Menin nukkumaan. Makasin kauan ja mietiskelin. Yllätän itseni yhä miettimästä; mitä voisi tehdä, mitä olisi voinut tehdä, että tämä onnistuisi. Tulos on nykyään: mä en voi tehdä mitään, Miehen käsissä kaikki. Mä en todellakaan keksi mitään, miten olisin voinut pelastaa tämän. No, olisin voinut hyväksyä Miehen pelehtimisen rakkaan exänsä kanssa ja samoin hyväksyä ne sen nettipanot, myös lastensa huonon ja toisia alistavan käytös olisi pitänyt hyväksyä. Kolme asiaa. Oliisnko mä pystynyt vielä niihin? En :( Olen yrittänyt huonolla menestyksellä. Kyllä se olisi ollut nyt Mies, kenen olisi pitänyt tehdä seuraava siirto ja otata kerrankin askel meitä kohti. 
 
Mies tuli aikojen päästä sänkyyn. Meni sängyn toiselle reunalle, makasi kuin tinasotilas paikallaan, varoen koskemasta mua, kuin kylmä jääseinä olisi pudonnut siihen. Hetken ihmettelin, sillä vaikka meillä on ollut miten huonoa, aina ollaan oltu sängyssä vierekkäin, _ihan vierekkäin. Tuli siinä sitten mieleen, miten Mies on pari viimeistä päivää olllut tosi iloinen, iloisempi kuin ikuisuuksiin. Nyt sitten tulee sänkyyn eikä voi olla mun vieressä. Välinpitämättömyys paistoi todella kovasti. Vanhat merkit. Itkuhan siinä tuli, vaikka yritin kuinka estää :( Menin taas mielessäni läpi koko suhteemme, netin, exän, netin, panonsa, netin, mun hyväksikäytön, pettämisen, netin, raivot, mun haukkumisen. Myös sen miten olen Miestä rakastanut. Ja sen mitä olemme yhdessä tehneet, meidän suhde on todella joutunut kestämään äärettömän paljon. Päätyen mietinnöissäni siihen mihin aina, en kestä ajatusta että siinä Miehen vierellä on joku muu :( Se vaan ei sovi ajatuksiini, vaikka tiedän, etten minäkään siihen kuulu. En pysty täyttää paikkaa Miehen vaatimalla tavalla, kyllä mä sen olen oppinut kauan sitten. Mies kysyi kovalla (ei siis äänekkäästi, vaan kylmällä) äänellä, miksi mä itken. En pystynyt vastaamaan. Kysyi uudelleen. 
 
Jossain vaiheessa sanoi lukeneensa mun viimeisen kirjoituksen täältä ja ei voi ymmärtää, miksi itken, koska mullahan tuntuu olevan nyt kaikki hyvin. Mitäh, kaikki hyvin!??! Oli siis lukenut, kun kirjoitin ihmisestä, jolle olen voinut sydäntäni purkaa. "se, jolle sä olet puhunut". Kysyin: "miltä susta tuntuu?" Vastaus: "lopulta". Miehelle se oli kuulemma loppu, kaiken tämän meidän elämän loppu, että mulla on nyt joku, jolle olen puhunut ja ties mitä muuta olenkaan tehnyt. Kysyin muutaman muunkin miltä tuntuu -tyyppisen kysymyksen. Ei kuulemma hyvältä ja miten mä olen voinut tehdä niin. Oli meinannut jäädä sohvalle nukkumaan, koska ei voi olla mun vieressä eikä todellakaan voi koskea muhun enää. "Noniin, nyt sä tiedät miltä musta tuntuu kertaa sata sun teot. Sä olet vuosikausia pettänyt mua monien, monien kanssa ja tullut niiden panojen jälkeen monet kerrat mun viereen. Sä olet tullut exäsikin luota mun viereen. Miltähän musta on tuntunut?" "Niin mutta siinä onkin se ero, että mä en edelleenkään (hommat siis jatkuu?) ole tavannut ketään livenä" "Vitun hyvä puolustus taas". Että mulla nousee savu korvista aina tuosta! Joo, nettijuttunsa on todella utuisia, kaukana todellisuudesta mutta silti se nostettiin oikean elämän yläpuolelle rumalla tavalla, joten huono puolustus on. Jos pitää noin puolustella, miksi piti pettää?? 
 
