Pian pari viikkoa vanha teksti:

Päivällä oli ajoittain todella vaikeita hetkiä. Alun shokki alkaa varmaan poistua ja tilalle astuu pysyvä karu todellisuus. Nyt alan kunnolla, oikeasti ymmärtää  millainen Mies todella on ollut. Tajuta, mitä tämä nyt on. Välillä tärisen paniikissa ja päätän lähteä heti. Ei musta ole elämään tätä, ei musta ole kulkemaan tässä rinnalla ihmisen kanssa, joka on kohdellut mua niin alhaisesti vuosikaudet. Joka on netissä harrastanut kaikkea mahdollista seksiin liittyvää ja joka on “tuosta noin vaan” valmis tekemään samat temput livenäkin. Ei, en tiedä onko musta tähän, niin kauan sitä on tapahtunut. Niin kauan olen elänyt kuunnellen Miehen valehtelua ja tekonsa kieltämistä. Niin monet kerrat mulle on karjuttu päin naamaa, että mun pitää luottaa häneen. Hän kuulemma on mulle luottamuksen arvoinen mutta kaikki menee vituiksi, koska mä en ota siitä luottamuksen kulmasta yhtään kiinni. Siksi meidän elämä on mitä on, ei hän kestä sellaista luottamuspulaa. Se ärsyttää, raivosi Mies kerran terapiassammekin, kun en uskonut hänen selitystään. Valehteli silloinkin nettisuhteistaan ja töissä olemisestaan. Onko Miehen nettisuhteet nyt oikeasti loppu? Ja koskahan hän kertoo minulle loputkin tekemänsä asiat? Lopunkin totuudesta??

Vaikka olen lukenut seksiaddiktiosta varmaan kaiken painetun tekstin, englanniksikin jotain, en silti ymmärrä. Tiedän, että se on nykyään luokiteltu samoin kuin alkoholismi tai peliriippuvaisuus toiminnalliseksi riippuvaisuudeksi. Mutta miksei niitä touhuja ole voinut lopettaa ajoissa? Jos Miehenkin kohdalla olisi totta se mitä sanoo, että lopetti chattailut yli vuodeksi, niin miksi aloitti uudelleen? Vuosi on aika pitkä aika toipua. Jos olisi halunnut addiktiostaan eroon ja halunnut mun kanssa _oikeaa elämää, silloin olisi ollut se vastuun kantamisen aika, silloin olisi voinut puhua mulle. Olisi tunnustanut. Asiasta puhuttiin silloinkin mutta hän kielsi kaiken. Jos vuoden on ollut ilman nettiä, niin koskahan tästä oikeasti ollaan kuivilla ...vuoden kuluttuahan sitä voi repsahtaa taas. Tai parempi kysymys, miksi hän ylipäätään pysyy kannassaan, että lopetti touhut yli vuodeksi?

Musta me elämme nyt hetkeä, jolloin ei pitäisi jättää kertomatta mitään olennaista. Mä tiedän edelleen asioita, joita Mies ei näemmä suostu kertomaan. Varmaan on myös asioita, joita en tiedä. Mutta nyt olisi se hetki, jolloin on aika kertoa niistä eikä jättää niitä salaisuuksiksi mieleen itämään. Ottaa riski, että paljastaa, jotain mistä mulla ei ole ollut hajuakaan. Kertomisen aika on nyt, ei vuosien päästä! Eikä ainakaan niin, että mä joudun kertomaan tai että saan jotain selville jostain. Sitten sillä on pahat seuraukset. Nyt ne pitäisi sanoa ääneen ja käsitellä. Uskon vahvasti, että paranemisprosessinkin kannalta siitä olisi enemmän apua kuin salaisuuksien pitämisessä. Jos luvataan olla rehellisiä, ollaan sitä pilkkuun asti. Kertominen sattuu mutta niin sattuu pettäminen petettyynkin. Välillä ihmettelenkin, miksi se yhä salailee tekojaan.

Olen mä itsekin harrastanut nettiseksiä, paljonkin. Enimmäkseen Miehen kanssa mutta myös muidenkin kanssa. Pettänyt en Miestä ole. Onhan siinä oma viehätyksensä mutta ei se oikeaa seksiä korvaa todellakaan. Mutta se, että tehdä sitä useita kertoja viikossa tai ylipäätään kirjoitella ja ylläpitää kiihottumis-olotilaa, fantasioida toisten miesten puolisoista, toisista miehistä, toisista naisista, mistä tahansa vähänkin seksiin liittyvästä, se on kaukana normaalista toiminnasta. Kaukana normaalista toiminnasta, jos se haittaa muuta elämää. Ja sitten, kun ne touhut on vielä eteneviä, eteenpäin meneviä, eli tapaamisten suunnittelua ja ajattelua koko ajan, suunnittelua mitä tapaamisissa tapahtuu, miten siellä ollaan. Olkoonkin, että tapaamiset eivät syistä tai toisista toteutuneet mutta silti. Kiihottua siitä mahdollisuudesta, että tapaa jonkun/jotkut. Täytyy olla todella sairas mieli tuollaista käytöstä ylläpitäessä. Mun mielestä, jos huomaa asian menevän liiallisuuksiin, asian olevan koko ajan mielessä, vievän liikaa aikaa ja energiaa, pitäisi olla vahva, pitäisi olla halua ja tahtoa lopettaa. Ajoissa. Jos Mieskin olisi ajoissa lopettanut, olisin ehkä pystynyt antamaan anteeksi, eläisimme nyt normaalia elämää. Jossittelu on turhaa, mutta väkisinkin sitä miettii tässä erivaihtoehtoja menneisyydestä.

Niin itsekäs olen ja Miehenkin tunteva, että väitän seuraavaa: jos Mies olisi terve, hän saisi ihan varmasti seksuaalisen tyydytyksen meidän suhteesta. Missään vaiheessa ei ole ollut niin, että Miehen on pitänyt lähteä hakemaan muualta jotain mitä ei meidän suhteessa saa. Nautimme samoista asioista, Mies on saanut kokeilla monia asioita joita ei edellisessä suhteessa saanut, jossain vaiheessa seksielämämme oli lähellä täydellistä. Lähellä siksi, että sitä oli liian vähän välimatkastamme johtuen.

Petetyn olo on niin paskamainen, kun näitä miettii :( Pyörittelee samoja fiiliksiä ympäriinsä ja miettii, että miksi. Miksi??