Olen tämän päivän vetänyt diapamin voimalla. Ei muuten jaksais. Miks on niin, että asia on jonka tietää, räjähtää kropassa vasta, kun toinen osapuoli on sen tunnustanut? Tääkin. Olen tiennyt, olen vaistonnut ja nähnyt, ettei Mies oo rehellinen. Mutta nyt, kun tunnusti, nyt mä kaadun. Mies on niin läpinäkyvä, että se ei se pysty tekemään salassa juuri mitään. Siitä näkee ja kuulee ja aistii, että missä mennään.

Laitoin aamupäivällä Miestä hoitavalle ykkös-lääkärille sähköpostia. Kerroin tilanteen ja toiveen, ettei kirjoittaisi sille yhtään lääkkeitä enää ja sen ettei Mies edes halua apua seksiaddiktioonsa. Lääkäri oli samaa mieltä, että ensin pitäisi saada muut asiat kuntoon, ne jotka aiheuttaa sairaskohtauksia ja sitten vasta käyttää lääkkeitä. Kiitteli viestistä ja oli sitä mieltä, että asia on niin tärkeä, että se pitää saada Miestä hoitavien muidenkin lääkäreiden tietoon. Mieshän on lääkkeitään syönyt kuin leipää. Lääkemäärästä ja kivusta pystyy vetämään monesti suoran yhteyden, että petetty on. Sitten Mies menee päivällä kotiin nukkumaan, että jaksaa illalla töihin. Voiko olla läpinäkyvämpää toimintaa!

Laitoin Miehelle nuo mailit. Oli puhunut pitkään asiasta tuon lääkärin kanssa puhelimessa. Mieshän käy myös eräällä huippu psykiatrilla sairautensa johdosta ja lääkäri ehdotti, että menisimme sinne ensi kerralla molemmat. Se psykiatri kuulemma osaisi suositella mulle omaa psykiatria, jossa kävisin puhumassa. Suosittelisi myös meille pariterapeuttia. Me ei kuulemma osata keskustella asioista keskenämme. Ei osatakaan, koska ensinnäkin Mies ei halua puhuu mun kanssa ja toiseksi Mies ei puhu. Mies on nyt sitä mieltä, että tää tilanne pitää äkkiä saada purettua puhumalla. Olivat myös puhuneet mun itsariviesteistä ja huolissaan olivat. Vitut, Mies mitään huolissaan ole kuolenko mä vai en!!! Jos olisi, se pitäisi sen kyrpänsä housuissa ja kätensä poissa tietokoneen näppäimiltä. Se on itse aiheuttanut tämän tilanteen, joten nyt on turha esittää (sitähän se on varmaan lääkärille puhelimessa tehnyt ja paljon) mitään huolestunutta puolisoa. Vastasin Miehellekin, että jos sitä oikeesti olis kiinnostanut mun vointi ja terveys, se ei olis tehnyt tekojaan. Jopa silloin, kun joitain aikoja sitten kuuli, että mulla ei oikeesti ole elinikää hirveesti jäljellä, se vietti aikaa netissä. Tekisikö sellaista rakastunut ja huolestunut puoliso? Ei.

Mies tunnustaa nyt, että on repsahtanut nettiin ”muutaman kerran”. Ekan kerran heinä-elokuun vaihteessa. Eli alle kolme kuukautta siitä, kun sain sen kiinni, tunnusti tekonsa ja halusi muuttua. Annoin sille silloin mahdollisuuden. Mahdollisuuden, jota Mies ei todellakaan olisi ansainnut. Mahdollisuuden, jota mun ei olisi pitänyt antaa, ei omalla hengelläni leikkien. Mä olen yrittänyt sulkea silmäni osittain Miehen käytökseltä. Yrittänyt jatkaa. Tiennyt, ja kirjoittanutkin varmaan tänne, että olen nähnyt sen vähentäneen touhujaan tai sitten se vedättänyt mua todella hyvin. Loppukesästä todellakin Miehessä huomasi muutosta. En halunnut uskoa, en suostunut uskomaan. Meillä oli olut ihan hyviä aikoja silloin, jopa seksiä paljon. Seksin määrähän selittyi taas sillä vanhalla Miehelle tyypillisellä jutulla, että kun on muuta kivaa, niin voi olla munkin kanssa. Nyt olen tutkinut kalenteria, viestejämme ja päiväkirjamerkintöjämme niin selväähän tuo on. Sama juttu kaikki kuukaudet siitä eteenpäin. Pystyisin laittaa paperille päivät, koska epäilen Miehen jotain tehneen ja ne osuisi aika hyvin kohdalleen tekojen kanssa. Vittu, kun siitä huomaa kaiken niin hyvin! Ja näinhän mä muutamaan kertaan vahingossa sen housut, kun vein niitä pyykkiin. Kerran Mies puhui itsensä täydellisesti pussiin. Mainitsi itse spermaiset housunsa, että ne sotkeentui mun kanssa sohvalla peuhatessa. Muuten oikeat asiat mutta täysin väärät päivät. Pitkiin aikoihin mä en ole Miehen housuja pessytkään. Ajattelin sen olevan itseni kannalta parempi niin. Ja on se ollutkin! Yksi vaikea asia poissa elämästä, ja silmistä.

