Eilen iltapäivällä mies tuli kipeänä kotiin nukkumaan. Liekö tuo sit kuinka kipeä, koska hetken kuluttua pystyi lähteä viemään lastaan harrastamaan. Lasta joka oli jo itsekseen sinne menossa. Takaisin kotiin nukkumaan, että jaksaisi illaksi töihin. Sama kaava toistunut niin monen monta kertaa. Iltapäivällä kysyi multa, että lähdenkö kanssaan töihin. Sanoin lähteväni. Kun tuli takaisin kotiin ja myöhemmin, kun oli lähtemässä töihin, alkoi taas se empiminen ja multa moneen kertaan kyseleminen, että lähdenkö mukaan, haluanko lähteä. Jo sovittu asia! Enpä sitten ollut enää lähdössä. Mitäs jos mä olisinkin lähtenyt, vaikka toinen empi? Olisiko se juossut puhelimen kanssa autotalliin perumaan jotain suunniteltua? Olisiko töissä juossut ekana tietokoneelle samalla antaen mulle jonkun tehtävän alhaalla, etten vain olisi mennyt perässään, ja perunut siellä illan suunnitelmat? En mä tiedä, mutta en halunnut ottaa selvää. Enkä halua olla sen onnen tiellä, jos ei kerran muuhun pysty.

Mutta. Mitäs jos sillä oikesti olikin töitä? Jospa se vain varmisteli ja varmisteli, että lähdenhän mä mukaan. Sitä en voi tietää. Tiedän vain sen, mitä olen monen monta vuotta joutunut kestää. Tiedän, miten Mies käyttäytyy tietyissä tilanteissa. Jos on nyt matkalla normaalin ihmisen elämään toipumalla sairauksista pahimmasta, asiahan on voinut olla noinkin. Neljä kuukautta. Neljä kuukautta olen miettinyt samaa. Enkä päässyt puusta pitkälle :/

Laitoin illalla lasten oltua menossa nukkumaan Miehelle viestiä, että en usko sen töiden tekemiseen, liian samaa kaavaa toistui kaikki ip:stä lähtien. Ja että lasten nukuttua, lähetän valmiiksi täytetyn asuntohakemuksen. Vastaus oli, että mä en voi tehdä sitä hänelle. (Siis MÄ en voi tehdä sitä HÄNELLE!!) Hänellä on oikesti töitä ja puhtaat jauhot pussissa ja olisi halunnut mut sinne töihin juuri siksi, ettei tule tällaisia epäselvyyksiä. Tiedän mutta kun ei mua esiliinan virka aina kiinnosta. Sanoin taas samaa, että mulla oli elokuu rajana päättää mitä teen. Elokuu meni ja en ole saanut mitään vahvistusta Mieheltä, että tätä elämää kannattaisi jatkaa. Pari tekstaria, että hän on lopettanut pettämisen silloin toukokuussa. Siinä kaikki. Mitä ne hyödyttää jälkeenpäin?

Mies tuli kotiin. Miksi? Ei siellä töissä tainnut hirveen kiirettä ollakaan, kun puoli tuntia viestittelystä tuo oli kotona :(

Mies kertoi eilen ajatelleensa, että ihanaa, kun meillä menee nykyään niin hyvin ja tasaisesti. Aijaa, olisiko sekin vaikea sanoa ääneen joskus, kun en ole ajatustenlukija. Tottahan se on, meillä on mennyt paljon paremmin. Paljon tasaisemmin. Mutta sanoin hänellekin, että onhan meillä kautta aikojen mennyt välillä paremmin. Aina, kun minä osaan pitää suuni kiinni, olla hiljaa ja mainitsematta sanallakaan asioita, joista Mies ei tykkää tai joista tiedän tulevan riitaa. Kun kilttinä tyttönä otan kaiken paskan vastaan mukisematta, meillä menee hyvin. Kun sitten en enää jaksa ja erehdyn sanomaan jotain, puhkee ties monesko maailmansota. Niin se on ollut ja sellaista elämää mä en enää jaksa. Mies sanoi surkean näköisenä, että ei hän ole tehnyt nyt mitään väärää, vain töitä. "Voi kuule, mä olen kuullut tuon lauseen niin monta kertaa." Tiedän, mutta nyt mä en ole oikeasti tehnyt mitään väärää, usko mua, jatkaa Mies. "Tuonkin olen kuullut useamman kerran. Miksi uskoisin." Nii-in! Samat lauseet, samat asiat. Mä en oo tyhmä, en sinisilmäinen ollenkaan. En ole ollut sitä koskaan. Miksi se heittää samoja lauseita, joita aina?? Todistaisi jotenkin konkreettisesti, ettei valehtele, jos ei valehtele. Pelkillä sanoilla mulle ei ole enää mitään merkitystä. Sanahelinää on menneet vuodet täynnä. Nyt on tekojen aika. Tai nyt oli tekojen aika. Mutta sekin aika taisi jo mennä.

Ensi viikolla töissä on kuulemma katastrofaalisen kiirusta, menee myöhään. Okei, se voi olla totta. Tiedän, että siellä on nyt paljon töitä. Mutta oikeesti, Mies on valehdellut mulla aina töissä olemisestaan. Samoin sanoin, samoin ilmein, samoin teoin. Mulla ei ole mitään varmuutta, mitä Mies haluaa. Mulla ei ole mitään varmuuttaa mitä se on puuhannut nämä menneet 4kuukautta. Kun ei se ole puhunut, mä en tiedä! Olisi ajatellut aikanaan, kun alkoi pettämään, että jossain vaiheessa raja tulee vastaan. Meinasin eilen sanoakin sille, mutta mua ei kiinnostanut riiteleminen yhtään, niin jätin sanomatta. Meinasin sanoa, että ei se _oikeasti_ ole voinut kuvitella voivansa jatkaa pettämistä ja valehtelua loppu elämänsä. Ilman, että jossain vaiheessa jää kiinni! Olisi aikanaan miettinyt, miten valehtelee ja selittelee. Olisi vittu keksinyt vaikka jonkun tikanheittoharrastuksen, jonne olisi valehdellut menevänsä, kun meni nettipanoilleen. Se olisi nyt helppoa, JOS on lopettanut pettämisen, lopettaa se tikanheittokin. Mutta työt ja töissä oleminen. Vaikeuttaahan se Miehen elämää, koska töissä joutuu oikesti olla päivittäin. Ja toisinaaan iltaisinkin. Mä en voi uskoa, mä oon kuullut kaiken valheen niin monta kertaa.

Kun eilen päätin lähettää asuntohakemuksen eteenpäin, se ei tuntunut miltään. Ei miltään. Ehkä helpottavalle, ei muulle. Ei surulliselle, ei onnelliselle. Ei hyvälle, ei pahalle. Tokihan asuntoa ei ensi viikolla saa, taitaa mennä ensi vuoteen. Mutta, kun sen laitan eteenpäin, olen ottanut ison askeleen kohti jotain. Se ei vaan tunnu miltään. Takki tyhjä. Omille lapsillenikin kertomista olen miettinyt ja pohtinut niin paljon, että osaan jo sanajärjestyksenkin ulkoa. Heille kertominen tulee olemaan tässä geissin vaikein asia :(