Mies sanoi yksi päivä, että olemme läheisempiä kuin pari viikkoa sitten. Että minä olen läheisempi, tulen lähelle eri tavalla. Myönnän. Yksi iso syy on se, että vielä kaks viikkoa sitten mulle valehdeltiin systemaattisesti suut ja silmät täyteen mitä uskomattomia valheita ja selityksiä. Nyt mulle ollaan oltu rehellisiä, on vastattu kun kysyn. Mies on tunnustanut tekonsa. Toinen syy on puhuminen. Mies on puhunut mulle ekaa kertaa suhteemme aikaan normaalisti, rehellisesti. Muutenkin puhuessaan kohdellut mua kuin ihmistä. Kolmanneksi mä tarvitsen paljon läheisyyttä. Aikoihin sitä ei ole ollut tarjolla poissa olevan Miehen takia. Vaikka Miehen vierellä on vaikeaa olla, olen ollut silti. Toisaalta sellaistahan se on ollut aina. Olenhan mä aina viereen mennyt, kainaloon, vaikka olen pahat tekonsa tiennyt. Itse elänyt siihen nähden yhtä lailla kaksoiselämää kuin Mieskin.

On meillä ollut seksiäkin tässä. Mies ihmetteli, miten voin olla. Niin. Mullehan ei loppujen lopuksi mikään ole siinä suhteessa muuttunut. Seksiä on lähes aina ollut tarjolla Miehen halujen mukaan. Tai enemmänkin kiinnostuksen mukaan -kun hän on saanut itsensä tsempattua olemaan mun kanssa, on seksiä ollut. Harvoin :( Nyt sitä on ollut normaalia enemmän. Ja jos en ihan väärin ole fiilistellyt, Mieskin on nauttinut siitä. On jopa pariin kertaan lauennutkin mun kanssa. Se ei ole mikään itsestään elvyys meillä ollut. Se onkin aina ollut mulle pienoinen ongelma henkisellä tasolla. Mies on selitellyt milloin syömillään lääkkeillä, milloin milläkin. Loukkaantunutkin, kun asiasta on puhuttu. Musta varsin loogista ja selvää, että jos käyttää nettiä, ihmisiä chateissa, mesessä kiihottumiseen ja ylipäätään seksiin, ei pääse samalle tasolle oikeassa seksissä. Varsinkaan puolisonsa kanssa, jota pettää. Kaikilla ei tietenkään näin ole mutta Miehen omatunto on vuosia tuntunut olevan kyrvässään -mun kanssa on ongelmia, netissä ei ole. Nähtäväksi jää, jos nettitouhut on kokonaan loppu, miten tuo puoli “paranee”.

Se mitä mä en pysty vieläkään tekemään on suuteleminen. Haluaisin kyllä, olen aina rakastanut suutelemista. Mutta nyt ei voi. Mielikuvat siitä, miten Mies odotti toisen suudelmia ja miten kuvaili sitä ja meni asioiden edellekin jo haluamalla niitä jatkossa paljon ja usein lisää, on liian voimakkaina vielä mielessä :( En mä halua olla niille suudelmille sijaiskohde, kun ei saanut suudella sitä jota eniten olisi halunnut. En mä voi. Yhtenä päivänä meinasin kyllä suudella Miestä ihan spontaanisti niinkuin ennenkin mutta sitten se tuli se isku selkärangasta.. mähän oon mä, en voi. En ainakaan kestäisi, että mut pukattaisiin pois. Miksi kaikki on niin vaikeaa? Vaikeaa olla suutelematta mutta vielä vaikeampaa on suudella.