Me puhuttiin mun kuolemasta joitain viikkoja sitten. Siinä yhteydessä Mies sanoi oikein lempeällä äänellä mua silitellen, että hän on lopettanut kaiken nettitouhun silloin toukokuussa, kun jäi kiinni. Kysyin, että kaikenko. Kaiken, eikä se ole ollut edes vaikeaa, hän haluu olla mun kanssa ja luoda hyvää elämää meille. Hyvästä elämästä näkyy olevan monia eri käsityksiä :/
Tässä tuli myös mieleen, miten Mies moneen kertaan vakuutteli, että kaikki repsahtaa joskus. Mutta jos hän repsahtaa, hän kertoo sen mulle, koska tuntee olevansa sen mulle velkaa. Juupa juu, mitä paskapuhetta on herra Mies taas suustaan korviaan heilutellen päästellyt!

Seksistäkin sen on huomannut, että Miehellä on toimintaa muualla ollut. Sitä on niin vähän ja niin harvoin. Ja Miehellä ei seiso eikä se laukea. Jos oltais vain me, noin ei olisi. Ja herran jumala sentään, miten se voi taas olla tyhmä! Kyllähän miehestä näkee ja tuntee, onko se hommaillut muuta ja lauennut. Jossain vaiheessa halusi puhua tuosta ongelmasta, koska hänelle kuulemma on tullut paineita. Vittu joo, varmaan onkin mutta olis jättänyt ne vieraat naiset ja miehet ja kaikki niin ei ois paineita. Mä en voi asialle tehdä mitään :( ja mitähän se olisi puhunut. Se vähän mietityttää. Tuskin pettämisestään ainakaan.
 
Päivä on mennyt tekstaillessa. Mies kirjoittaa näin: Mulle ei oo enää mikään ongelma tuo netti …tiedän että ne kerrat kun oon sinne erehtynyt on väärin ja väärin sua kohtaan, mutta ei se ole musta enään ongelma.
Ja toisessa viestissä: En koe olevani mitenkään riippuvainen siitä enkä tyydytä sillä itseäni.
Ja vielä yks pätkä: Mä en edelleenkään tavannut ketään naamatusten.

Pikkuhiljaa on tullut lisää tietoa. ja hirveesti selityksiä. Ensin oli vain parit lyhyet käynnit netissä, sitten vannotaan jo ettei edelleenkään olla tavattu ketään. Kovasti puhdista pärstäänsä ja vähättelee tekojaan. Nyt se on hommaamassa mua pitkälle sairaslomalle, lupaa mulle monta psykiatrikäyntiä. Mulla on kuulemma vakavia mielenterveysongelmia ja tarviin lääkäriä hoitamaan ne. Ongelmahan nimittäin tässä olenkin minä: jos Mies saisi päättää, mä varmaan joutuisinkin pitkälle sairaslomalle johonkin hoitolaitokseen, jossa mut pumpattaisiin täyteen lääkkeitä, etten ymmärtäisi mitään ja Mies saisi näin täyden vapauden naida ketä haluaa ja missä haluaa. Eihän hänessä ole vikaa. Mähän se vika olen -en kestä elämää. Mun mielenterveys eikä terveys paranee, kun mä pääsen Miehestä eroon. Se olis voinut parantua, jos Mies olisi muuttunut. Vittu, että mua kaduttaa, kun en jo kuukausia sitten ottanut asiaa puheeksi. Nyt asuisin lasteni kanssa omassa kodissa, eläisin vapaata elämää. No, olisin varmaan sairaslomalla mutta sen jälkeen odottaisi se oikea elämä. Eläisin katkerana mutta vapaana. Projekti nimeltään mjinä olisi Miehen kohdalla ohi.

Olen kysynyt moneen kertaan, että jos kerran ei ole riippuvainen eikä netti ole ongelma, miksi sinne pitää mennä. Siihen Mies ei tietenkään vastaa mitään.

Nyt Mies on omillaan. Mä en enää auta enkä tue sitä. Mun tehtävä on nyt saada läheisten ja kaikkien tietoon, millainen Mies oikeesti on. Haluan oikoa käsityksiä, joita musta liikkuu. Haluan että Mies kantaa nyt osan vastuusta. Mies voi nyt tehdä mitä haluaa ja elää sellaista elämää, mitä ilman ei voi elää. Mutta kuinkahan se keestää, kun se ei voi enää valehdella mulle? Mies on mahdollisuutensa saanut muttei halunnut sitä käyttää. Mikäs siinä sitten. Ainut vaan, että mulla ei ole paikkaa minne mennä :(