Mies on töissä.

Mies soitti tänään ja siinä kävi ilmi, että illalla menisi töissä myöhään –ensin muualla kun firmassaan, sitten pakkaavat autoon huomiset työkamat ja sitten niillä on vielä yks työjuttu. Jep. Toisen pennuistaan olisi pitänyt olla Miehellä luonaan tänään mutta koska sillä menee töissä myöhään, ei tuo tietenkään tulekaan. Mulla puolestaan on jo pitkään pitänyt olla työkeskustelu asiakkaan kanssa kotonani, jossa luonnollisesti Mies ei saa olla paikalla. Tätähän Mies ei ymmärrä. Mies tietää tämän mutta ei koskaan voi sanoa etukäteen, jos sillä on oikeasti töitä, eli on töissä myöhempään. Olen jo saanut yhden varoituksen esimieheltäni, koska tuo keskustelu on pitämättä.

Mies on sanonut jo viime viikolla, että tämä viikko on kiire, töitä on paljon. Ok, uskon että on koska tiedän, mitä töitä tekevät. Mutta esim. eilen tuli kotiin puoli viiden maissa, koska vei yhden lapsensa treenaamaan. Sama juttu toistunut satoja kertoja. Usein olen saanut kuulla, miten töissä on ollut kiire päivä tai töissä tulee olemaan kiire päivä. Kiireeltä on kuitenkin kerennyt ajoissa kotiin. Mutta nyt tällä kertaa mun olisi pitänyt taas toimia ajatusten lukijana, että ahaa, nyt tehdäänkin sitten illat töitä. Tätähän Mies ei voi mulle ääneen sanoa. Yhtenä iltana sillä on lääkäri ja sen ajan on sanonut. Mutta. Tässäpä onkin se, että Mies on kertonut rakkaalle exälleen, että sillä on myöhään töitä, lapsensa ei voi olla hänellä. Mulle ei ole kertonut. Ei ole kertonut kun vasta tänään, koska on kuulemma olettanut mun tietävän, että on myöhään töissä. Miks vitussa pitää koko ajan tuoda ilmi sitä, että exänsä on ensin ja sitten minä! Hänelle kerrotaan työkiireet ja muut mutta mulle ei. Kyllä mä paikkani tiedän muutenkin, enkä halua sitä kuulla jatkuvasti. Saatiin aikamoinen sota puhelimessa tuosta aikaiseksi. Miehen mielestä mä haluan vääntää asiat vinksalleen ja haluan, että hän on se paska, joka tekee kaiken väärin. Hmm: exälle kertoi eilen, että on myöhään töissä, mulle tänään puhelimessa vähän sinne sanoen, josta mä itse nappaan, että jaa, olet töissä myöhään. Tää elämä on tosiaan pilannut mun aivot, kun en tajua. Tai tajuanhan mä Miehen tärkeysjärjestyksen, ei siinä ole vaihtoehtoakaan mutta en tajua, miks siitä pitää syyttää mua että mä käännän asiat väärinpäin. Kysyin siltä kaks kysymystä, joihin pyysin kyllä tai ei vastaukset: oletko kertonut exällesi olevasi tänään myöhään töissä ja oletko kertonut mulle, olevasi myöhään töissä. Oikeat vastaukset ovat ekaan kyllä ja tokaan ei. Graah. Ampukaa se vanha lehmä, se sen rakas edellinen exä! Tai mut, se on ehkä kaikille mieluisampi vaihtoehto.

Siis mulle on edelleen, on aina ollut ok, että Mies tekee töitä. Koskaan en ole siitä mitään sanonut enkä ajatellut. Nyt kun tilanteemme on erittäin räjähdyksen herkkä, luulisin Miehen tekevän kaikkensa, ettei räjähtelisi. Jos kerran oikeasti tekee vain töitä, eikä mitään muuta, MIKSI sitä ei voi sano, kun kerran tietää. Jos asiaan ei liity mitään panoja tai pettämistä tai minkään asteen salailua, niin miksi ei voi kertoa. Miksi?? Mun mielestä siksi, koska töissä olemiseen liittyy salattavaa. Mies tietää, etten luota siihen ja tietää syynkin, koska hänhän mua on pettänyt vuosikaudet. Jos oikeasti haluaisi, olisi halunnut, meille parempaa elämää, niin kyllä hän kertoisi myöhään töissä olemiset. Mä en suostu uskomaan, että joku olisi niin tyhmä ja itsekäs tai jotain, ettei kertoisi, kun tietää tilanteen mikä siitä kertomatta jättämisestä seuraa. Nyt mulla ei ole mitään syytä ajatella, että Mies tekee vain töitä. Ja että työntekijänsä on siellä saman ajan kuin Mieskin. Olen satavarma, että jotain siellä pannaan :/ Yritän keretä nukkumaan ennen kun tulee kotiin, ettei tarvitse nähdä Miestä. Mutta nyt mulle enää turha selitellä mitään työkiireillä. Kiireitä ehkä on mutta ei ne työntekemisestä johdu.

Mies on aina sanonut, että hyökkäys on paras puolustus. Sitä se teki puhelimessakin tänään. Sanoinkin siitä, että nyt mä ainakin tiedän olevani oikeilla jäljillä, kun noin raivostuu. Jos asia olisi ollut ok eikä siihen olisi liittynyt mitään kummempaa, miksi Mies olisi hyökännyt sillä tavoin.

Varsinkin tänä iltana olen kaivannut mennyttä ja miettinyt tulevaa, että mulla olisi jälleen kavereita, joiden luona kyläillä. Yksin tai lasteni kanssa. Tässä olen myös ajatellut, että osaisinpa tai edes haluaisnpa mäkin pettää. Tekisin sen heti tässä koneella mutta kun se ei ole mun juttu. Ainakaan vielä.