Kävimme tuolla kesäkuun lopulla, teksti kirjoitettu myös silloin. Käynti alkoi sillä, että terapeutti pyysi meitä erikseen kertomaan edellisestä käynnistä. Tykkäsimme molemmat. Omalta osaltani sanoin, että parasta se, että sain puhuu ja mua kuunneltiin. Myös se, että Mies puhui. Olen niin tyytyväinen, että lähti tuonne mukaan. Tuo terapeutti laittaa sen todella puhumaan ja miettimään ja perustelemaan.

Mä en rakasta Miestä, vastasin terapeutin kysymykseen. Miltä tuntuu kuulla se, kysyi teraputti Mieheltä. Mies vastasi apeana, että eihän se kivalle tunnu, vaikka on sen tiennytkin. Oli pakko katsoa Miestä, koska kuulosti niin uskottavalle. En tiedä mitä Mies ajatteli esim. seitsemän vuotta sitten. Ettei tekonsa tulisi koskaan ilmi? Hän ei joutuisi koskaan vastuuseen teoistaan? Mun tunteiden kuolema on ihan vaan tulosta noista teoista. Netissä ja livenä. Se Miehen eräs tärkeä asiakas taannoin, oli vain piste iin päälle, rakkaus loppui siihen paikkaan. Niin, eipä sillä mun rakkaudella Miehelle mitään merkitystä ole ollutkaan, ei se muuten olisi noita netti ja livetekojaan tehnyt. :( Ei olisi ex ollut niin suuressa roolissa, ei. Mies sanoi rakastavansa mua äänellä, jonka melkein uskoin. Siis uskoin, että tarkoittaa sitä oikein todella. Terapeutti sanoi tähän, että onpas outo tapa näyttää rakkaus. Niin, sanoi Mies. Mä niin toivoisin, että se joskus miettisi, mitä tuolla puhutaan ja muistaisikin niitä.

Ehdotin Miehelle ekan kerran avointa suhdetta yli kuusi vuotta sitten. Puhuttiin myös siitä. Sanoi terapeutille samaa kuin mullekin aina, että ei haluu jakaa mua. Kuitenkin mä olen joutunut pakosta ja multa kysymättä jakaa Miehen. Sinänsä hassua sanoo noin, koska eihän se ole koskaan täysin mun ollutkaan. Avoimessa suhteessa Miehen toinen huoli on se, että mä saattaisin rakastua johonkin. En kiellä sitä, hyvin mahdollistahan se olisi, jos saisin joltain huomiota ja seksiä ja pystyisin taas osallistumaan seksiin. Vieraan kanssahan se onnistuisi. Terapeutti kertoi esimerkin avoimesta suhteesta. Mies teki reissutyötä ja naista ei niin seksi kiinnostanut. Ehdotti avointa suhdetta ja yhdessä sopivat siitä. Molemmat olivat tyytyväisiä. Nainen kotona, koska avoimesti oli sovittu näin. Mies tienpäällä ja muutaman kerran vuodessa käytti sopimusta hyväksi. Mutta sitten hän rakastui ja alkoikin tapailla tätä naista. Vuoden verran tapailivat ja sitten kertoi vaimolleen. Päätyivät terapiaan, koska vaimolle tilanne oli nyt aivan kaaottinen. Päättivät jatkaa yhdessä, mies vaihtoi työpaikkaa ja kaikki hyvin. Mies ei kertonut, että oli luvannut tälle uudelle rakkaalle tavata hänet jonkun ajan kuluttua.. Sehän siinä on riski. Mutta aika ihastunut, jos ei muuta, Mieskin on ollut nettipanoihinsa :( Mutta sanoinkin, että jos suhde Miehen kanssa jatkuu, kyllä se tulevaisuudessa on avoin suhde tai sitten mä alan tosissani miettii samoja tekoja kuin mitä Mies on mulle tehnyt. Paitsi, en mä nettiä halua, en tietokonetta, enkä itseäni. Kyllä mä haluan oikeaa miestä ja oikeaa rakastelua. En mitään haavemaailmaa netissä, olkoot sitten miten helppoa tahansa. Se ei mitenkään korvaa oikeaa seksielämää, ei vaikka kuka mitä muuta väittäisi.

