Noin 3,5 kuukkautta sitten Mies vihdoin jäi kiinni pettämisistään. Niiden kahden viikon aikana, joina juttelimme, tein päätöksen katsoa kesän ajan, miten elämä alkaa sujumaan. Ajattelin, että elokuun loppuun mennessä, tiedän mitä teen jatkon suhteen. Jos suhteemme olisi jatkunut edes niin avoimena kuin se kaksi viikkoa oli, en olisi miettinyt lähtemistä. Uskon, että kun asioista olisi puhuttu ja varsinkin, jos Mies oli pysynyt avoimena ja etenkin, jos olisi kertonut pettämisistään, mä olisin pystynyt jatkamaan elämää kanssaan. Toisinhan kuitenkin kävi. Ja koska kävi, eikä puhuminen jatkunut sitä kahta viikkoa pitemmälle, ei mulla ole hirveästi syytä jatkaa tässä. Ja koska mä edelleen tiedän niin paljon sen touhuista viime vuosien aikana, mua häiritsee se tieto. Häiritsee tietää jotain niin "sairasta" Miehestä, joka itse ei asiasta varmaan koskaan tule kertomaan. Nyt on muutama päivä elokuun loppuun ...enkä mä tiedä mitä tekisin :/

Realistisesti, eihän mulla ole mitään järkeä jatkaa elämää Miehen kanssa. Onko se sitten omaa epävarmuutta vai pelkoa tulevaisuudesta, mutta en mä ole vieläkään varma eroamisesta. _Tiedän_, että tällä tavoin mä en voi enää elää. Tämä on jo koettu, miten käy kun suhde ei ole avoin eikä läheinen. Mutta joku tässä kuitenkin tökkii niin, etten saa edes asuntohakemusta lähetettyä. Suuri syy on mun lapset. Vaikka en halua niiden saavan tällaista perhe-elämisen mallia, en halua muuttaa niiden elämääkään nyt. Kaikki on niin ristiriitaista ja silloin, kun mulla on aikaa miettiä, lopulta pää on ihan pyörällä eikä mitään valmista suunnitelmaa ole.

Mies on muuttunut muutaman kuukauden takaisesta. Paljonkin tietyissä asioissa. Moni asia taas ei ole parantunut ollenkaan. Jos ajattelee kokonaisuutta ennen toukokuuta ja toukokuun jälkeen, niin kokonaisuus on parantunut huomattavasti. Mutta riittääkö se mulle jatkossa? Edessä on myöhäissyksy ja talvi, ajat jolloin Miehellä vuodesta toiseen on tullut uusia, ihmeellisiä, hänelle elämäniloa ja paljon antavia asioita. Miten mä kestän epäillen ja miettien nuo ajat, että mitähän hän tänä vuonna on keksinyt? Tulisipa joku ja kertoisi selkeästi, mitä tekisin ja vieläpä järjestäisi asioita siihen suuntaan, niin seuraisin päätöstään mukisematta.

Oli pakko etsiä Yölinnun Sitä saa mitä tilaa -biisin sanat. Enpä ole aiemmin niitä ajatuksella kuunnellutkaan. Osui ja upposi, täydellisesti. Osui vaan aika väärällä hetkellä, kyyneleethän siitä tuli :( Olimme viikonlopuna monien tuttujen kanssa baaarissa, kun tuo biisi soi. Mies halasi juuri mua, kun taustalla soineen Sitä saa mitä tilaa -biisin sanat tunkiva tajuntaani .."Liian kauan toivoin, luotin, odotin"... Jalat meinasi pettää alta, paniikkikohtaus oli lähellä. Laitoin sit takin päälleni, että sain jotain tekemistä. Ja sain vaivihkaa pyyhkiä märät silmäni. Mä olen aina elänyt vahvasti biisien sanojen mukaan. Jotenkin ne aina tunkeutuu tajuntaan tietyssä elämäntilanteessa juuri oikein sanoin.

 Enää anna en itseäni pompottaa
Olet mennyttä, joku muu on tulevaa
Liian kauan toivoin, luotin, odotin
Paremmasta haaveilin
Nyt mä lähden, nöyryytä mua et enää milloinkaan
Painu vaikka huitsin Nevadaan

Sitä saa mitä tilaa
Ehkä opit sen sä nyt
Jos kaiken itse pilaa, on turha olla pettynyt
Sitä saa mitää tilaa
Täysin mitoin, tukkupäin
Hei, usko pois mun kultasein
Niin on juttu näin

Luulit aina mä sun pikku poikas oon
Mutta nyt kulta sä oot jäänyt paitsioon
Nyt saat hoitaa hommas itse, varså god
Etsi joku aivan muu, minä elän tästä lähin itselleni vain
Sinusta jo tarpeekseni sain

Sitä saa mitä tilaa
Ehkä opit sen sä nyt
Jos kaiken itse pilaa, on turha olla pettynyt
Sitä saa mitää tilaa
Täysin mitoin, tukkupäin
Hei, usko pois mun kultasein
Niin on juttu näin

Liian kauan toivoin, luotin, odotin
Paremmasta haaveilin
Nyt mä lähden, nöyryytä mua et enää milloinkaan
Painu vaikka huitsin Nevadaan

Sitä saa mitä tilaa
Ehkä opit sen sä nyt
Jos kaiken itse pilaa, on turha olla pettynyt
Sitä saa mitää tilaa
Täysin mitoin, tukkupäin
Hei, usko pois mun kultasein
Niin on juttu näin
Hei, usko pois mun kultasein
Niin on juttu näin

Niin. Tuo biisi on tehty kyllä omista kokemuksista! Sellaista intensiivisyyttä sanoihin sisältyy.

