Miksi tunteiden näyttäminen on niin vaikeaa? Tai puhuminen? Niputann nuo vähän samaan kategoriaan -helppoa tai vaikeaa. Puhumisen vaikeutta olen Miehen kohdalla ihmetellyt ja pähkäillyt moneen kertaan. Meilläkin tuolla puhumisella olisi saatu suuria aikaan, vältetty jopa ero. Mutta kun toinen ei halua, ei häntä kiinnosta eikä näe puhumista tärkeänä ollenkaan, ei voi mitään. Koska asioista puhuminen on paskan ja samojen asioiden jauhamista, eihän sitä kannata tehdä. Mun kanssa. 
 
Eilen itkin suurimman osan päivästä. En voi sille mitään :( Nyt on kun eroaminen on todella pinnalla, Miehestä on tullut jälleen iloinen ja pirteä. Eilen tulin katsomasta asuntoa, Mies naureskeli telkkariohjelmalle ja yritti sanoakin siitä jotain. Mä en vaan voi toimia niin, jos mulla on paha olo, mulla on paha olo ja ahdistaa. Jos tunnen jotain, en mä pysty peittelemään sitä, vaikka yrittäisinkin. Tai muuttamaan tunnetilaa. Kaikesta huolimatta mulle tämä ero ei ole mikään pikkujuttu, vaikka ei ole Miehen pettäminenkään pikkujuttu. Mä putoan todella tyhjän päälle ja menetän ihmisen viereltä. Ristiriitaista, koska tuo ihminen on kohdellut mua niin väärin ja huonosti. Silti tykkään siitä :( 
 
Myöhemmin sängyssä sanoinkin, että toivoisin niin, että tämä eroprosessi olisi mullekin yhtä helppoa ja iloista kuin Miehelle. Mä en vaan osaa ottaa eroamme edes helpottavana asiana, koska sattuu niin paljon. Mies sanoi tähän, ettei se ole helppoa hänellekään, hän ei vain näytä sitä. Ei näytä? Mulle? Viime keväänä Mies sanoi samaa, kun mä paniikissa itkin ja yritin puhua, että ei ole helppoa hänellekään, hän ei vain voi näyttää sitä. Hän ei voi menettää kontrolliaan. Mä en oikeasti ymmärrä tuota :-O  Olisiko välillä hyväkin ja puhdistavaa menettää se kontrolli näin, antaa sen tunnetilan viedä. Ettei se mene aina vain tietokoneen äärellä ja raivokohtauksina mua kohtaan. Kyllä Mies osaa tunteet näyttää, on osannut muakin kohtaan aikoinaan ja aikoinaan exänsä ero itki todella moneen kertaan. Miksei sitä voisi nytkin heittäytyä ja näyttää miltä tuntuu? Antais mennä kerrankin. Se vaikeushan mulla on MIehen kanssa ollutkin, etten tiedä, miltä siitä tuntuu, miten se ottaa asiat. Kun raivo on ainut tunnetila, minkä se näyttää. Silloin voin sitten vain päätellä, mistä se johtuu. Kun nytkin erosta puhuttaessa, Mies naureskelee ja tulee lähelle, mitä ei hetki sitten enää tehnyt. Mitä voin siitä muuta päätellä kuin, että odottaa eroa, haluaa eroa ja on iloinen siitä? En oikein mitään. Kyse on kuitenkin aikuisesta ihmisestä, ei lapsesta joka ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi. Mies sanoo, ettei halua erota ja haluaa olla mun kanssa mutta mistään en sitä oikein huomaa. Eikö omakin elämä olis helpompaa ja rennompaa, kun relais vähän? Näyttäis että haluaa olla mun kanssa -olisi lähellä, puhuisi. Arkirakkaus on musta parasta rakkautta. Niin yksinkertainen asia kuin puhuminen ja tunteiden näyttäminen -miten paljon niillä saisikaan aikaan. Siis sanoilla, joita ei tarkoita ja joita sanotaan vain sanomisen ilosta, ei ole mitään merkitystä. "sua mä haluan, sun kanssa mä hauan olla", ei ne merkitse mitään, jos niitä ei käytännössä huomaa. Jos taas oikeasti haluaa erota, eikös senkin voisi sanoa reilusti "haluan erota, kosoa tästä ei tule mitään/en pysty olemaan netistä pois/en pysty elämään vain sun kanssa/ en rakasta sua/en siedä sua/en halua tehdä töitä suhteen eteen" ...mitä vain, mikä on totta. Ei selityksiä, ei valehtelua, vaan totuus.
 
En sitten ottanut katsomaani asuntoa. Eilen Miehen käytöstä illalla ja yöllä seuratessani olin sitä ottamassa mutta aamupäivällä päätin toisin. Jos pelkästään rappukäytävän haju saa melkein hyppäämään alas parveketasanteelta, kannattaako sitä sen takia ottaa? Tulin siihen päätökseen, ettei. Samanlaisia, samanhintaluokan ikäviä kämppiä on kyllä tarjolla. Niihin kunnollisiin mulla ei nyt ole varaa.  Laitoin asiasta Miehellekin viestiä, että kestäis mua vielä hetken, kyllä mä pian jonkun otan. Kyllä hän kuulemma kestää mua kun mä kestäisin häntä. Vastasin niin kuin asia on, että kyllä mä häntä kestän mutta tekojaan en.  Hänhän ei kestä sitä millainen mä olen. Ihan en vastausta ymmärtänyt mutta jotain sellaista, että jos hän ei tee mitään nettijuttuja, niin mä en käyttäydy niin kuin käyttäydyn. Niinhän se menee.. Miehen pitäisi vaan tajuta se, että jos nyt lopettaisi (siis oikeasti lopettaisi) kaikki nettitouhunsa, niin pelkästään sillä ei meidän suhdetta pelastettaisi. Enää. Ikävä kyllä :( Touhunsa ovat saaneet aikaan niin paljon seurauksia, niin paljon oireita, niin paljon pahaa mieltä ja pahoja sanottuja sanoja, ettei niitä voi jättää taakse tuosta noin vaan. Ei kukaan meistä. Eli jos touhut loppuisivat nyt 100%:n varmasti, alkaisi puhuminen, puhuminen, puhuminen. Sillä voisi tämän suhteen pelastaa. Mutta kun se on se, mitä Mies ei halua tehdä, ei ole valmis antamaan itsestään niin paljon mun ja meidän hyväksi, niin mitä tässä voi tehdä. Palata otsikkoon: rakastin joskus niin, että kipeää teki. Se ei riittänyt. Nyt jo  ikävöin niin että kipeää tekee :(