Puhuimme siitä, petänkö mä Miestä. En petä mutta olipas vaikea näyttää se toteen. Ekanahan tietty oletettiin, että netissä, koska Mieskin. Mun tietokonehistorian voi katsoa koska vaan, sen ei pitäisi tyhjentyä, kun tyhjäämällä. (pitäiskin tarkastaa, että onhan se niin, ettei tule turhaa konfliktia siitä) Toiseksi, ei mulla oikein ole sopivaa aikaa eikä mahdollisuuksia nettisuhteisiin eikä ainakaan nettipanoihin. Päivällä en voi, illalla en voi. Teraputti yritti sanoa, että riittääkö Mies mulle ja sen takii en tarvii muita suhteita. No, nykyäänhän se ei niin ole, koska tunteita ei niin paljon ole. Ja toiseksi, seksin suhteen Mies ei riitä todellakaan. Puhuinkin siitä, miten tuo on mulle hassun ristiriitainen juttu, koska en halua Miehen joutuvan kärsimään samaa kuin mä. Olen itse kärsinyt niin paljon pettämisestä, että en halua jakaa sitä toiselle. En Miehellekään. Ei mulle siitä parempi olo tulisi, päinvastoin. Nyt on puhdas omatunto, sitten olisi kaiken lisäksi vielä huono omatuntokin. En halua. Mies taas heitti niitä omia juttujaan… Eli mä kuulemma aina kotona ollessani suljen tietokoneen selaimen (vai oliko se välilehden), kun hän kulkee ohi. Olin aika huuli pyöreänä, vaikka on aiemminkin väittänyt samaa. Tottahan tuo ei täysin ole. Sen verran myönnyin, kun arvelin, että jos olen kirjoittanut jotain sähköpostia, jota en haluu Miehen lukevan, esim. jollekin teistä, lukijat. Ne on vain mun juttu, eivät kuulu Miehelle. Mutta vähemmän olen niitä iltaisin tehnyt, en vaan alkanut tuolla vääntää siitä.

Saatiin melkein väittely aikaan aiheesta Miehen työ.  Mies sanoi: ”Sä et päästä mua töihin ja se mun töissä oleminen on suurin meidän ongelmista”. Voi jeesus… Terapeutti kysyi, että oletko lomalla… en … eli käyt töissä… no, käyn mutta se on ongelma. Mä en ole ikinä enkä tule ikinä sanomaan Miehen työn tekemisestä mitään. Se ei voi edelleenkään käsi sydämellä sanoa, että olisin kieltänyt sillä työn tekemisen tai töihin menemisen. Valehtelee tosi rankasti, jos niin sanoo. Enkä myöskään ole siltä koskaan evännyt töihin menemistä. Mitenhän mä sen oikein tekisin :D Terapia oli keskiviikkona, maanantai-illan Mies oli töissä ties miten myöhään (tuliaisena likaiset kalsarit, jeps. En tutkinut mutta oli riisunut ne likapyykkiin, josta laitoin pyykkiä koneeseen). Soitti töistä, olin kaupan kassalla silloin. Sitten hiljeni, alkoi kuulua tietokoneen naputusta. Mulla alkoi kädet täristä, jalat täristä, sydän hakkasi tuhatta ja sataa, naama hikoili, hengitys hidastui, pakokauhu alkoi iskeä. Kaupan kassalla! Sanoin, etten haluu puhuu enää, moi. ”Mä teen tän loppuun ja tuu sit himaan”. Jep, siinä meni kolmisen tuntia. Ja todellakin tiedän, että homma jota teki (jos teki), ei kestä kolmea tuntia! Puhuttiin tuosta terapiassakin ja Mies ei missään välissä kieltänyt, etteikö olisi tehnyt jotain muuta netissä/livenä kun sitä työtä, mitä sanoi tekevänsä. Mies hermostui ja sanoi, ettei todellakaan ala mulle kertomaan kaikki töitään ja menojaan päivän mittaan. No, ei varmaan alakaan sittenhän se raukka paljastuisi, tulisi ilmi työt ja muut exiensä kanssa. Tiedän niistä jo nyt ihan riittävästi vuosien varrelta.

