Oikeasti, tänään on tuntunut siltä! Lainatakseni tuon rakkaan Miehen aamullisia sanoja, sängystä heräsi tänä aamuna aivan eri ihminen. Se on totta. Olen ollut niin ihmeissäni ja mielissäni, miten ihania ihmisiä sain eilen kohdata ja puhua. Ei syyllistämistä, vaan kuuntelua, tukea ja tukea tarjolla enemmän kuin melkein pystyi yhteen päivään vastanottamaan. Olo on kevyempi kuin vuosikausiin, vaikka aikaa on mennyt päivä pari.
Tänään niitä ihania ihmisiä on ollut kuulolla monia. Mietin, että mistä nämä kaikki ihmiset nyt tulevat? Sitten tajusin, että siellähän he ovat olleet olemassa kukin tahollaan -minä vain en ole aikaisemmin hakenut apua tilanteeseeni enkä heitä kohdannut. Olen siis sairaslomalla. Aamupäivällä vein esimiehelleni sairaustodistuksen. Ikävä kyllä hän ei ollut paikalla, olin siitä kovin pettynyt. Olin valmistautunut kertomaan hänelle kaiken. Se ei ole helppoa sillä syyllisyydentunteet pettämistäni kohtaan ovat edelleen olemassa, vaikkakin asteen verran pienemmät kuin ennen. Jonkun ajan kuluttua esimies soitti. Kerroin puhelimessa ja siitä tulikin pitkä puhelu. Tuo ihminen on aina ollut niin paikallaan mutta nyt joudun toteamaan taas, että parempaa pomoa ei ihminen olisi voinut saada kuin mitä minä olen saanut. Tukea ja lohdutusta, mukavia sanoja. Haluaa minut takaisin töihin ja kuntoon, joten pyysi soittelemaan sairasloman aikana, mitä kuuluu. Tietenkin itkin, ku joku kuuntelee mua ja sanoo vielä niitä hyviä sanoja.
Soitin myös terveysasemani psykiatriselle sairaanhoitajalle. Hänellä ei ollut antaa akuuttiaikoja, kolmen viikon päähän olisi mennyt seuraava aika vasta. Mutta me puhuimme lähes tunnin ajan puhelimessa. Kerroin tapauksen ja ensimmäinen mitä hän sanoi oli, että muista että se, että Mies on pettänyt mua, ei johdu musta, mun naiseudesta, mun tekemisistä, sanomisista, ei mistään. Mä olen tuota kuullut nyt jokaisesta suusta, kenen kanssa olen tästä parin päivän aikana puhunut. (no, se eka psykiatri ei tainnut asiasta mainita..) Muutenkin tuo puhelu oli taas niin paikallaan, täydellinen terapiaistunto. Tai kävely, sillä olin silloin kävellen liikenteessä. Miten ne osaakaan kysyä juuri oikeat kysymykset ja sanoa oikeat sanat? Ja vaikka ei ole kiva, kun toiset on huolissaan musta niin kyllä se huolenpito tuntuu hyvälle. On kuitenkin niin, että moneen vuoteen ei kukaan ole pitänyt musta huolta ja nyt, kun niitä auttavia olkapäitä on tarjolla näin paljon, olen vähän hämmentynytkin. Tämä ihminen antoi infoa paikoista, joihin voisin olla yhteydessä. Perheasiainneuvottelukeskusta ajattelin mutta sinne voi soittaa vasta huomenna.
