Miehellä siis 11 päivää ilman nettiseksiä. Siihen on nyt pakko munkin uskoa, vaikka mietinkin välillä onko näin. Kertoi, ettei ole kunnolla edes ajatellut minkään sivun avaamista. Miehen käyttäytyminen on kyllä muuttunut nyt aika paljon, eli ehkä sekin kertoo toimintansa muuttumisesta. Alunperinkin uskoimme molemmat, että alku on varmaan helpompaa, kun on menossa ns. akuuttivaihe, eli tunteet ja kaikki vielä niin pinnalla. Jonkun ajan kuluttua, elämän tasoittua alkaa vasta ne vaikeammat ajat ja taistelu nettiä vastaan.

Mutta yli viikko! Siitä on hyvä jatkaa, Mies on itse varma, että tulee toinenkin. Ja tulee kuukausi. Ja monta kuukautta. Halusi, että iloitsisimme pienistä askelista ja noista viikko/kuukausi saavutuksista. Siitä olen samaa mieltä. Kun vain tietäisi, päästäänkö iloitsemaan myös vuosista. Sen jos tietäisi, olisi ihan eri fiilikset jatkaa. Kun tietäisi! Ei tiedä Mieskään, eikä onneksi lupaakaan muuta kuin yrittää ja toivoa, että niitä vuosia tulisi. Miehen mielestä menneet 11 päivää menivät hyvin, kivuttomasti. Sanoi myös, että on nyt jälkeenpäin tyytyväinen siihen, ettei tapaamiset onnistuneet. Samaa mieltä olen, että kuitenkin parempi, että pettämiset on jääneet vain nettiin eikä ollut live-elämässä. Vaikka nettiseksi ei todellakaan ole mitään _vain mutta on ainakin jäänyt ottamatta se liveseksi -askel ja se on hyvä.

Reilu viikko sitten siis luin Miehen viestittelyä. Viikko. Mikä viikko -kipua, epätoivoa, surua, tuskaa. Tuskaa todellakin. Myös paljon puhetta. Rehellisyyttä puhutuista asioista. Lupauksia. Itkua. Ymmärtämystä, ei ymmärtämystä. Ei tällaista todellakaan haluaisi elää :( Ei kokea edes murto-osaa tästä. Itse ei vain kaikkea valita. Itkettää. Miksi juuri minä jouduin osalliseksi tähän?? En mä ole ollut enkä ole niin vahva, että jaksan. Olen oikeasti tosi heikko :( Pitkään, todella pitkään luulin olevani täysin syyllinen Miehen käyttäytymiseen. En ollut sitä mitä Mies halusi ja siksi käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Mutta miksi se sitten oli minun kanssani?? Vastausta ei ole. Ehkäpä on niin, että seksiaddiktilla pitää olla se joku, jolta salata teot, jota vastaan tehdä ne tekonsa. Pitää olla joku pysyvä vierellä ja sitten lisäksi ne monet muut siellä netin maailmassa. Mä olen ollut tosi helppo uhri, jota pettää ja siinä mielessä en ihmettele ollenkaan, miksi Mies jatkoi nettailuaan. Jossain vaiheessa, siitäkin on jo todella pitkä aika, aloin kuitenkin tajuamaan ettei se täysin minusta johdu. Kyllä Miehen omallakin tahdolla ja haluilla on asiaan osuutta. Mä olen valehtelematta ollut mitä kiltein luppakorva, joka on totellut isäntäänsä häntää heiluttaen. Mutta ei ollut sekään oikea vaihtoehto pitää Mies tyytyväisenä. Olin vain väärä henkilö, sama se miten käyttäydyin. Aina kuitenkin väärin.

Eilen Mies oli jälleen seksiaddiktien ryhmässä mukana. Meni sinne mielellään ja odottaen. Tuli takaisinkin hyvillä mielin ja on ylpeä itsestään. Oli sielläkin iloinnut tuosta 11päivästä ilman nettisivuja, chatteja, keskusteluja seksistä. Olen niin tyytyväinen tuosta ryhmästä ja siitä, että Mies meni sinne mukaan. Ja se, että meni sinne heti eikä jäänyt viikkoja miettimään menemistään! Jos tilanne olisi minun kannaltani toinen, olisin minäkin ylpeä saavutuksestaan. Nyt olen vain tyytyväinen.