Yö eteni lähes aamuun niin, että pakkasin jo joitain kamppeita ja herätin jo nuorimmaiseni lähteäksemme turvataloon. Mä olin aivan paniikissa ja jos mulla on vaihtoehdot juosta rekan alle tai vielä mut ja lapseni turvaan sekä itseäni että tätä elämää, valitsin sen turvatalon. Katsoin netistä heti vapaat asunnot, laitoin jopa kaksiot hakuun. Muutaman päivän päästä olisi päässyt muuttamaan.  Ei kerennyt siihen hätään. Mies ei kuulemma pysty muuttaa tästä ennen kun talo on myyty. Tämä, kun pitää kuulemma maksaa joka kuukausi. Juu, tiedän.
 
Jotenkin tilanne sit muuttui, että rauhotuin ja Mieskin sai suutaan vähän auki. En vaan voi ymmärtää, että sitä yhtälöä, että Mies vuosikaudet, koko suhteemme ajan, paneskelee virtuaalisesti (ainakin) vaikka ja ketä ja keitä, palvoo maata exänsä alla ja  mun pitää ottaa kaikki paska vastaan, kaikki raivot ja haukkumiset ja syytökset, miten turhaan epäilen häntä. Hän kun vain rakastaa mua ja hänellä ei ole muita, mä olen jotain aivan uskomatonta mitä ei ole ennen tavannut. (joo, nii varmaan olenkin, kun olen ollut niin saatanan heikko ja antanut kaiken tapahtua) Sitten mulla on yksi juttu, jota missään määrin ei voi verrata yhteenkään Miehen suhteeseen ja naps, Miehelle kaikki onkin loppu. Ja se, että kaikki tapahtuu sen jälkeen, kun ollaan puhuttu avoimesta suhteesta, Miehen sanoin kulissiliitosta. Eli siinä mielessä en ole tehnyt mitään väärää. Väärää vain se, että tuotakaan ei olisi pitänyt tehdä kun ollaan suhteessa. Ja siitä ne syytökset mua kohtaan ja miten Mies ei voi ymmärtää. Ei vittu voi ymmärtää!! Mun on pitänyt ymmärtää sen panoja aina! Nyt sitten hän onkin suurinpiirtein pyhimys ja mä olen pettäjä, joka pilaa kaiken. Hah, ei paljon tuo tunnu sillä mähän olen jo nyt pilannut kaiken. Meidän kaikkien elämän. 
 
Seuraavana päivänä ei mitään. Kun ei koko edellisyön puhetta olisi ollutkaan. Mies on normaali eikä sanalla tai ilmeellä tai eleelläkään palaa menneeseen. Miksi mulle kuitenkin on niin vaikee tajuta, että tämä kaikki päättyy? Kyllähän tuokin jo osoitti sen, että Mies ei välitä. Sanoinki tuosta yöllä ja vastaus oli vaan, että niinhän mä luulen (ettei hän välitä musta). Musta asia vaan on niin, että jos välittää, sen myös näyttää ja sen näkee, vaikkei erikseen näyttäisikään. Mä olen sitten varmaan niin kyynistynyt paska, etten enää näekään sitä, miten mua rakastetaan. 
 
Ja miksi se puhuminen on niin vaikeaa?? Sitä en koskaan opi tietämään.
 
Yöllä Mies vielä sanoi: "Kyllä mä haluan, että sä jäät ja uskon, että säkin haluat olla mun vieressä". "Kyllä mä haluaisinkin, jos asiat olisivat toisin". Niin mä ajattelenkin, en mä haluis lähtee, jos asiat olisivat toisin. Jos Miehelllä ei olisi nettiä eikä rakasta exäänsä, se riittäisi mulle vallan hyvin, en mä haluaisin mitään muuta. Mutta kun mä en riitä sille missään määrin eikä se halua luopua noista ongelmaa aiheuttavista asioista, niin... :( Mies tietää, että jos tänä päivänä päättää lopettaa, ja pysyy lupauksessaan, nettielämänsä (en edes tiedä, millaista se sillä nykyään on, kun en jaksa välittää) ja laskea sen läskin exänsä alas jalustalta tavalliseksi ihmiseksi, niin vuosi tästä päivästä eteenpäin alettaisiin purkaa kaikkea mm. puhumalla lasten kanssa. Enkä tarkoita nyt pelkästään Miehen omia. Vuoden aikana näkisi kyllä, onko Mies tosissaan vai ei. Mutta kun toinen ei halua, niin that's it.