Tänään on ollut puhelinpäivä. Soitin myös työterveyshuoltoon sairaustodistusasioissa. Kuvitelkaa, se tiistai-illan psykiatri, joka kirjoitti mulle sairaustodistuksen, kirjoitti sen sellasella koodilla, että olisin saanut pitää kolme päivää palkallista vapaata mutta loppuaika olisi ollut palkatonta. Onneksi esimis huomasi sen heti. Siellä puhelimessa olikin erittän topakka ja alansa osaava sairaanhoitaja-ihminen ja hän teki samantien mulle lähetteen heidän psykologille! Maanantaiksi sain jo ajan, pahoitteli kovasti ettei huomiseksi mutta musta maanantaikin on hyvä. Kolme kertaa saan käydä tuolla juttelemassa, sitten katsomme sen psykologin kanssa jatkoa, että mitä tehdään. Mutta se ihme. Tämäkin halusi puhua mun kanssa! Yli puoli tuntia puhuin siis tämänkin hoitajan kanssa. Tälläkin oli taas vähän eri lähestymistapa, tämä oli todella huolissaan miten minä jaksan hoitaa kaiken, hoitaa itseni ja vielä miettiä tulevaisuutta. Pyysi miettimään sitä, että haluanko todella jatkaa elämistä Miehen kanssa, joka ei halua olla vain minun kanssani, kestääkö mun psyyke jatkossa sen. Todella antoisa puhelu tuokin. Kun on tänään puhunut kolmeen kertaan aika paljon samoja asioita, ei ihme että päässä alkaa tuntua paremmalta.
Tämä mun vointi on juuri sellainen "valaistunut". Kaikki on nyt kirkastunut ja mulle on ojennettu tarjoittimella Elämä, uusi elämä ja alku. Mä olen aina uskonut kohtaloon ja tämä on nyt sitä. Siihen, miksi mut laitettiin kokemaan kaikki tämä, joka oli todella lähellä viedä multa hengen, en varmaan saa vuosiin vastausta. Ehkä se vastaus joskus sieltä tulee?
Nyt iloitsen siitä, että musta huolehditaan monella eri taholla. Toinen mikä on helpottanut mua aivan älyttömän paljon on se, että aloin puhumaan tuosta Miehen pettämisestä. Se helpottaa jatkossa mun olemista näiden ihmisten kanssa paljon, kun ei tarvitse enää esittää eikä salailla. Kun niinkuin tuo työterveys-sairaanhoitaja sanoi, ei ole mun tehtävä kantaa vastuuta siitä, mitä mies on tehnyt ja mitä teoillaan saanut aikaan. Siihen pitää nyt alkaa uskoa todenteolla.
Tähän vielä yksi puhutteleva runo, johon tänään törmäsin:
Tänään niitä ihania ihmisiä on ollut kuulolla monia. Mietin, että mistä nämä kaikki ihmiset nyt tulevat? Sitten tajusin, että siellähän he ovat olleet olemassa kukin tahollaan -minä vain en ole aikaisemmin hakenut apua tilanteeseeni enkä heitä kohdannut. Olen siis sairaslomalla. Aamupäivällä vein esimiehelleni sairaustodistuksen. Ikävä kyllä hän ei ollut paikalla, olin siitä kovin pettynyt. Olin valmistautunut kertomaan hänelle kaiken. Se ei ole helppoa sillä syyllisyydentunteet pettämistäni kohtaan ovat edelleen olemassa, vaikkakin asteen verran pienemmät kuin ennen. Jonkun ajan kuluttua esimies soitti. Kerroin puhelimessa ja siitä tulikin pitkä puhelu. Tuo ihminen on aina ollut niin paikallaan mutta nyt joudun toteamaan taas, että parempaa pomoa ei ihminen olisi voinut saada kuin mitä minä olen saanut. Tukea ja lohdutusta, mukavia sanoja. Haluaa minut takaisin töihin ja kuntoon, joten pyysi soittelemaan sairasloman aikana, mitä kuuluu. Tietenkin itkin, ku joku kuuntelee mua ja sanoo vielä niitä hyviä sanoja.
