Kävin siis toistamiseen samalla terapeutilla, aloitimme terapiani. Astuin huoneeseen ja terapeutti sanoi, että aloitetaan tänään kysymyksellä, miltä sinusta tuntuu juuri nyt. "Juuri nyt tuntuu todella pahalta.." Siitä se sitten lähti se istunto. Sopivasti seuraavana päivänä tuosta yöllisestä episodista. Sanoin pariinkin kertaan, etten parempaaan aikaan olisi tuonne voinut päästä! Terapeutti sanoi mulle, että nyt olisi hyvä aika uudelle alulle. Koska yöllä oltiin puhuttu jo vähän, siitä olisi hyvä jatkaa. Olin samaa mieltä, mutta mitä teen. "Mietitäänpäs sitä", sanoi terapeutti. Normitilanteessahan mä olisin kysynyt Mieheltä, että miltä nyt tuntuu ja mitä hän on miettinyt päivän aikana tai onko miettinyt mitään. Mutta en mä voi kysyä Mieheltä sellaista. Halusin mutta en voinut, koska vastaanotosta ei voi tietää. Kyllä mä oikeasti olisin halunnut tietää. Ja kun nyt tuntuu kuitenkin sillekin, että turhaa, kaikki on niin turhaa, koska ei halutakaan selvittää asioita. Parempihan niiden on vaan antaa olla ja paisua ja kun ollaan erottu, unohtaa kaikki. Miehelle niin helppoa, mulle ei todellakaan. Hän aloittaa alusta jonkun kanssa ja on oma rakastettava itsensä (miten tulikaan mieleen, miten Mies viime jouluna eräänä yönä kynelehti ja sanoi, että voi kun mä uskoisin, ettei hän ole enää se sama paska mikä oli aiemmin. Hän on lopettanut nettijuttunsa ja haluaa ja kantaa vastuunsa ja haluaa meille vain kaikkea hyvää. Muutama kuukausi siitä ja vihdoin tunnusti, ettei hää mitään ollut lopettanut..), unohtaen kaiken paskan, mitä mun kanssa on kokenut. Mä en voi tehdä samaa. Mä en pysty unohtaa, koska mä niistä olen kärsinyt ja saanut vakavat seuraukset kroppaani ja mieleeni :( Kaiken sen keskellä mua odottaa yksinäinen elämä, eli ei kovin ruusuiset tulevaisuuden näkymät.
maanantai, 13. elokuu 2012
Terapia alkoi
Kävin siis toistamiseen samalla terapeutilla, aloitimme terapiani. Astuin huoneeseen ja terapeutti sanoi, että aloitetaan tänään kysymyksellä, miltä sinusta tuntuu juuri nyt. "Juuri nyt tuntuu todella pahalta.." Siitä se sitten lähti se istunto. Sopivasti seuraavana päivänä tuosta yöllisestä episodista. Sanoin pariinkin kertaan, etten parempaaan aikaan olisi tuonne voinut päästä! Terapeutti sanoi mulle, että nyt olisi hyvä aika uudelle alulle. Koska yöllä oltiin puhuttu jo vähän, siitä olisi hyvä jatkaa. Olin samaa mieltä, mutta mitä teen. "Mietitäänpäs sitä", sanoi terapeutti. Normitilanteessahan mä olisin kysynyt Mieheltä, että miltä nyt tuntuu ja mitä hän on miettinyt päivän aikana tai onko miettinyt mitään. Mutta en mä voi kysyä Mieheltä sellaista. Halusin mutta en voinut, koska vastaanotosta ei voi tietää. Kyllä mä oikeasti olisin halunnut tietää. Ja kun nyt tuntuu kuitenkin sillekin, että turhaa, kaikki on niin turhaa, koska ei halutakaan selvittää asioita. Parempihan niiden on vaan antaa olla ja paisua ja kun ollaan erottu, unohtaa kaikki. Miehelle niin helppoa, mulle ei todellakaan. Hän aloittaa alusta jonkun kanssa ja on oma rakastettava itsensä (miten tulikaan mieleen, miten Mies viime jouluna eräänä yönä kynelehti ja sanoi, että voi kun mä uskoisin, ettei hän ole enää se sama paska mikä oli aiemmin. Hän on lopettanut nettijuttunsa ja haluaa ja kantaa vastuunsa ja haluaa meille vain kaikkea hyvää. Muutama kuukausi siitä ja vihdoin tunnusti, ettei hää mitään ollut lopettanut..), unohtaen kaiken paskan, mitä mun kanssa on kokenut. Mä en voi tehdä samaa. Mä en pysty unohtaa, koska mä niistä olen kärsinyt ja saanut vakavat seuraukset kroppaani ja mieleeni :( Kaiken sen keskellä mua odottaa yksinäinen elämä, eli ei kovin ruusuiset tulevaisuuden näkymät.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.