Oltiin Miehen kanssa viikonloppu pois kotoa, rentoutumismielessä, paossa tätä kaikkea. Lauantaina sitten puhuimme. Mieskin yllättäen halusi. No, se meni jossain vaiheessa totutun mukaan raivoamiseksi ja Mieheltä asenteen puolelle, koska oli juonut. Mutta pääosin sujui ihan hyvin.

Ensimmäiseksi tuo Miehen maanantainen tunnustamisen pettämisen jatkamiseen. Maanantainahan kysyin suoraan ja Mies tunnusti. Oli pahoillaan pettämisestä ja, että se oli väärin mua kohtaan. Nyt sanoikin, ettei ole tehnyt mitään, eikä lauennut sen viime toukokuun jälkeen. On kuulemma vain lyhyesti kirjoitellut seksichatissa seksistä eri ihmisten kanssa. Ja ei ole riippuvainen nettiin, se ei ole hänelle ongelma. Jos ei ole riippuvainen, miksi tekee sitä lähes viikottain? Karjaisi myös, että se ei ole pettämistä vaan se on mulle joku periaattellinen juttu, että hän ei saa mennä nettiin ja, että se on muka pettämistä. Eikä hän edelleenkään ole tavannut ketään naamatusten. Yritin moneen kertaan kysyä, että miksi sinne pitää sitten mennä, jos kerran tietää tekevänsä väärin. Ja miksi meni ekan kerran kiinnijäämisensä jälkeen. Aiemmin sanoi kyllä taistelleensa vastaan ja että mä en voi tietää, miten paljon hän on yrittänyt olla menemättä. No, en voi tietää, koska ei ole mulle puhunut asiasta, vaikka vuosi sitten toukokuussa sovimme ihan muuta. Nyt sanoi, että ei hän ole taistellut, vaan ne on olleet sellaisia ajatuksia, että mennäkö vai eikö mennä. Päätti sitten mennä.

Kun Mies toukokuussa jäi kiinni pettämisestä, hän lupasi lopettaa. Kesä meni mun mielestä (ja Miehenkin mielestä, kysyin uudelleen siitä eilen) hyvin, olimme läheisiä, meillä oli seksiä. Silti elokuussa, kai, Mies meni nettiin. Ei pystynyt pitämään riippuvaisuuttaan kurissa, eihän se ole hakenut siihen apua ei tukea eikä munkaan kanssa ole asiasta puhunut. Eli mä en olisi voinut tehdä mitään toisin, netti niine ihanine ihmisine veti liikaa puoleensa. Mies sanoi, että oli tosissaan silloin toukokuussa ja halusi lopettaa. Nyt Mies kertoi, että eihän meillä ole mikään mennyt parempaan suuntaan tässä vuoden aikana, päinvastoin. Se on totta. Mutta eipä Mies lopettanut nettielämäänsäkään :( Ei näe sillä olevan mitään merkitystä. Puhuttiin meidän seksielämästä. Seksiä on kyllä ollut mutta ei ymmärtääkseni kumpaakaan tyydyttävällä tavalla. Sanoin, että sillä Miehen nettitouhulla on suora vaikutus meidän seksielämään ja muuhunkin elämään. Sanoi, että ei sillä ole kuin 10% vaikutusta meidän seksielämään! Niinpä, se on se tärkeä 10% mikä on jäänyt puuttumaan, koska Mies keskittää sen energia, seksuaalisen energiansa niihin netti-ihmisiin. Miehen mielestä ei keskitä ja ne kirjoituksetkin on kuulemma niin epätodellisia. Epätodellisia :-O Mies kirjoittaa, panonsa kirjoittaa ja Miehellä seisoo sen toisen ihmisen, sen kirjoitusten takia. Mikä siinä on epätodellista? Niin paljon olen mäkin nettiseksiä ja nettikeskusteluja harrastanut, että tiedän tosiaan, että se on todellista sillä hetkellä, kun sä sitä teet. No, se että se tapahtuu netissä, monien muiden seksiaddiktien parissa, se on epätodellista elämää. Siellä epänormaalista on tullut normaalia. Sitten ei tajutakaan sitä, että ympärillä oleva _oikea_ elämä, maailma tapahtuukin oikeasti eikä siellä tietokoneen ruudulla ja näppäimillä.
Mies sanoi, että sillä on torjutuksia tulemisen tunne. Puhuimme sitomisesta ja sanoi, ettei ole uskaltanut sitä mulle (joskus vuosia sitten!), kun pelkäsi että torjun hänet. Mä olen edelleen aivan hämilläni tuosta. Mies on kertonut, että sillä on ennen mua ollut vaikeaa pyytää esim. lelujen käyttöä, koska se on usein torjuttu. Mutta mun kanssa sanoi, ettei sellaista tunnetta ole, koska tietää munkin haluavan. Ja jos joskus en halua, se on ihan ok. Nyt sitten veti jonkun vanhan jutun, jota mä en allekirjoita ollenkaan. Mutta sitä jäin miettimään, että onko tuossa seksiaddiktiossa kyse esim. torjutuksi tulemisesta? Oikeassa elämässä siis. Siellä netin chateissahan sitä ei tapahdu. Aina löytyy joku lähtee mukaan ja jonka kanssa vedetään läpi se ”olet maailman paras sitä ja tätä” –ihminen ja jonka kanssa viedään läpi myös se fantasia. Ei ole torjutuksi tulemisen pelkoa, koska mitä luultavammin molemmat siellä ruudun takana ovat addikteja. Onko seksiaddiktio todellisuudesta pakenemista? Ehkä. Meidän suhteesta sanon kyllä sen, että alkujaan Mies on kyllä saanut mun kanssa toteuttaa kaikki fantasiansa, että ihan täysin ei tuohon kategoriaan mene.