Tavallaan toukokuun alussa ja hieman sen jälkeen, jäin odottamaan, millaista elämä Miehen kanssa oikeasti olisi. Enhän ole elänyt päivääkään sen kanssa Oikeata Elämää. Miehellä on ollut satoja panoja/ihastuksia, sillä on ollut se rakas ex, sillä on ollut aina jotain muuta. Vuosia sanoin, että olisin niin tyytyväinen, jos olisin sen elämässä edes sijalla neljä. Tiedän, että sen ylemmäs en voi koskaan päästä. Tiesin myös että edes sille sijalle en pysty milloinkaan nousemaan. En mä tiedä, mikä mun asema Miehen elämässä on. Tiedän kyllä, että täysi kotiorja olen. Tämä orja vaan ei ole niin tiukasti elämän syrjässä kiinni, että sitä hirveästi kiinnostaisi kotityöt. Teen vain välttämättömät ja muilta suljen silmäni. Niitä muita on paljon. Johtuen osittain siitä, että kodistamme puuttuu sisustus lähes täysin. Muutettuamme tänne Miehen kotiin, ei Miestä kiinnostanut enää mikään täällä. Hänhän oli päässyt ihan uuteen elämäntyyliin kiinni -kotona oli lapsille hoitaja, hän sai tumputella töisssä aivan rauhassa, samalla pennut tuli hoidettua. Se häntä kiinnosti ja siihen hän satsasi.

Tätä taas kun mietin, valuu kyyneleet pitkin poskia. Nuorimmaiseni on hyvin pienestä tutustunut Mieheen, tykkää hänestä Paljon. Olimme asuneet täällä pari viikkoa, kun tämä lapsi sanoi, että "äiti, miksi me muutettiin tänne, kun sä et ole enää koskaan iloinen etkä tee meidän kanssa mitään eikä *Mieskään* taida vieläkään rakastaa sua". Tämä lapsi on jo pienestä ollut aikamoinen sanaseppo ja pohtija. Jatkoi tätä juttuaan "ketähän *Mies* rakastaa nyt, rakastaakohan *A:ta* vai *B:tä*. Äiti, mä en kyllä haluaisi, että sä oot aina surullinen, kun mulla on vaan yksi äiti. Jos äiti on surullinen niin sen lapsetkin on surullisia. Mä en haluaisi olla surullinen. Voisinkohan mä muuttaa isän luo, ettei mustakin tulisi surullinen." Muistan tuon varmaan loppuelämäni sanasta sanaan. Millainen äiti tekee lapsilleen näin, että muuttaa ne tutusta, hyvästä ympäristöstä tällaiseen ympäristöön, jossa muutaman vuoden ikäinen lapsikin tajuaa kahdessa viikossa, että mikään ei ole hyvin. Mä olen aina välttänyt puolellakaan sanalla sanomasta Miehestä mitään pahaa tai yrittänyt olla paljastamatta, millainen se on oiekatsi on. Ihan viime kuukausina tähän en enää ole kyennyt. Mutta aiemmin, en todellakaan halunnut lasetn tietävän mitään. Ei se ole heidän asia. Ja vaikka Mies on tekojan tehnyt, en silti ole halunnut paljastaa häntä kenellekään. Jälkeen päin ajatellen, olisi varmaan pitänyt. Olisi jäänyt monet puheet muilta pois, miksi mä käyttäydyn niinkuin käyttäydyn. Olen varma, että olisin silloin saanut sympatiaa ja ymmärrystä osakseni. Kun me joskus erotaan Miehen kansssa, sitten mä tulen kertomaan läheisilleen Miehestä. Sen olen päättänyt ja se pitää. Uskon,  että se on myös Miehelle hyväksi, että saa kohdata tekonsa. Yrittää aloittaa sitten puhtaalta pöydältä. Vähän itsekkäästi ajattelen myös, että siten saan omaa mainettani puhdistettua.

Tulen aina kantamaan huonoa omaa tuntoa lasteni vuoksi tästä elämästä. Kärsin jo nyt, kun ajattelen millaisen mallin ne saa :( Kyllä musta riidellä saa ja lapset saa sen nähdä. MUTTA niiden ei kuulu kuulla kaikkea paskaa, mitä toinen suustaan suoltaa. Ei, ne puheet ei ole lasten, pienten eikä isojen, korvia varten! Toinen mutta. Lasten kuuluu nähdä myös se miten riidat sovitaan. Se on ollut mulle ennen ehdottoman tärkeä. Vanhin lapseni seurustelee ja hänen kanssaan olen puhunut siitä, miten sitä seurustelukumppania pitää kohdella. Onneksi siellä on kaikki hyvin ja huomaan, että toiminta on sellaista, mikä kuuluu oikeaan parisuhteeseen. Olen hänelle myös suoraan sanonut, että ikinä, koskaan, milloinkaan toista ei saa loukata eikä missään tilanteessa pettää. Se on pahinta mitä voi toiselle tehdä ja toinen ei välttämättä pääse siitä koskaan yli. Jos toinen ei riitä, suhde pitää lopettaa ensin.

Otsikkoon palatakseni, elokuu siis lähestyy loppuaan. Mä pelkään, että mä jään tähän ja herään vanhana huomaamaan, että elämä se siinä sujahti ohi huomaamattani. Huomasin sen kyllä jatkuvasta pahasta olostani mutta mielsstäni elämään kuuluu muutakin. Mm. Rakkaus. Isona asiana rakkaus. Ja seksi, etenkin seksi. Kun noita ei ole, mitä elämässä on?