sanoi Mies. Miehen seksiriippuvuudesta ei saa puhua, ei sanallakaan mainita. Joskus vain tulee tilanne, että jotian asiaa ei pysty sanomaan mitenkään viittaamatta tekemisiinsä. Yksi päivä mua ahdisti todella Miehen töissä oleminen illalla, se oli mulle todella vaikea hetki. Kun en luota, en luota. Mietin, pakkaanko välttämättömät tavarani ja lähden. Lapseni olivat isällään lomailemassa, joten selitysvelvollisuus heille olisi ollut vasta myöhemmin. Lähdenkö vain pois, kertomatta Miehelle sanallakaan. Ihan kuin hän on vuosikaudet pettänyt minua kartomatta sanallakaan. Kieltämällä kaiken kun minä olen kertonut tietäväni. En kuitenkaan pakannut kamojani, jäin. Mies soitti, että tarvitsisi lääkkeitä  ja mun pitäisi viedä niitä hänelle töihin. En todellakaan luvannut! Olin menossa sinne myöhemmin ja jo siksi jouduin ottamaan rauhoittavaa. Mies raivosi mulle puhelimessa, että ei hän voi odottaa niitä monta tuntia ja, jos en tuo, hän lähtee hakemaan sen skootterilla ilman kypärää. Ihan vapaasti mun puolesta, herra voi vaikka kävellä, ei vittu kiinnosta..

Myöhemmin kun asiasta puhuttiin, sain kuulla, että aina mä muistutan aiheesta. Viime aikoina kuulemma entistä enemmän. Se on totta, viime aikoina on tullut enemmän riitaa ja kovaa väittelyä aiheesta. Joka kerta Mies raivoaa mulle, että mä nalkutan ja haukun sitä. En allekirjoita ollenkaan. Mies myöntää tehneensä paljon pahaa mua kohtaan (yllättävä tunnustus kesken kaiken!) mutta ei mun sen takia kuulemma tarvii jatkuvasti muistuttaa aiheesta. Jos puhumme aiheesta, joka käsittelee mun epäluottamusta Miestä kohtaan tai jos mua ahdistaa jokin tilanne, mulla on kaksi vaihtoehtoa: olla hiljaa (siitä Mies ei tykkää ollenkaan vaan sitten raivoaa mulle, että miksen sano mielipidettäni tai mikä mua vaivaa) tai sanoa, mikä mua ahdistaa (sitä en saa enää tehdä, koska Mies ei halua enkä voi kaikkea ilmaista kiertoteitsekään, silloin joutuisin viittaamaan Miehen pettämisiin). On siis aika vaikea, kun on kaksi vaihtoehtoa, joita kumpaakaan ei saa käytää. Miten mun pitäisi olla? Pitäisi olla olematta, että Mies olisi tyytyväinen :( Pitäisi olla olemassa, että sillä on joku kenelle raivota ja ketä kohtaan tehdä tekojaan :( Mä olen Miestä kohtaan jossain määrin alentuva luonteeltani, eli tekisin mitä vain että sillä on hyvä olla ja se on tyytyväinen. Jos vain tietisi mitä multa odotetaan milloinkin? Yleisen rauhan ja lempeän ilmapiirin vuoksi, olisin valmis mihin vain. Itsehän mä tässsä vajoan taas masennuksen syviin syövereihin ja itsetuhoisiin ajatuksiin, kun näin toimin ja otan vastaan kaiken. Mutta riidellä en halua, sitä inhoan ja siitä kärsin.