Jos on totta, että Mies ei ole runkkaillut eikä lauennut niiden kanssa, kysyinkin, että miksi sitä ei voinut sanoa. Olisi aivan varmasti saanut sen anteeksi ja oltais puhuttu asiasta ja mietitty mitä tehdä. Ei vaan halunnut sanoa, päätti jatkaa valheen verkossa elämistä. Normaalissa suhteessa mun mielestä nettikirjoittelu on ihan sallittu juttu, jos yhdessä niin sovitaan ja jos se oikeasti on vain sitä kirjoittelua, ei muuta. Mieshän ei ole tässä suhteessa normaali, joten.

Mä on nyt ihan rikki. Se vähän mitä sain kasattua itseäni tuossa muutaman päivän aikana, on aivan romahtanut. Sanoin Miehellekin, että jotenkin nyt vasta tajusin tän lopullisuuden. Kun Mies sanoi, ettei aio lopettaa ”nettikirjoittelua”, se ei ole hänelle ongelma, tajusin, että se tosiaan on niin. Mä uskoin niin vahvasti viime toukokuussa Mieheen, että haluaa muuttua. Haluaa aloittaa normaalin elämän. Pettymys on niin suuri ja se, että valehtelli mulle edelleen. Ja sit se, että mä en riitä. Se että mä olen niin huono ja riittämätön ihminen, tuntuu todella pahalle. Miehen puolesta olen tyytyväinen, ettei enää valehtele (kuin itselleen) ongelmastaan. Sanoin moneen kertaan Miehelle, että jos mä vaan pystyisin elämään sen tiedon kanssa, mitä Mies mun selän takana mulle tekee, mä eläisin sen kanssa. Mutta kun mä en enää kestä, mä en voi, mun psyyke ei voi, mun kroppa ei voi.
Kun mä kuitenkin kaiken tän paskankin jälkeen välitän Miehestä :( Niin se vaan on. Musta on aivan hirveä ajatus erota siitä, nähdä se joskus jonkun muun kanssa onnellisena, rakastuneena, tietäen miten ihana Mies osaa olla. Ja onkin. Kun se vain kertoisi sille ihmiselle ongelmastaan. Sitä mä toivon.

Mulla on tunne, että mä en jaksa. Mä en selviä tästä mitenkään. Mulla ei ole lapsillenikaan mitään annettavaa. (siitä tulee kokonaan oma kirjoitus..) Kaikenlisäksi Mies on ollut tänään todella iloinen. Mä itken koko ajan sitäkin. Näyttää siltä, että kun päätimme erota (Mies ei halua lopettaa nettielämäänsä, mä en pysty elämään sen kanssa), Mies helpottui ja rentoutui. Kyllä mä ymmärrän sitäkin, parempihan tää kaikille näin on. Että eroamme. Mä en vaan ihan sisimmässäni haluaisi erota Miehestä. Sanoinkin, että jos ei mua pettäisi, en mä haluaisi erota todellakaan, me saisimme kyllä nuo sen lapsiasiat selvitettyä aivan varmasti.

Tästä blogistani en luovu, on mulle suurta terapiaa. Mies vertasi tätä hänen kirjoitteluihinsa seksichateissa...