Lainaus  kirjailija Vicki Myronin kirjasta:

"...me päätimme viedä hänet pois ennen kuin olisi liian myöhäistä, me puhuimme hänet jättämään miehensä......hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi. Kahden viikon kuluttua hän oli palannut miehensä luo. Tajusin, ettei ole mahdollista saada jotakuta tekemään jotakin, minkä tietää olevan oikein. Hänen täytyy tulla siihen tulokseen itse. Vuotta myöhemmin ystäväni jätti miehensä lopullisesti. Eikä hän tarvinut siihen meidän apuamme.....Opin sen läksyn itsekin, sillä avioliiton purkautuminen vie aikaa. Ehkä tappavaa ei ole kuitenkaan prosessin hitaus, vaan sen JOHDONMUKAISUUS. Joka päivä on vähän huonompi, vähän arvaamattomampi, kunnes lopulta huomaa tekevänsä asioita, joita ei olisi ikimaailmassa kuvitellut voivansa tehdä. Ajattelin: Oikeat ihmiset eivät elä tällä tavalla. Mutta minä jäin. Olin lopen uupunut. Olin henkisesti tyhjiin ammennettu. Itseluottamukseni oli raunioina. En tarpeeksi peloissani tehdäkseni jotain. Viimeinen vuosi oli pahin. Se oli niin kamala, etten edes muista yksityiskohtia. Koko vuosi oli musta.... Kukaan ei tee muutoksia elämässään ennen kuin mittari näyttää kymmentä. Yhdeksän ei riitä. Kun mittari näyttää yhdeksää, ihminen pelkää vielä. Vasta kun osoitin siirtyy kymmeneen, ihminen alkaa toimia, ja hän kyllä itse tietää milloin on siinä vaiheessa. Kukaan ei voi tehdä päätöksiä toisen puolesta." 

Niinpä. Mun mittari on nyt vaiheessa 10-. Pikkuhiljaa, päivä päivältä vähän huonommin oma olo huonontuen, niin se on mennyt. Kunnes heräät siinä mittarin värähtäessä 9:iin, että mitä vittua mulle on tapahtunut, miksi olen tässä tilassa, tässä elämässä, kuka mä olen, kuka on tuo toinen tuossa vierellä. Sitä ennen on mustaa, ei vaan tajua, koska kaikki luisuu sitä 10:ä kohti pikkuhiljaa, huomaamattomasti. Tätä ei osaa selittää eikä sitä ymmärrä, kuin toinen saman kokenut.

Jos sulla on vielä edes joitain tunteita sitä ihmistä kohtaan, joitain kunnioituksen tai toiveen rippeitä jäljellä, onko oikein yrittää vielä yhden kerran. Muut ihmisethän sanovat heti, että lähde, jätä se. Kun suhteeseen tulee toisen riippuvuus, addiktio, eli kolmas pyörä, se uhri on aika avuton eikä pysty tomimaan, ei tekemään päätöksiä ennen kuin se viisari on värähtänyt siihen 10:iin tai lähelle sitä. 

Seksiaddiktille, eikä muillekaan addikteille, saisi antaa mahdollisuuksia kuin se yksi. Vain ja ainostaaan yksi mahdollisuus parantaa elämänsä ja muiden elämä. Toinen mahdollisuus jo kertoo hänelle, että kyllä se anteeksi antaa, olalan hetki kunnolla ja sittenhän kaikki on jo unohdettu. Siitä usemmat mahdollisuudet ovat turhaa, ei addikti niihin tosissaan tartu. Tähänhän meilläkin Mies on tuudittautunut ja sanonutkin, että ainahan mä olen unohtanut. Vitut potenssiin sata, mä en ole unohtanut mitään, en koskaan, en ikinä.  Tällä hetkellä mahdolllisuutta ei enää ole, Mies ei ole sit ähalunnut käyttää silloin kun niitä oli.  Kaikki lähtee itsestään, kaikki lähtee Miehestä, siitä mitä hän haluaa ja mihin hän on valmis.