapiassa niin se ei voi olla huonoksi.
 
Eli en mä yritä enää, yksin ei oikein voi eikä yksin voi pelastaa mitään. Vuosi sitten toukokuussa Mies sai viimeisen mahdollisuuden ja koska alkuun näytti sille, että halusi sen käyttää, laitoin kaiken peliin minäkin. Eipä sitten ukko jaksanut, joten ne mahdollisuudet meni siinä. Jos toinen ei halua tehdä töitä tämän kaiken eteen, en mä voi sille loppupeleissä yhtään mitään. Sen ole ymmärtänyt jo kauan sitten, että suhteeseen tarvitaan todellakin kaksi. Nythän töitä tarvittaisiin triplaten enemmän kuin vuosi sitten ja jos Mies ei olllut silloinkaan valmis siihen, kuin se nyt olisi. Helpompihan sitä on luovuttaa ja aloittaa uusi suhde.
 
Mitä tulee tuohon ”kilttiin ja luotettavaan mieheen”, en voisi ikinä pilata elämäänsä. Jos joku noin täydellinen ihminen mut haluaisi, ei siitä tulisi mitään, koska en voi luottaa. Sehän tässä surettaakin, että olen loppuelämäni yksin :( Multa on viety kaikki ja mikään ei pääty edes tästä elämästä lähtiessäni. Möä en voi aloittaa elämääni puhtaalta pöydältä, ikäänkuin uudella aalulla, koska Mies rikkoi niin paljon.