Soitin myös terveysasemani psykiatriselle sairaanhoitajalle. Hänellä ei ollut antaa akuuttiaikoja, kolmen viikon päähän olisi mennyt seuraava aika vasta. Mutta me puhuimme lähes tunnin ajan puhelimessa. Kerroin tapauksen ja ensimmäinen mitä hän sanoi oli, että muista että se, että Mies on pettänyt mua, ei johdu musta, mun naiseudesta, mun tekemisistä, sanomisista, ei mistään. Mä olen tuota kuullut nyt jokaisesta suusta, kenen kanssa olen tästä parin päivän aikana puhunut. (no, se eka psykiatri ei tainnut asiasta mainita..) Muutenkin tuo puhelu oli taas niin paikallaan, täydellinen terapiaistunto. Tai kävely, sillä olin silloin kävellen liikenteessä. Miten ne osaakaan kysyä juuri oikeat kysymykset ja sanoa oikeat sanat? Ja vaikka ei ole kiva, kun toiset on huolissaan musta niin kyllä se huolenpito tuntuu hyvälle. On kuitenkin niin, että moneen vuoteen ei kukaan ole pitänyt musta huolta ja nyt, kun niitä auttavia olkapäitä on tarjolla näin paljon, olen vähän hämmentynytkin. Tämä ihminen antoi infoa paikoista, joihin voisin olla yhteydessä. Perheasiainneuvottelukeskusta ajattelin mutta sinne voi soittaa vasta huomenna.
Tänään on ollut puhelinpäivä. Soitin myös työterveyshuoltoon sairaustodistusasioissa. Kuvitelkaa, se tiistai-illan psykiatri, joka kirjoitti mulle sairaustodistuksen, kirjoitti sen sellasella koodilla, että olisin saanut pitää kolme päivää palkallista vapaata mutta loppuaika olisi ollut palkatonta. Onneksi esimis huomasi sen heti. Siellä puhelimessa olikin erittän topakka ja alansa osaava sairaanhoitaja-ihminen ja hän teki samantien mulle lähetteen heidän psykologille! Maanantaiksi sain jo ajan, pahoitteli kovasti ettei huomiseksi mutta musta maanantaikin on hyvä. Kolme kertaa saan käydä tuolla juttelemassa, sitten katsomme sen psykologin kanssa jatkoa, että mitä tehdään. Mutta se ihme. Tämäkin halusi puhua mun kanssa! Yli puoli tuntia puhuin siis tämänkin hoitajan kanssa. Tälläkin oli taas vähän eri lähestymistapa, tämä oli todella huolissaan miten minä jaksan hoitaa kaiken, hoitaa itseni ja vielä miettiä tulevaisuutta. Pyysi miettimään sitä, että haluanko todella jatkaa elämistä Miehen kanssa, joka ei halua olla vain minun kanssani, kestääkö mun psyyke jatkossa sen. Todella antoisa puhelu tuokin. Kun on tänään puhunut kolmeen kertaan aika paljon samoja asioita, ei ihme että päässä alkaa tuntua paremmalta.
Tämä mun vointi on juuri sellainen "valaistunut". Kaikki on nyt kirkastunut ja mulle on ojennettu tarjoittimella Elämä, uusi elämä ja alku. Mä olen aina uskonut kohtaloon ja tämä on nyt sitä. Siihen, miksi mut laitettiin kokemaan kaikki tämä, joka oli todella lähellä viedä multa hengen, en varmaan saa vuosiin vastausta. Ehkä se vastaus joskus sieltä tulee?
Nyt iloitsen siitä, että musta huolehditaan monella eri taholla. Toinen mikä on helpottanut mua aivan älyttömän paljon on se, että aloin puhumaan tuosta Miehen pettämisestä. Se helpottaa jatkossa mun olemista näiden ihmisten kanssa paljon, kun ei tarvitse enää esittää eikä salailla. Kun niinkuin tuo työterveys-sairaanhoitaja sanoi, ei ole mun tehtävä kantaa vastuuta siitä, mitä mies on tehnyt ja mitä teoillaan saanut aikaan. Siihen pitää nyt alkaa uskoa todenteolla.
Tähän vielä yksi puhutteleva runo, johon tänään törmäsin:
Mitä jää jäljelle,
kun ei ole enää mitään?
Kun käsi ei enää löydä kättä,
kun korva ei enää kuule lohdutusta.
Kun sydän ei enää tunne,
kun sisin ei enää jaksa.
Kun ei ole enää mitään,
mistä pitää kiinni.
Ei mitään,
mihin tarttua.
Ei mitään,
mihin ripustautua.
Kun ei ole enää mitään,
mitä on enää?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.