Kyllä on huono ihminen -fiilis :( Mielessä pyörii monen asian lisäksi koko ajan se, että mikä mun tarkoitus oikein on. Miksi näin huono ihminen pitää olla olemassa? Oisko Mieskin ilman mua erilainen? Miksi mä oon tehnyt siitä tuollaisen? Mä toivon edelleen, että se rakastuisi _oikeasti_ johonkin ihmiseen niin, ettei pettäisi. Tai tekisi sille ainakin heti selväksi, mitä touhuaa. En toivo kenenkään kokevan tätä samaa, en todellakaan. Mä olin joskus vahva ja rautaisen itsetunnon omistava ihmine, nyt niistä ei ol enää muistojakaan jäljellä. Vain poljettu, syrjitty, hyväksikäytetty mieli on jäänyt jäljelle.

Mies kirjoitti ennen töistä lähtöään, että jutellaan kotona. Juteltiin nimittäin hetki puhelimessa. Mies puolusteli itseään, mitäs se muuta. Arvatkaa, ollaanko juteltu? Ei tietenkään. Aikaa olis kyllä ollut, jos haluja olisi. Tuolla se katsoo jotain moneen kertaan katsomaansa leffaa, mä sängyssä kirjoitan. Jos se oikeesti haluis puhua, se olis täällä puhumassa. Muutenkin Miehen tämän illan käytöksestä on kyllä huomannut, mistä se välittää, mistä ei. Sanoin sille puhelimessa, että mä en enää sääli sitä yhtään. Musta se saa nyt kärsiä just niin paljon, ku tarvetta on. Kärsii lähinnä siinä, ku joutuu selittämään esim. Äitilleen touhunsa ja niiden seuraukset. Kirjoitin tänään Miehen äitille tekstarin mutta en kerenny lähettää sille, ku asiakkaani saapui paikalle. Huomenna.. Huomenna aion myös puhua lasteni kanssa tulevaisuudesta. Mies ei tuosta mun kanssa ollessaan muutu, niin en mä jaksaa enää uskoa ja toivoa. Ihmeitä tapahtuu mutta ei suuria ihmeitä. Eikä Miehen kohdalla.

Kyllähän moni ihminen on parantunut seksiaddiktiostaan. He ovat hakeneet ja saaneet apua, heillä on ollut perhe ja ennenkaikkea puoliso, jonka takia ovat halunneet normaalin elämän takaisin. Kyllä mä myönnän, et viime toukokuussa ja sen jälkeenkin, toivoin, että Mies tajuaisi mitä sillä on ja taistelisi sen puolesta halujaan vastaan. Niin, ehkä se tajusikin ja siksi jatkoi pettämistä :( Kun ei mulla ole antaa sille mitään, mitä se tarvitsee elääkseen onnellisena. Mähän olen Miehelle vain hyväksikäytön väline.

Olen tänään, ja monesti jo paljon aiemminkin, muistanut paljon Miehen puheita. Kun se ei halunnut aiemmin puhua teoistaan. Nehän oli paskanjauhantaa, sama vanhan kertausta jne. Olen moneen kertaan sanonut Miehelle, että kyllä mä ymmärrän, ettei haluu puhuu, koska voisi tunnustaa jotain mitä mä en tiiä. Ja se, että sen puheesta kuulee, kun valehtelee. Eihän se ota riskiä, että jäisi kiinni! Tänään kyllä sanoin sille taas, että luuliko se, ettei jäisi kiinni, että mä en saisi selville touhujaan. Että voisi salaa runkkailla. Niin se oli luullut, kai. Jeesus sentään..

Vielä tuota pettämistäkin pahempaa on valehtelu. Miten Mies on (muka) pokalla naamalla väittänyt, että on lopettanut kaiken nettitouhuilun. Kerta toisensa jälkeen on sanonut niin. Ja lisännyt, että miten tyytyväinen on siihen, elämä on helpompaa. Miten se on valehdellut mulle töistään, töissä olemisestaan. Silmänsä eivät valehtele. Eikä kyrpänsä. Etenkin se kertoo rajua kieltä, onko sillä petetty mua vai ei. Olisipa se tämän menneen lähes vuoden ajan kertonut aivan toista kieltä :(
Mitään en varmaan ikinä toivonut enempää.