Tämä sama pyörii aina mielessäni ja kirjoituksissanikin, että jos Mies haluaa parantua sairaudestaan ja haluaa jatkaa meidän elämää niin koska se tajuaa, että tätä ei voi jatkaa puhumatta. Mä en pysty jatkamaan, jos asiaa ei käsitellä eikä asiasta ei saa puhua. Mä en pysty siihen, että tunteet pitää taas piilottaa. Tämä on sen tasoinen juttu, että tätä ei voi lakaista maton alle. Me ei voida mitenkään aloittaa alusta puhtaalta pöydältä, ei mitenkään niin monen vuoden pettämisten jälkeen, ei niin monien kymmenten, satojen  pettämiskumppanien jälkeen. Jos Mies todella haluaa parantua, hänenkin kuuluisi puhua. Mieshän kävi muutaman kerran seksiaddiktien ryhmässä mutta lopetti sen sitten :( Se on harmi. Ryhmässähän mennään sitä 12 askeleen paraneemisporrasta läpi, toipuminen perustuu siihen. Siihen taas kuuluu asian käsittely, puhuminen. Musta on sääli, että Miehestä ei ollut siihen. Mies tykkäsi ryhmästä. Hän puhui siellä, vaikka musta Mies ei ole mikään avoin luonteeltaan. Mä olen lukenut tuon ohjleman pitkän version läpi ja se on hyvä. Sitä jos toteuttaa ja jos haluaa, niin parantuu. Kaikesta paskasta huolimatta, mä olisin valmis ainakin vielä jatkamaan Miehen kanssa, jos vain elämämme saataisiin kuntoon ja elämisen arvoiseksi. Ens syksyä ja talvea pelkään jo nyt, koska ne on selvästi olleet Miehelle pahaa aikaa. Aina tullut uusia, entistä kiihottavampia nettijuttuja tai live-elämäänsä hankkinut jännitystä eri muodoin.

Puhumattomuus on mulle nyt entistä isompi ongelma. Kun Mies melkein kaksi kuukautta sitten jä kunnolla kiinni, me puhuimme kaksi viikkoa paljon. Todella paljon ja Mieskin oli siihen tyytyväinen. Mä sain sanoa, miltä musta tuntuu ilman raivoa, ilman syyllistämistä, ilman haukkuja Mieheltä. Se tunne, että sain vihdoin päästää kaiken tunteen sisältä pois, oli aivan mieletön. Useimmiss suhteissa normijuttu, mutta meillä ei :/ Silloin se tuntui niin hyvälle. Niin vapauttavalle. Ja normaalille. Nyt kun Mies ei puhu, en tiedä missä mennään. Kun mä en saa puhua, kohta en tiedä missämäkään menen. Nyt tuntuu vain pahalle.

Mies ei ole koskaan halunnut ymmärtää mua. Ei edes yrittänyt. Hän ei nytkään ymmärrä, että mä käyn tätä läpi erittäin voimakkain tuntein. Koko ajan.. Mä en näe elämälleni mitään kunnon syytä lapsiani lukuunottamatta. Niistäkin yhden olen lähes hylännyt Miehen takia :( En mä tiedä, miksi jatkaisin suhdetta Miehen kanssa. Mies on käytöksellään pilannut niin paljon ympäriltään, ei varmaan ymmärräkään kuinka paljon ja kuinka laajasti. Kaikki suurimmaksi osaksi nettisuhteidensa takia! Toivottavasti ne panot on ollet niin antoisia, että jaksaa niiden voimalla loppu elämänsä. Mä en jaksa. Mä en jaksa muistella ja ajatella niitä. En jaksaisi enää päivääkään. Mutta kun Mies aggresiivisena luonteena on sanonut, että asiasta ei puhuta, siitä ei puhuta. Ja jos totta puhutaan, enää siihen puhumiseen ei taida olla mahdollisuuttakaan. Ei mua voi kohdella niin, että kymmenen vuoden välein saan kaksi viikkoa aikaa sanoa, miltä musta tuntuu ja sitten taas hiljentyä.

Olen jokseensakin varma, että ajan kuluessa mä tulen pettämään Miestä. En hyväksy pettämistä missään muodossa enkä olosuhteeessa mutta jotenkin tuo on alkanut kirkastumaan mieleeni. Välillä haluaisin kostaa Miehelle rankasti mutta kun en voi tietää, miten se sattuisi häneen. Tuntuisiko siitä edes miltään? Muhun sattuisi, joten toistaiseksi pettäminen ei kuulu suunnitelmiin. Ajatuskin karmii :(

Ajatus on nyt entistä sekavampi. Mies on päivän reissulla noin 500km:n päässä kaverinsa lapsen hautajaisissa. Mäkin tunnen heidät. Mua ei huolittu hautajaisiin mukaan, Mies halusi mennä yksin :( Siitä mulla on omat epäilyni, miksi en saanut lähteä mukaan...