Tuosta päästiinkin puhumaan luottamukseen ja millä sitä voisi saada. Miehen mielestä ei millään. Mä joskus ikuisuus sitten ajattelin, että Mies ei ole tyypillinen mies joka ei osaa ajatella ja katsoa samalla. On se ja vieläpä yksinkertaisemmasta päästä. Jos luottamusta saisi sillä, että kertoisi töistään _rehellisesti_, ei valehtelisi jne, niin miksi hän ei ole valmis noihin? Siksi, kun sen pitää aina vaan salailla juttuja ja kieltää kertomisen täysin. Miten mä muuten voisin luottaa kuin saamalla rehellistä puhetta, rehellisiä tekoja? Tätä kysyi myös terapeutti. Mies vaan inttää, että hän on tehnyt kaikkensa mutta en mä luota ja töistään hän ei rupea enempää kertomaan. Onko oikeasti vaihtoehtoja? Jos toinen ei halua olla luottamuksen arvoinen, niin minkäs mä sille voin. En yhtään mitään. Vähän sama kun 150kilonen päivittäin ison kasan herkkuja syövä alkaisi laihduttaa mutta kieltäytyy ehdottomasti lopettamasta herkkujen syömisestä, ei suostu edes puhumaan asiasta, raivostuu, kun hänelle edes ehdotetaan, että pullat poi. Jos kilot on tulleet herkkuja syömällä, millä ne lähtee pois? Lopettamalla se herkkujen syöminen. Niinhän sen luulisi menevän tuossa luottamus asiassakin.

Mies sanoo siis ymmärtävänsä, miksen luota häneen. Yrittää ymmärtää. JOS hän ymmärtäisi, olisi meidän suhteen rakentaminen aloitettu jo aikoja sitten ja yhtä akuan sitten hän olisi lopettanut _kaikki_ salailtavat tekonsa. Ei Mies ois ensimmäisen heikon hetken tullen palannut nettipanojensa syleilyyn vaan hän olisi puhunut mulle ja tullut mun luo. Jokin tässä yhtälössä tökkii mua ja pahasti. Mies on töissä tehnyt suurimman osan noista nettijutuistaan. On valehdellut siellä olostaan, on ollut erittäin myöhään jopa puolen yön jälkeen ”töissä”, on tehnyt touhujana kotona kun luuli mun nukkuvan. On pettänyt mua paljon, on päivittäin ylläpitänyt näitä seksisuhteitaan, haaveillut ja sopinut tapaamisista, tapaillut exäänsä, exiään, pannut ketä pannut en tiedä, eikä enää väliäkään. Sitten ärsyyntyy, kun puhumme hänen töistään. Ei voi ymmärtää, miksi se on ongelma. Ei voi ymmärtää? Nyt sitten Mies onkin (taas) lopettanut nettielämänsä ja töissä tehdään vaan ja ainoastaan töitä. Mun pitäisi uskoa se. Tuosta noin vaan. Epäilemättä. ja varsinkaan kun juuri mikään ei osoita, että toisin olisi tällä kertaa. Sekin, jos meillä on viikko tai kaksikin väliä rakastelussa ja Mies ei laukea todellakaan heti. Mitä siitä pitäisi ajatella? Onpas kestävä. No, sen tiedän todella kokemuksesta, että jos viikkoon ei naida, ei se kestävyys todellakaan ole sitä luokkaa kuin se monesti meillä on.
Sen sain myös kuulla, että ei halua mua siksi, koska olen aina naama mutrulla. Niin, että se on peiliin katsomisen paikka, oma syyni, kun en saa. Toisaalta, Mies aina vakuuttaa että se haluu mua.

Joka suhteessa on salaisuuksia, jokaisella ihmisellä on salaisuuksia –tästäkin puhuimme. Joo, totta ja musta se on fine. Mutta. On kaksi eri asiaa puhua suhteesta, joka on normaali ja suhteesta, joka ei ole normaali. Jälkimmäiseen kuuluu suhde, jota varjostaa puolison seksiaddiktio. Normaalissa suhteessa musta puolisot voivat esim. chattailla eikä se ole mikään ongelma, koska suhde on normaali, perustuu mm. rakkaudelle. Mutta sama ei käy petturisuhteessa, se ei perustu kuin valheelle ja toisen hyväksikäytölle. Siinä pettämistä on kaikki salailu, etenkin netti jos ongelma on siellä. Suhteeseen jossa petetään, ei mahdu tuollaisia salaisuuksia. Sen mahdollisuuden on se pettäjäpuoliso vienyt mennessään ja siitä on turha nurista jälkeenpäin.

Kaiken kaikkiaan hyvä käynti oli tuo. Mieskin tykkää, sanoo sen aina jälkeenpäin. Toivottavasti sille jää jotain sieltä mieleen, jotain mitä terapeutti sanoi, jotain mitä minä sanoin. Silti tällaiselta terapialta menee vähän pohja pois, kun asioista ei jälkeenpäin puhuta –puhutaan siellä huoneessa ja that’s it. Mutta ehdottomasti parempi niin kuin että ei edes tuota tunnin verran puhetta.