Mies kertoi vähän niinkuin ohimennen, että hänellä ei onneksi ole ollut ollenkaan vaikeaa olla poissa netistä, miltään sivuilta. Olisikohan se totta? Jotenkin mun on vaikeaa uskoa sitä. Mutta toisaalta Mies tietää kyllä, mitä tässä on pelissä, eli sen puolesta toivoisin, ettei valehtelisi. Jos meillä olisi seksiä, etenkin hyvää sellaista, uskoisin Miestä. Jos purkaisi muhun ne seksuaaliset energiansa, meillä olisi seksiä. Paljonkin. Hyvää seksiä. Mutta nyt kun niin ei ole, niin mietityttää kyllä paljon :(

Eilen tuli uusintana 5D:dokkari seksiaddiktioista.. Tuli joskus viime talvena ekan kerran. Katsoin sen silloin. Katsoin yksin, sillä Miehellä oli silloin yllättäen "töitä". Katsoin sen myös uudelleen tallennuksesta. Pääpiirteittäin se voisi kertoa Miehestä. Niin paljon samoja piirteitä ja juttuja siinä oli. Eilen en sitä pystynyt katsomaan, en. Mies oli katsonut ja siitä alkoikin puhumaan. On kuulemma paljon miettinyt tuohon addiktioonsa liittyviä asioita. Eilisestä dokkarista tykkäsi. (olen useita kertoja jo viime talvena kehoittanut Miestä katsomaan sen. Silloin ei halunnut, ei koske häntä.) Mies sanoi, että hän sai siitä jälleen lisää aihetta miettimiseen. Hyvä! Todella hyvä. Jospa se kuitenkin käy läpi tuota seksiaddiktiotaan? Jospa se kuitenkin haluaa siitä eroon? Yrittää siitä eroon? Kun tietäisi, kun tietäisi. Kun ilmassa on viitteitä siitä, että on paranemisprosessin alussa ja haluaa oikeesti parantua. Mutta kun ilmassa on myös viitteitä siitä, että netti pitää sitä yhä kiinni.

Mies sanoi pariinkin kertaan, että onneksi hänellä ei ole ollut vaikeaa olla erossa nettijutuistaan. Onneksi? Jos niin on niin onneksi ei ole ollut vaikeaa. Mutta nyt tulee väistämättä mieleen, kun eräs kanssa bloggaaja mietti, onko miehensä todella seksiaddikti vai onko hän vain paha. Että jos Mieskin noin helposti  pääsi eroon nettijutuistaan, niin onko hän oikeesti sairas? Vai onko hänkin vain paha. Vai onko molempia? Kehittänyt itselleen seksiaddiktion. Niinkuin olen ennenkin kirjoittanut, mä olen ollut helppo uhri. Olen vain ottanut vastaan kaiken ja surrut itsekseni. Sairastunut masenukseen ja muihin mutta tässä olen ollut, pois en ole päässyt. Miehellä on ollut helppoa jatkaa nettipanojensa kanssa.

Tällä hetkellä mä olen vahvempi kuin vuosikausiin. Kun rakastumisen tunne Miehestä kohtaan lähti yli vuosi sitten saadessani tietää Miehen touhuista ns. työn merkeissä erään naisen kanssa, mä aloin oman paranemisprosessini. Siitä tähän päivään on aika iso ero. Vieläkään en ole terve, monet oireet ovat todella vahvasti läsnä. Mutta silti, nyt jos erottaisiin, mä jäisin henkiin. Ja se on mulle iso asia. Asia joka ei ole ollut itsestäänselvyys koko suhteemme aikana.